Takakansi:
”Mitä Kaarina sanoi vähän ennen lähtöään?
– Ei nykyisin tarvitse vanhentua. Siihen on keinot. Haluan oikeat kasvoni takaisin.”

1970-luku ja nykyhetki. Naisen ja miehen valinnat ja mahdollisuudet. Äiti ja poika.
Johanna Venhon romaani kuvaa tarkasti elämän taitekohdissa itseään etsiviä ihmisiä.

Kiitos kirjoista ja teatteriseurasta! Kuten sovittu, tartun tähän ensimmäiseksi.

Oi, tykkäsin! Olen huomannut, että mitä enemmän luen, sitä tiukemmin vaadin, että kirjan kielen pitää jollain tavalla lumota tai hurmata minut. Ehkä siksi innostun usein niin kovin runoilijoiden romaaneista ja niiden lyyrisestä, hienovaraisesta, kuulaasta, monitulkintaisesta kielestä. Tässä kirjassa pidin myös unenomaisesta tunnelmasta, aidon rikkinäisistä, tuuliajolla olevista henkilöhahmoista ja miljöön kuvauksesta. Kerrassaan hieno teos. Kiitos lainasta!

Kirja takaisin minulla. Kiitos ihanista kommenteista Annimanni. Hyvältä kuulostaa, vaikka itse olenkin usein enemmän arkisen ja eteenpäinvievän kerronnan ystävä.

Katsotaan, koska ehdin lukea.