Sain tänään postin tuomana, tein kaupat itse kirjailijan kanssa :)
Tammi Helsinki 2016.

Takakansiteksti:
Vertaistukea sairastuneiden omaisille ja yhteiskunnallisen keskustelun herättäjä - koskettavaa tekstiä kuolemasta, sen pelosta ja läheisyydestä.
Syöpä - etenkin syöpäkuolema - on vaiettu tabu, vaikka se tuottaa kärsimystä ja tuskaa vuosittain sadoilletuhansille, niin sairaille, kuin heidän läheisilleen. Selviytyjät saavat osakseen palstamillimetrejä, heistä kirjoitetaan kirjoja. He ovat taistelleet pahinta vihollista vastaan ja voittaneet. Mutta moni myös häviää taistelunsa.
Sairauden voittamat- teoksessa Henna Helmi Heinonen kertoo kolmesta vuodesta, joiden aikana hänen elämänsä muuttui täysin. Hänen molemmat vanhempansa sairastuivat syöpään ja kuolivat vain 16 kuukauden aikana, "vaikean sairauden murtamina", kuten sanonta kuuluu.
Kirja tulee lähelle, koskettaa ja päästää lukijan myötäelämään odotusta, epätoivoa, surua, tuskaa, kaikkea sitä, mitä sairastuneiden ja heidän omaistensa elämään kuuluu - onnen hetkiäkin, koska elämän on jatkuttava ja arjen rullattava silloinkin, kun sen tukipilarit ovat vähä vähältä murtumassa.

Nyt olen lukenut kirjan ensimmäisen osan ÄITI, johon kuului 187 sivua kirjasta. Peräti kolome itkua itkin näiden sivujen aikana. Ensimmäisen kerran jossain sivulla 98, sitten 144 ja sitten vähän ennen osan loppua.
Hyvin koskettavaa tekstiä on, siitä ei pääse mihinkään. Olen lukenut kirjaa taukojen kera. On pitänyt oikein riuhtoa itsensä irti tarinasta, ettei tarina vie liikaa mennessään. Olenkin pitänyt kirjaa ihan aamupäivälukemisena, etten enää iltasella lukisi kyseistä kirjaa. Nyt olen urakoinut tämän päivän annoksen ja saanut siis ekan osan luettua. Toinen osa käsittelee Isää. Siitä jatkan huomenna perjantaina. tänään puuhastelen taas loppupäivän ihan muita juttuja.

Edelleekin tälle 10+pistettä annankin. Oli hyvin koskettavaa lukea 2 osakin, ISÄ. Nyt on jotenkin huojentunut olotila, että tämä, rankan aiheen kirja on luettu lopuun saakka. Viisi päivää ja iltaa tässä meni, sillä luin jo eilenkin iltasella tätä tarinaa. Tuntui vain siltä, että tarinan lukeminen pitää saada nopsaan päätökseen, etten liika kauaa jää mietiskelemään tämän kirjan kahta tarinaa. Jotka kyllä koskettivat molemmat, omilla tavoillaan. Kakkososaa lukiessa itkin vain sen kaksi kertaa, eka itku tuli sivulla 304. Sitten vähän ennen tarinan loppua tuli toinen itku. Että itkujen saattelemana luin tätä teosta.
Hieno kirja, kaiken kaikkiaan. Toivottavasti tämän opuksen löytävät myös toisetkin lukijat.
Suosittelen lämpimästi. Vaikka täytyy sanoa, että tätä lukiessa saapi varata kaverikseen nessuja.