Eletään ilmastonmuutoksen alati sateiseksi ja talvellakin leudoksi muuttamassa Helsingissä. Kertoja Tapani Lehtinen on aina ollut säännöllisessä yhteydessä toimittajavaimoonsa Johannaan, mutta eräänä päivänä puhelin onkin vuorokauden hiljaa ja Tapani on varma, että Johannalle on sattunut jotain. Kyynisessä ja monella tapaa alas ajetussa kaupungissa kukaan ei välitä, joten Tapani päättää itse löytää vaimonsa.

Erittäin hyvä moderni ja noir rikosromaani maailmasta, jossa jo melkein olemme, mutta myös kertomus rakkaudesta ja sen voimasta. Tuomainen onnistuu 223:lla sivulla loihtimaan uskottavan maailman ja tarinan, jossa ei ole mitään liikaa eikä liian vähän. Eipä ihme, että kirja voitti Suomen dekkariseura ry:n kotimaiselle dekkariteokselle vuosittain myöntämän Vuoden johtolanka -palkinnon vuonna 2011.

Sain kirjan joululahjaksi kaverilta.

Varattu Oikulle.

Smartpostilla Oikulle!

Parantaja pääsi perille. Kiitos, Kemppu!

Olipas hyvä, erilainen dekkari. Hieno dystopiakuvaus Helsingistä tapahtumaympäristönä taustalla. Hyvä tarina, joka lopussa tosin vähän lässähti. En muista koskaan aiemmin kuulleeni Tuomaisesta, vaikka varmaan on uutisoitu ainakin Vuoden johtolanka -palkinnon yhteydessä. Mutta kelpaa siis Helmet-haasteeseen kirjailijana, josta en ole ennen kuullut ja aakkosiin tästä T. Ja luen kyllä Tuomaista toisenkin kerran, jos kohdalle sattuu!

Kirja tarjolla Kuopion bc-miitissä ravintola Rustikissa tänään.

Uusi tuttavuus. Suomalaiset dekkarit kelpaavat usein.

Ihan vaan kirjailijalle tiedoksi, että ihminen on HÄN, ei se. Puheosuuksissa toimi, mutta kertovissa kohdissa tökki.

Muuten ihan ok kirja. Melko todennäköinen tulevaisuus tälle ylikansoitetulle planeetalle, ellei pandemia, luonnonkatastrofit, sota tai jokin muu hyödyllinen tapahtuma tapa pian isoa osaa ihmiskunnasta.

Tarjolle miittiin. Lukuiloa!

Antti Tuomainen näyttää kuvassa Emmerdalen Cain Dingleltä. En oo kattonu sarjaa moneen vuoteen, joten voi olla että nykyään näyttää erilaiselta, jos on vielä mukana. Katotaan onko, jotain muuta asiaa sanottavana mulla kirjasta sen jälkeen kun oon sen lukenut. Nyt ei oo. Paitsi kiitos kirjan rekisteröineelle Kempulle ja kirjaa eteenpäin laittaneille.

*
Edit 20.11.2016
Musta, sateinen marraskuu oli varmaan paras ajankohta lukea tätä kirjaa, dystopia sopi siihen kuin nenä päähän. Ihan pätevää dekkaria, vähän väliä tuli tosin kurkittua sitä etuliepeen kuvaa. Hymyilevä Antti "Cain Dingle" Tuomainen jaksaa hymyilyttää minua edelleenkin :) Olen vähän yksinkertainen jossain asioissa (elämä on paljon hauskempaa niin).

Osallistun kirjalla Perehdy ammattiin lukemalla -haasteeseen . Toimittajan ammatista opin sen, että jos on nyt sillä alalla, kannattaa siitä ottaa kaikki ilo irti. Maailma muuttuu nopsaan ja toimittajan työ ja työnantajan sallimat jutunaiheet sen mukana. Ja jos maailma muuttuu niin hurjasti kuin kirjassa dystopioidaan, niin poliisintyö muuttuu tosi kurjaksi sekin, kun ei ole resursseja mihinkään.

Tarjolle Kuopion bc-tapaamiseen.

30.3.2017:

Nappasin kirjan mukaani miitistä. Kiitos!

---

30.9.2018:

Mä tykkäsin myös tästä kirjasta. Sarjassaan niitä, jotka harmittaa, etten aiemmin tähän tarttunut. En perusta dekkareista, ja tämä ei ollut minusta niin dekkari kuin luokitus ja kirjan kansi antoivat ymmärtää. Dystooppinen Helsinki oli mielestäni uskottava, ja siksi varmaan tähän hurahdin, koska tykkään dystopioista. Loppu oli kyllä enimmäkseen arvattava, ikävä kyllä.

Osallistun tällä Helmet 2018 -haasteen kohtaan 46. = kirjan nimessä on vain yksi sana.

Kirja lähtee postissa -solaria-lle. Lukuiloa!

Kiitokset kirjasta! Enpä ollut vielä tätä ehtinyt saada mistään käsiini, joten lukupinoon menee.

Jäi vähän mitäänsanomattomaksi, ehkä siksi että en oikein saanut otetta päähenkilöstä, joten hänen ongelmansa eivät herättäneet kiinnostusta. Samoin kuin sumakoa, muakin häiritsi se että ihmisiin viitattiin pronominilla "se" kun teksti muuten oli täydellistä kirjakieltä.

Kirjaa on muuten käännetty useille kielille, sillä bongasin Goodreadsista arvosteluja ainakin englanniksi, espanjaksi, kreikaksi ja useilla eri slaavilaiskielillä.

Lukuajankohtakin vaikutti lukukokemukseen: Tää oli nimittäin jo kolmas dystooppiseen Helsinkiin sijoittuva romaani, jonka olen lukenut puolen vuoden sisään (kaksi ekaa olivat Kimmo Tuomisen Pimeän verkon oraakkeli ja Piia Leinon Taivas). Väkisinkin tuli vertailtua niitä, ja pidin kyllä eniten Tuomisen kirjasta.

Kirja vapautui pääkirjaston kirjanvaihtokärryyn. Lukuiloa löytäjälle!