Pokkari. - Helsinki: WSOY, ©2014. - 190 s.

www.kirja.fi (13.2.2016):

Vasta iltapäivällä voi tulla tietoiseksi kaaresta, jota aurinko on taivaalla tekemässä.

Jaana Seppänen kuljeskelee fatalistina Ouagadougoussa ja misantrooppina Roomassa. Vaieten hän odottaa Oostendessa nousuvettä.

Toisessa esseekokoelmassaan Seppänen pohtii tarkkaan ja raadolliseen tyyliinsä ikävystymisen, kommunikaation ja väärinymmärrysten teemoja ja peilaa niitä mm. Krzysztof Kieslowskin, Michael Haneken, T.S. Eliotin, Michel Houellebecqin, Pier Paolo Pasolinin ja Imre Kertészin teoksiin. Kohtalo on tumma sävy, joka värjää näkökentän laidat, matalataajuinen jyminä, jonka voi tarkasti kuuntelemalla erottaa maailman hälyn takaa. Tähän mielentilaan, iltapäivään, Seppänen kutsuu lukijansa.

Tarjolle miittiin tai vapautus ravintolan eteiseen.

Olen hiplaillut tätä pariin otteeseen sekä kirjastossa että kaupassa, joten pakkohan se oli mukaan napata, kun miittipöydässä silmiin osui. Esseet kiinnostavat.

Ihan ensimmäiseksi tunnen tarvetta urputtaa siitä, että lauseenvastikkeet oli lähes säännönmukaisesti pilkutettu väärin. Ei luo hyvää kuvaa lukijalle se.

Muuten pidin Seppäsen esseistä kovasti, vaikka välillä niissä oli ehkä vähän sellaista lukeneisuudella ja muulla sivistyksellä keikarointia. Jollei sumako älähdä, pidän tätä ehkä hyllyssä jonkin aikaa. Kuten aiemmin mainitsin, esseet kiinnostavat :)