Lucy Sullivan menee naimisiin... vai meneekö? Eihän hänellä edes ole poikaystävää. Mutta rouva Nolan on povannut tarokkikorteista, että Lucylle soivat hääkellot "ennen kuin lehdet putoavat puusta toisen kerran".

Lucyn kämppäkaverit ovat uutisesta kauhuissaan. Jos Lucy muuttaa pois, heidän ihana elämäntyylinsä on mennyttä: noutoateriat, viinin litkiminen, miesvieraat, imuroinnin välttely. Mutta Lucy vakuuttaa, ettei hän ehdi ajatellakaan naimisiin menoa, kun pitää riidellä äidin kanssa ja pitää huolta rakkaasta hulttioisästä.

Sitten on sekin pikku ongelma, ettei Lucylla ole poikaystävää. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun hän tapaa Gusin, upean, huikentelevaisen Gusin - voisiko hän olla tuleva mr Lucy Sullivan? Vai olisiko se sittenkin Chuck, komea jenkki? Vai Daniel, maailman pahin flirtti? Vaiko ehkä Jed, uusi söpö työkaveri?

Löytääkö Lucy itselleen elämänkumppanin? Lue tämä kirja, naura ja itke yhdessä Lucyn kanssa ja katso, mihin ratkaisuun hän päätyy.

(takakansiteksti)

Englanninkielinen alkuteos: Lucy Sullivan is Getting Married (1997)
Suomentanut: Liisa Laaksonen
Suomennos on tehty lyhentäen

Tammi 2001
441 s.

Olisivatkohan nämä häät Porvoossa? Ainakin niiden järjestelyissä taidetaan tarvita vielä enemmän luovuutta kuin yleensä :D Osallistun kirjalla Chanian Vapautusten vuosi 2015 -haasteeseen.

Lukuiloa!

Ohjelmapalveluihin erikoistuneena iteronomina otan haasteen vastaan ;p

Tämä ei kyllä ollut niinkään Lucyn naimisiinmeno kertomus, vaan tarina alkoholistin tyttärestä, hänen läheisriippuvuudestaan ja henkisestä kasvusta tunnustamaan isänsä ongelma ja samalla oma ongelmansa miehien suhteen (kaikki isänsä kaltaisia retkuja, kunnes...). Lucy vaikutti hieman naivilta (kuka ei oikeasti ole muka ikinä kuullut AA:sta) ja kaikki alkoholistin läheisen kliseet käytiin myös läpi ("mun vika, että isä juo", "Jos äiti ei nalkuttaisi, niin isä ei joisi", "Ne eros niin isän on tavallaan pakko juoda" jne. jne.).

Lucyn "kaverit" Megan ja erityisesti Karen vaikuttivat lähinnä täysin kaistapäisiltä, enkä ymmärtänyt, miten kukaan haluaisi (uskaltaisi) olla heidän kaverinsa...

Loppu oli luonnollisesti kohtalalisen onnellinen, joskaan ei yllätyksellinen.