Alma on tarjoilija. Hän on eronnut vuosia sitten, tehnyt siitä asti kahta työtä maksaakseen asuntovelkansa ja kasvattaakseen poikansa. Miessuhteisiin ei ole ollut aikaa, varsinkin kun vanhemmat hapertuvat käsiin. Äiti on heikkona, pohjalainen isä ei tahdo taipua lähihoitajaksi eikä kukaan oikein tiedä itseäkö vai nauraa. Eräänä iltana ravintolaan tulee mies, joka ei lähde. Hän on lääkäri, työskentelee pakolaisleirillä Afrikassa. Vastoin tapojaan Alma pyytää miehen luokseen. Aamulla hän ei kysy koska mies palaa, palaako koskaan. Ja sitten ero iskee suoraan elinhermoon.

Kirja on Celiasta poistokirja. Olen tämän lukenut joitain vuosia sitten ja muistan sen olleen vähän pettymys. Köngäs on kirjoittanut paljon parempia kirjoja kuin tämä. Tämä vain minun mielipide.

Miittiin vein.

Otin tämän vaihtaakseni kotona odottavan toisen kappaleen kirjasta (vaihtohyllystä napatun) kauniimpaan versioon. Juuri eilen pohdin, että lukeako vai eikö. Jatkan pohdintaa tämän valmiiksi rekisteröidyn kirjan kanssa.

Puolentoista vuoden pohdinnan jälkeen päädyin vihdoin lukemaan kirjan. Tämä on vahvasti nykyiseen kotipaikkakuntaani, Helsinkiin, liittyvä kirja, katujen ja paikkojen nimet vilahtelevat jatkuvasti tarinassa. Fredikasta en ollut kuullutkaan koskaan, paitsi onhan Pasilassa sen niminen kampaaja. Tarina rönsyili aivan eri reiteille kuin mitä takakansi tai alku antaa ymmärtää, mieshän on enimmäkseen poissa. Kirjassa ison tilan saa kuvaus äidin sairaudesta ja hiipumisesta. Mies ei olekaan se ainoa hyväntekijä, Alma on sellainen myös, kun huolehtii omasta äidistään, kun isän voimat eivät riitä, kahden työn ohella. En voi käsittää, miten Alma venyy tuohon kaikkeen ja ratkeamispisteessähän hän onkin. Mies on toisaalta valinnut sen kaukaisen hädän lievittämisen, vaikka oma tytär olisi kaivannut isäänsä elämäänsä enemmän. Jostain syystä teksti välillä töksähteli korvaani, mutta kyllä tämä myös kosketti. Yksi liikuttavimpia oli kohtaus, jossa Hellin antaa miehensä syöttää itseään. Rakkaustarina tuntui vähän ylitseampuvalta, nuo muut kuvaukset olivat kiinnostavampia. Mutta minä en olekaan mikään romanttisten tarinoiden ystävä yleensä.

Otan Hyväntekijän minimiittiin mukaan, hyviä lukuhetkiä!