363 sivua

Myyttisen Persian kahdet kasvot

”Atlantin pohjassa lepää kirja.
Sen tarinan aion nyt kertoa.”
Näin viattomasti alkaa Amin Maaloufin hengästyttävä romaani, joka johdattaa lukijan uskomattomien seikkailujen kautta 1000-luvun Persiaan. Tapaamme nuoren Omar Khaijamin, joka rakastaa kauneutta ja rauhaa. Hän tuijottelee tähtiä Samarkandin laidalla, kulauttaa viiniä ja ylistää suloista lemmittyään. Runonsa hän raapustaa kirjaan, joka saa nimensä kotikaupungin mukaan. Khaijamista tulee myöhemmin kuuluisa filosofi ja astronomi, joka toimii lukuisien hallitsijoiden neuvonantajana.

Mutta kaikkien ei ole yhtä helppoa päästä sulttaanien suosioon. Vallanhimoinen Hasan-e Sabbah pettyy pyrkimyksissään. Kun hänet karkotetaan maasta, hän perustaa fanaatikkojen lahkon. Seuraajistaan hän kouluttaa verenhimoisia tappajia, jotka ovat valmiita kuolemaan tehtävänsä puolesta.

Khaijamin runokirja puolestaan katoaa salaperäisellä tavalla. Kun se löytyy 600 vuotta myöhemmin, se lumoaa löytäjänsä. Se säteilee outoa valoa ja vaikuttaa moniin ihmiskohtaloihin ensin Pariisissa, sitten Teheranissa – mutta miksi se päätyy mereen?

Kirjan historiallinen tarkkuus taitaa olla varsin hyvä. Vaikka kirja on fiktiota, siitä sai käsityksen Persian ja Samarkandin ja muunkin Orientin historiasta. Kovasti siellä juonittiin, taisteltiin ja lobattiin. Helmenä tarinassa oli sen päättyminen Titanicin neitsytmatkaan.

This is my # 3 (120) in
"REDUCE MOUNT TBR 2016" Challenge arranged by Dutch-book.

Miittiin tarjolle.
Lukuiloa!

Viime hetken nappaus. Luin juuri kirjan, joka sijoittui nykypäivän Irakiin ja jäi vähän kiinnostamaan seudun historia. Kiitos kirjasta ja tapaamisesta!

Luin joululomalla kirjan Lumoavien mausteiden kahvila, jossa oli kolme iranilaista sisarusta ja pidin siitä ja sitten muistelin tätä kirjaa hyllyssäni ja ajattelin antaa sille mahdollisuuden. Vaikuttaa hyvältä alku. Pitänee ihan siteerata sivulta 24:

"- Vain Luojansa kanssa rauhassa elävä ihminen voi saada unta jumalanpalveluspaikassa.
Abu Tahirin epäilevästä ilmeestä huolimatta Omar kiihtyy ja alkaa selittää:
- Minä en ole niitä joiden mielestä usko on pelkkää Vimeisen tuomion kauhua ja joiden rukous on pelkkää polvistelua. Entä minun rukoukseni? Minä tarkastelen ruusua, minä lasken tähtiä, ihastelen luomakunnan kauneutta, sen täydellistä järjestystä, ihmistä, Luojan kauneinta teosta, hänen tietoa janoavia aivojaan, hänen rakkautta anovaa sydäntään, hänen aistejaan, kaikkia aistejaan, herääviä tai tyydytettyjä."

Abu Tahir neuvoo Omaria seuraavalla sivulla: "Me elämme nyt salaisuuden ja pelon aikaa, sinulla pitää olla kahdet kasvot, yhdet näytät väkijoukolle ja toiset itsellesi ja Luojallesi. Jos haluat säilyttää silmäsi, korvasi ja kielesi, unohda että sinulla on silmät, korvat ja kieli."

1.4.2017: Kirja lojuu lukupinossani enkä meinaa oikein päästä eteenpäin, kirjanmerkki on sivulla 146. En kuitenkaan vielä luovuta kirjan kanssa vaan siirrän sen hyllyyn odottamaan inspiroituneempaa lukuhetkeä.

Merkitsen saataville.

edit. 25.5.2017: Luin kirjan loppuun, pidettyäni aika pitkän huilitauon. Ihan ok luettavaa ja antoi uudenlaista näkökulmaa idän ja lännen suhteisiin.

Margih heppasi, varaan siis hänelle.

Annimannin kyydissä Tampereelle, hyviä lukuhetkiä, Margih!

Kiitos kirjasta, tämän haluan lukea pian! Ja kiitos liitteistä kirjan sisällä, nämä ovat aina mielenkiintoinen lisä. Tähän kirjaan törmäsin joskus jossain blogissa tai nettisivulla ja sillon tiesin, että haluan lukea tämän. Ja kiitos Annimannille ja Paminalle kuriroinnista.