Jännitysromaani. Karkkila : Mäkelä 2005. Sidottu, 206 sivua.

Metson poistokirja.

Takakansi:
Mari pelastaa roskalaatikosta kuluneen keinuhevosen aavistamatta, että se herättää lapsuudenystävässä kohtalokkaita muistoja yhteisistä leikeistä.
Kun sairaudesta toipunut Sari pian löydetään kuolleena, Mari ei usko tapaturmaan eikä itsemurhaan, vaan pyytää apua naapuriltaan komisario Varpu Ahavalta. Hyväuskoinen Mari joutuu pian karvaasti kokemaan, että kaikilla hänen läheisillään niin kotiseudulla kuin opiskelukaupungissa Turussa on vaaralliset salaisuutensa.
Palkitun kirjailijan 27. jännitysromaani tempaa mukaansa taidokkaasti kudottuun epäilysten, kateuden, vihan ja pelkojen verkkoon.

Pirkko Arhippa Mäkelän sivuilla
Pirkko Arhippa Dekkarinetissä
Pirkko Arhippa Wikipediassa
Pirkko Arhippa Kirjasammossa
Pirkko Arhippa Suomen Dekkariseuran sivuilla
Valkealla varsalla, ruskealla ruunalla Kirjasammossa
Yksi syksyn parhaista Suomessa Pirkko Arhipan komisario joutuu menneisyyden varjoihin, Keijo Kettusen arvio Valkealla varsalla, ruskealla ruunalla -kirjasta Helsingin Sanomissa 13.11.05

Arhippa kirjoittaa erinomaisen helposti luettavaa tekstiä. Tätäkin kirjaa oli mukava lukea. Hesarin Keijo Kettusen (ks. edellisen merkinnän viimeinen linkki) kanssa olen yhtä mieltä, että komisario Varpu Ahavassa on kunnon dekkarisankarilta vaadittavaa moniulotteisuutta. Varpu ei ole mikään yksitoikkoinen eikä ikävystyttävä tyyppi, vaikka hän ihan normaalilta suomalaisnaiselta vaikuttaakin. (E-hei, en tarkoita, että tavallinen suomalaisnainen olisi jotenkin tylsä vaan sitä että Varpu Ahavalta tuntuvat puuttuvan omituisuudet tms. erityispiirteet, jollaisia moni dekkarikirjailija sankareihinsa liittää. Arhippa todistaa, että ilman moista kikkailuakin sankari voi olla pätevä ja jäädä mieleen sellaisena. Niin... ellei joku sitten miellä Ahavan sukupuolta omituisuudeksi.)
Mutta. Minä kun en lukea dekkareita kovin paljon, odotan kirjailijan noudattavan tiettyä konventiota. Dekkarikirjailijalla on lukijansa kanssa kirjoittamaton sopimus, jota toki aina silloin tällöin rikotaan. Niin teki esim. Agatha Christie Idän pikajunan arvoituksessa ja niin tekee Pirkko Arhippa tässä teoksessaan. Minä pidän moista lukijan pettämisenä.
Kunnon dekkari säilyttää salaisuutensa hamaan loppuratkaisuun saakka; lukija ei arvaa oikeaa ratkaisua ennen kirjan sankaria. Tapanani ei ole lukiessa arvuutella murhaajaa tai muuta rikoksen tekijää, mutta joskus intuitio ehtii tarinankerronnan edelle. Niin nytkin; iso osa ratkaisusta oli minulle selvää jo hyvinkin varhaisessa vaiheessa. Ei kuitenkaan aivan kaikki, koska lähtökohtaisesti odotin kirjailijan kunnioittavan solmimaamme sopimusta.
Rutinoista huolimatta pidin tästä kirjasta. Kansikuvastakin tykkään. Bonuksena minua hytkäytti mukavasti aina, kun Arhippa käytti sanaa vastain puhelinvastaajasta puhuessaan. Veikkaan Kielitoimiston tuolloin suositelleen moista sanaa ja Arhipan entisenä opettajana ja toimittajana päättäneen tehdän osuutensa uudissanan juurruttamiseksi.

***
Lisäys 12.6.15. Varattu hippakirjana Anuliinille.

Hippa, Anuliini! Ja kesäisiä lukuiloja & lukuisia kesäiloja myös sinne Ähtäriin. :)

Kiitos juhannusyllätyshippakirjasta ja mukana tulleesta kauniista kirjanmerkistä ja kortista myös :) Terveiset aamukahvilta.

hyvää matkaa kirjalle.

Kiitos kivasta yllätyksestä! Ajattelin tutustua Pirkko Arhipan kirjoihin. En ole niitä aikaisemmin lukenut.

Ensimmäinen Arhippani oli yllättävän hyvä lukukokemus. Pidin erityisesti kirjan etsivästä, itsenäisestä ja ajattelevasta Varpu Ahavasta. Pidin myös kirjan selkeästä kielestä huolimatta minulle aivan uusista sanoista. Ajatella, että sellaisiakin vielä löytyy omasta äidinkielestä.

Posti kuljettaa slipperbunnylle.

Tällaisen sitten valitsin arvoitusarkusta. Pirkko Arhippa onkin ihan uus kirjailija mulle.

Varpu oli dekkarin päähahmona mielenkiintoinen, mutta en voinut sietää Marin osuuksia tarinasta. Loppu oli yllättävämpi kuin mitä odotin, mikä oli ihan positiivinen yllätys mutta kirjan koko rakenne vähän tökki. Olisin toivonut ehkä enemmän jännitystä tarinaan.