Yösyöttö-romaanista tutut Pasasen pojat Antti ja Paavo saavat huomata että pinkkiä ja kimallusta rakastava prinsessa on tyrannosaurustakin eksoottisempi otus. Kun Terttu kertoo pojille totuuksia tyttöjen elämästä, ei mikään ole enää samoin kuin ennen. Tarhapäivät ne vaan seuraavat toinen toistaan: kalapuikkoja, kurahousuja, lelupäiviä ja tärkeitä lappuja.

Antti Pasanen on onnistunut kasvattamaan poikansa jo viisivuotiaaksi. Elämä soljuu uomissaan ja tukiverkko auttaa pulmatilanteissa. Joskus elämässä tapahtuu (vieläkin) mullistuksia joita ei voi ennakoida. Silloin uusia haasteita kasautuu. Ihan purematta en niele tätä tyttöjen ja poikien vastakkainasettelua johon Hietamiehen huumorista suuri osa nojaa. Terttu on kyllä prinsessa pahimmasta päästä, ihan en taivu uskomaan että fiksu nainen kuten Enni olisi tilannetta noin pahaksi päästänyt.

Kai se on sitten hauskaa että viisivuotias suunnittelee asukokonaisuuksia tai nimeää kaikki pehmolelunsa? Kaikkiin lapsen oikkuihin ei silti kannata sortua, sen seuraukset eivät ole ihan niin hauskoja. Ehkä olen tosikko mutta minusta kuulostaa siltä että Antti Pasanen on kasvatustyylinsä kanssa aika hukassa: jahka Paavostakin kasvaa hiukan isompi, hänkin saattaa alkaa kyseenalaistamaan isän oikeassaolemisen. Pettymyksiä nyt vaan on pakko elämässä oppia sietämään. Monta kertaa puhisin itsekseni "Sitkeyttä nyt, Antti, sisua, p.r...e!"

Kyllä kirjassa silti hauskoja oivalluksia oli. Päiväkodin tädit "puhuivat Paavoa" ja hamahelmiä ei pysty liimaamaan yhteen. Täiepidemiat ja varavaatteet, tavalliset murmelipäivät. Niitähän lapsiperheen elämät on täynnään. Todella koskettavia olivat Antin ja Ennin kohtaamiset, puhumattakaan Paavon ja äitinsä tapaamisista. Elämä vaan on.

Porilaiset osallistuvat Turun Kierrätysmiittiin. Tämäkin kirja vapautuu miittipöytään.

Luettavaa joka makuun Omituisten hyllystä! Nouda vaikka mökkireissulle!