Englanninkielinen alkuteos Frangipani (2004). Suomentanut Marja Helanen-Ahtola. Kolmas painos. Loisto-pokkarit. Helsinki : Otava 2006/2007. Nidottu, 300 sivua.

Takakansi:
Elämänmyönteinen, humoristinen ja viisas romaani eksoottiselta Tahitin saarelta
On asioita, jotka eivät muutu, eivät edes trooppisessa paratiisissa. Naiset haikailevat elämänsä romanssia, miehet kammoavat sitoutumista, sukulaiset tunkevat nokkansa toistensa asioihin. Tahitilla yhteiskuntaa pitävät pystyssä naiset. He ansaitsevat perheen elannon, hoitavat kodin, kasvattavat lapset ja välittävät eteenpäin saaren vuosisataisia perinteitä.
Materena Mahi, kolmen lapsen äiti, on kokenut paljon, siksi häneltä riittää myötätuntoa myös muille. Hän on Tahitin paras kuuntelija ja neuvonantaja, nainen jonka jokainen haluaisi parhaaksi ystävättärekseen. Mutta Materenakin kohtaa haastajansa. Hänen kuvankaunis ja älykäs tyttärensä Leilani kyseenalaistaa kaikki äitinsä elämänohjeet ja varoittavat esimerkit.
Kun Leilani eräänä päivänä on hiljainen ja miltei ystävällinen äidilleen, Materena tietää oitis mitä on tekeillä: ”Poika kiikarissa!” Nuorten rakastavaisten kiihko saa Materenan miettimään omaa elämäänsä. Aikooko hän tehdä vielä jotain muutakin kuin hoitaa huushollia ja raataa siivoojana?
40-vuotissyntymäpäivänään Materena keksii ajatuksen, joka sysää liikkeelle yllättävän tapahtumaketjun. Materena Mahi päättää, että hänen ja muiden Tahitin naisten on aika saada äänensä kuuluviin.
Tahitin tyttäret on naisten ystävyyden upea ylistys ja universaalin äiti–tytär-suhteen riemastuttava kuvaus

***
Luin Tahitin tyttäret viitisen vuotta sitten. Mietteitä lukemastani voi vilkaista sen lukemani kappaleen päiväkirjasta.

Célestine Vaite Wikipediassa
Tahitin tyttäret Kirjasammossa

****
12.4.15: kirja on nyt äidillä luettavana.
27.7.15: palautui lukemattomana hyllyyni.

Muu maa mansikka -arvonnan satoa, ole hyvä. Toivottavasti maistuu.

Kiitos Tarna! Minulla jäi tämä romaani mieleeni kummittelemaan Muu maa mansikka -pussista, kun en silloin omalla vuorollani valinnut kirjaa. Mutta arvonnassa tärppäsi, mistä olen kovin iloinen! Tässä pääsee jotain uutta oppimaan muista kulttuureista ja ehkä leikkimielisesti syventymään elämän tarkoitukseen liittyviin kysymyksiin?

Hirveän hauska mätsäys, kun mukana oli aiheeseen liittyvä taidekortti. Postikorttiharrastajana tämä ilahdutti minua erityisen paljon.

Ei hassumpi tarina. Leppoisa tahitilainen tunnelma, joka kuitenkin kätkee sisäänsä vanhanaikaiset sukupuoliroolit. Naiset vaikuttavat kovin temperamenttisilta, mutta näennäisesti vain, sillä todellisuudessa he ovat kotona luudan varressa huolehtimassa lapsista. Sukulaisten asema on hupaisa, täällä meillä päin on erilaista. Kuinka paljon tässä kirjassa on totuutta mukana? Kirjailija on ainakin hyvin todentuntuisesti tehnyt huomioita tahitilaisesta kulttuurista, mutta ei näistä fiktiivisistä teoksista koskaan tiedä.

Sanaleikit ovat mielestäni aina ilahduttavia, ja tässä tuotoksessa pidin erilaisista kookospalmu- ja kookospähkinäkielikuvista. Teksti oli simppeliä ja dialogi sanoisinko vaikkapa ytimekästä. Mutkaton naisjoukko henkilökaartina kyseessä ollen romaanissa ei pyritty mihinkään hienoon kirjalliseen ilmaisuun, ja se oli mun mielestä ihan hyvä. Tarinan välittämä positiivinen viesti oli myös mieleeni.

"Sateen katseleminen on taianomaista. Se rauhoittaa ahdistuneen mielen ja piinatun sielun. Se antaa naisille toivoa. Se muistuttaa meille, miten voimakkaita olemme. Määrätietoisia. Rohkeita. Ymmärtäviä. Ja miten paljon meillä riittää rakkautta jaettavaksi." (s. 287-288)

Tässä olisi hyvä valinta Helmet -lukuhaasteen (2017) kohtaan 46: oseanialaisen kirjailijan kirjoittama kirja.

Café Pihan miittiin mukaan.

Kiitos kirjasta ja miitistä! Joika piti hyvän mainospuheen, joten kiinnostuin :)

Kiinnostava tarina! Sukupolvien elämään mahtuu monenlaista, hyvää ja pahaa. Minua niin ärsyttää nuo lusmut miehet! Ehkä pohjoismaalainen mentaliteetti on kuitenkin tasa-arvoisempi. Täällä on kaikilla jonkinlaiset mahdollisuudet tehdä kiinnostavia ja itselleen tärkeitä asioita, joskin luokkaerot tietysti kasvavat koko ajan, ja vaikka opiskelu sinänsä on pääosin ilmaista, pienet opintorahat eivät elätä perhettä.

No, joka tapauksessa, kiitoksia kirjan kierrättäjät. Taidan viedä tarjolle seuraavaan miittiin :)

Olun miitistä napattu

Papinkarin lintutornissa. Oulunsalon kylässä .