Kustantajan esittely:

Teos käsittelee Bosnian sotaa – tai tarkemmin sanoen sodanjälkeistä elämää ja sodan muistoa Bosniassa. Kirjassa ei kuvata sotaa eikä taisteluita vaan sodan muistoja, sen aiheuttamaa tuskaa ja vihaa nyt, kymmenen vuotta myöhemmin.

Kuin olisit kiveä syönyt piirtää muotokuvan ennen kaikkea bosnialaisista naisista, jotka jäivät henkiin, kun miehet surmattiin. Nuo naiset etsivät tietoa kadonneista läheisistään – isistään, veljistään, lapsistaan, miehistään. Vähistä tiedoista, silminnäkijöiden lausunnoista ja kuulopuheista he koettavat rakentaa kuvan siitä, mitä heidän läheisilleen tapahtui, miten he kuolivat ja missä heidän jäännöksensä ovat.

Kirjan keskeisin henkilö on puolalaissyntyinen tutkija Ewa Klonowski, joka on vuodesta 1996 työskennellyt Bosniassa. Hän on koulutukseltaan arkeologi, ja hänen tehtävänään on auttaa sodan uhrien tunnistamisessa. Hän osallistuu uhrien kaivamiseen joukkohaudoista, tutkii heidän jäännöksiään, tekee DNA-kokeita. Hän sanoo: ”Rakastan luita, luut puhuvat minulle”. Hän on kaivanut esiin jo kahdentuhannen uhrin jäännökset kaivoksista, ojista ja joukkohaudoista.

Wojciech Tochman on syntynyt Krakovassa vuonna 1969. Hän on ammatiltaan journalisti. Tällä teoksella hän jatkaa Ryszard Kapuścińskin tunnetuksi tekemää, puolalaisen reportaasiromaanin arvokasta perinnettä.

Puolankielinen alkuteos: Jakbyś kamień jadła (2005)
Suomentanut: Tapani Kärkkäinen

160 s.
Like 2005

Kirja-arvio:
- Pekka Hakala / Helsingin Sanomat 29.10.2005: Ajatuksia herättäviä luulöytöjä, Bosnian sota jatkuu yhä
http://www.hs.fi/arviot/kirja/a1353068716086

Luin tämän Tochmanin kirjan tänään palattuani Lapinjärveltä. Kauhea kirja, tai siis asiallinen kirja kauheista tapahtumista. Se ei sovi herkille, vaikka mitään väkivallantekoja, ruumiita tai muitakaan yksityiskohtia ei varsinaisesti kuvailla - eihän niistä myöskään maassa puhuta, koska kaikki tietävät kyllä, mitä on tapahtunut.

Kirja avasi kyllä silmät, vaikka on mahdoton käsittää niitä kauheuksia ja miten niistä selvinneet jaksavat elää ja aloittaa tyhjästä. Sota, väkivalta, kidutus, raiskaukset jne. tuntuvat jollain hirvittävällä tavalla olevan arkea/lähihistoriaa, johon suhtaudutaan osin varmaan pakostakin rauhallisesti ja tyynesti. On luonnollista, että pienet lapset ovat mukana katsomassa, kun ruumispusseja avataan, "jotta he painaisivat mieleensä".

Kirjassa muun muassa kerrotaan erilaisista joukkohaudoista ja siitä, miten Ewa Klonowskin ryhmä kokoaa tuhansien ihmisten luita, vaatekappaleita ja ruumiiden läheltä löytyneitä esineitä yhteen, jotta mahdollisimman moni uhri voitaisiin tunnistaa. Kuvaavaa on, miten esimerkiksi Äiti Mejran lasten ruumiiden löytymisestä iloitsivat äidin ohella kaikki muutkin. Edvinille (27 v.) ja Ednalle (23 v.) voitiin vihdoin järjestää hautajaiset ja äidille oli suunnaton helpotus, että saatiin selvitetyksi, miten ja missä heidät oli tapettu. Omaisille on kuitenkin kaikkein pahinta elää epätietoisuudessa.

Bosnian sota käytiin 29. helmikuuta 1992 – 21. marraskuuta 1995, Daytonin rauhansopimus allekirjoitettiin 14. joulukuuta 1995 Pariisissa. On kyllä kammottavaa ajatella, että kaikki tuo on ollut mahdollista täällä, keskellä Eurooppaa, vain parikymmentä vuotta sitten. Sanattomaksi vetää.

Lisätietoa Bosnian sodasta: https://fi.wikipedia.org/wiki/Bosnian_sota

Osallistun kirjalla Alejandan Helmet-lukuhaasteeseen 2016 (kohta 14. Historiaa käsittelevä tietokirja).

Taidan jättää kirjan toviksi pysyvään kokoelmaan, mutta tarjosin sitä ensin ringiksi. Lukuaikaa on kuukauden verran.

Tarya, Hki
Becky77, Pori
Margih, Tampere
puskailves, Hki
'
'
takaisin Taryalle

Kirja on aina välillä palannut mieleeni, tai oikeastaan sen tunnelma, se miten paljon kristityt serbit ja islaminuskoiset bosniakit vihaavat toisiaan. He kuitenkin vielä ovat kotoisin samalta seudulta, asuneet naapureina iät ja ajat. Jos meillä täällä Suomessa ollaan niin hirmuisen huolestuneista "vihapuheista", joita Lähi-idästä tulleiden ns. turvapaikanhakijoiden etenkin naisiin kohdistamat väkivallanteot ja paljastuminen Isis-terroristeiksi ovat aiheuttaneet, kannattaa lukea tämä kirja ennen kuin avaa suutaan. Vihasta ollaan täällä hyvin hyvin kaukana, onneksi.

Tipautan kirjan illalla postilaatikkoon Kampin keskuksessa. Mielenkiintoisia lukuhetkiä Becky77:lle!



Osallistun vapautuksella Chanian Vapautusten vuosi 2016 -haasteeseen.

Ohops, tulipa tämä nopeasti! Kiitos rinkikirjasta, Tarya. No, pitänee alkaa kohta lukemaan. Ja minun jälkeeni kirja matkaa siis puskailvekselle.

Kaamea mutta tärkeä kirja. Minua puistatti eniten se kylmyys mikä Bosniassa tuntuu vallitsevan vielä sodan jälkeenkin. Tuntui lohduttomalta lukea että ihmisillä ei ole asiaa vanhoille asuinpaikoilleen ja entiset naapurit ja tuttavat eivät voi olla keskenään tekemisissä sodan jättämien jälkien vuoksi. Vaikea oli myös lukea raiskattujen naisten kohtaloista; kun kaiken nöyryytyksen jälkeen vielä naiset lapsineen kärrättiin tunteettomasti ammuttaviksi tuntemattomassa määränpäässä.

Arvasin että tämä kirja järkyttää minua koska muistin erään tapauksen nuoruudestani. Bosnian sodan aikoihin, v. 1995, olin teini-ikäinen ja matkalla Kreikassa. Leirikeskukseen jossa ryhmämme majoittui ajoi eräänä päivänä bussilastillinen lapsia ja nuoria joiden sanottiin tulevan (entisen) Jugoslavian alueelta. Vähän ihmettelimme miten he olivat päässeet lomalle kun maassa vallitsi sotatila. Muistan että yritimme päästä puheisiin heidän kanssaan kysyäksemme asiasta ja aikuiset olivat tästä pyrkimyksestämme jotenkin vaivaantuneita. Paljonkaan emme saaneet selville mutta jälkeenpäin kuiskittiin että kyseessä oli serbian alueelta tullut ryhmä "parempien perheiden lapsia" joka oli lähetetty lomalle, turvaan sodan jaloista. Muistan että olimme jotenkin tyrmistyneitä tajuttuamme että rikkaiden (serbien) lapsilla oli tällainen mahdollisuus mutta että tuhannet muut ihmiset jäivät sodan uhreiksi. Kauheista asioista kuten etnisistä puhdistuksista puhuttiin jo silloin.

Kiitos Tarya ringin järjestämisestä. Ja nyt kirja siis (edit.) seuraavaksi margihille.

Kirjarinki on viipynyt minulla tolkuttoman pitkään. Uudelle lukijalle siitä, mars.

Olen näköjään unohtanut journaloida saatuani kirjan. Täällä se on nyt ollut kuukauden verran varmaankin ja eilen luin sen loppuun. Tuo Bosnian sota jäänyt jostain kumman syystä pintatietouden varaan, joten henkilötason kokemuksia on tullut ainoastaan parin bosnialaisen kokemuksista, jotka pääsivät Suomeen turvaan. Siksi tämä kirja oli mielestäni jopa tärkeä yleisen sivistyksenkin kannalta, vaikka todella karua luettavaa se on! Joukkohaudoista uutisoitiin ja kansanmurhista, ja nyt tämän kirjan kautta kauheudet konkretisoituvat paljon selkeämmin.

Kirja valmis jatkamaan matkaansa. Kiitos lukukokemuksesta!

Annan kirjan Kekselle kuriroitavaksi takaisin Taryalle. Kiitos kuriirille ja Taryalle hienosta lukukokemuksesta.