Koiranelämää vapaiden runojen muodossa. Oli muuten aikas ihana. Jos koiria yhtään tunnen, piiroksen hännänheiluttajat olivat westieitä.

Veisiköhän kuriiri kirjan kirjakolle?

Kiitokset! Enpä tiennyt tälläisen kirjan olemassaolosta mitään, mutta kuvittaja on Suomen hitain koiratuomari Maija Mäkinen. Kehä on aina pari tuntia aikataulusta jäljessä, kun hän miettii ja kääntää ja väntää ja vaihtaa järjestystä. Hänellä on joskus ollut westie, joten pakko olla kyseessä sama ihminen.

En ole mikään suuri runouden ystävä. Tunsin kuitenkin tiettyä hengenheimolaisuutta kirjoittajan kanssa, kun hän tutki koiransa sukutauluja, ja vielä lontoolaisdivareista löytyneistä vanhoista kirjoista. Olen sukutaulufriikki, osaan vieläkin 1980-luvun siperianhuskyjen sukuja taaksepäin vaikka kuinka pitkälle. Glennisuvuille on jo oma tietokoneohjelmakin. Ja lontoolaisdivareita rakastan muuten vaan.

Kun tulin sivun 49 kohdalle, ajattelin että varastaminen on rumaa:

"Miksi ei saisi itkeä
ystävää
vain siksi, että
ystävä oli koira?"

Tämähän on ikivanha ja moneen kertaan lainattu värssy. Kirjassa se jatkui ihan tuntemattomalla tavalla. Mutta sitten se viimeinen sivu, ei kai kukaan kehtaa kokonaista runoa plagioida, eli onko tämä monesti kuulemani pätkä ihan aitoa Mäkeä? Ja ehkä siis se aiempikin?

Tyhjä kaulapanta naulassa
työtön talutusremmi
ovenpielessä

vaan tuhat iloista muistoa
niiden täysiltä
ahkeria päiviltä
muistuttaa:

Oli se elämää
täysin rinnoin!

Hmm, kirja saattaa tämän viimeisen runon vuoksi saada jäädä toistaiseksi hyllyyn.