Takakansi:

"PORUKASSA ON AINA MUKAVAMPAA

Maailman murjoma liikemies Onni Rellonen ja upseerin ammattiin turhautunut eversti Hermanni Kemppainen osuvat itsemurha-aikeissa samaan syrjäiseen latoon. Kohtaamistapa on sangen harvinainen, ja hetken juteltuaan miehet päättävät siirtää aikeensa tuonnemmaksi.

Vähitellen saa alkunsa suunnitelma: kootaan itsemurhaa hautovat onnettomat eri puolilta Suomea, monistetaan jäähyväiskirjeet omaisille ja tehdään joukolla loppu elonpäivistä jossakin sopivaksi katsotussa paikassa. Kaverusten lehti-ilmoituksiin alkaakin tulla kahmalokaupalla vastauksia…

Arto Paasilinna käsittelee vauhdikkaassa selviytymistarinassaan suomalaisten synkkää ongelmaa erehtymättömällä humoristin otteellaan. Lempeästi hän näyttää, että elämä on aina sentään elämisen arvoista.

Vuonna 1990 ilmestynyt Hurmaava joukkoitsemurha tunnetaan myös Ere Kokkosen ohjaamana elokuvana (2000)"

Arto Paasilinna on ihminen, jonka kirjoista joko tykkää tai ei. Kuulun ensimmäisiin. Jokin hänen tavassaan kääntää vakavatkin aiheet leikiksi tekemättä siitä silti epäkunnioittavaa on taito, jonka moni koomikko nykypäivänä saisi opiskella. Nimensämukaisesti kirja on hurmaava, eikä mikään muu sana sitä kuvaa.

Alut ovat aina hitaita, mutta jokin Paasilinnan yksinkertaisessa, liioittelemattomassa tekstissä vetää puoleensa niin, että takakansi kolahtaa naamalle aivan yllätyksenä. Parisataa sivua menee kuin lentämällä.

Liikoja kirjasta spoilaamatta, pidin loppua vähän laimeana, mutta sopivana. En keksi muuta tapaa, joilla näiden itsemurhalaisten matka olisikaan voinut päättyä. Loppujen lopuksihan matka on aina päämäärää tärkeämpi.

Yhden asian olen nyt oppinut ja tatuoinut takaraivoon: Kuolemaa kohti tässä ollaan joka tapauksessa menossa, joten elämästä saa nauttia. Ei se väärin ole.

Mansikka tuli tänään postissa. Kiitos! Olen muistaakseni jonkun Paasilinnan joskus lukenut, mutta se ei ole onneksi tämä. Tämä on kyllä minua kiinnostava Paasilinnan kirja. En olisi arvannut. Luulin, että tämä on sellainen nuorten ihmissuhdesynkistely suomalaisessa kontekstissa.

Olinkin vapauttanut vuonna 2014 yhden kappaleen tätä kirjaa lukematta.

EDIT 25.7.17
Kirja on nyt luettu vapautusten vuoden haasteeseen. Pidin kyllä kovasti tästä kirjasta, vaikka en yleensä tämän tyylistä luekaan. Arvasin toki jo alussa, kuinka lopussa tulee käymään. Eipä siitä sen enempää spoilereita. Henkilöhahmot olivat hulvattomia ja aihe kieltämättä hyvin kiinnostava.

hissiaulassa peilitasanteella