"Muistan tarkasti jokaisen ulkonäöstä saamani kohteliaisuuden. Niitä on kuusi.

Annilla on kaksi korkeakoulututkintoa muttei työtä. Anni ei ihaile itseään peilistä eikä kanna painoaan ylpeydellä. Mutta että häntä saisi solvata, työntää syrjään tai paheksua? Se ei taida nyt käydä päinsä.Anni ryhtyy taistoon. Hän on hyvä puhumaan ja hänen yleisönsä on rajaton, sillä hän keksii sen itse, sängyssään tai Painonhallinta 1 -ryhmän tapaamiseen kävellen.ISO on väkevä romaani lihavuudesta, häpeästä ja terveystiedosta. Elääkö Anni kuplassa vai onko hän harvinaisen tervejärkinen ihminen? "

Luin ja tykkäsin. Myönnän että minussa on hiukan läskifasistin vikaa, mutta tämä kirja antoi uuden raikkaan (?) näkökulman koko asiaan. Kammoan jo pelkkää ajatusta lihavuusleikkauksesta, mitenkähän kehtaisin antaa kappaleen tätä kirjaa sellaista harkitsevalle tutulle...

Ei muuten pitäisi koskaan "tehdä kauppaa" rekkaamattomalla kirjalla; olen erehdyksessä luvannut tämän jo kahdelle henkilölle, ja olin vähällä hipata vielä kolmattakin. No, tämä kappale menee sakirmolle jonka todennäköisesti tapaan ensi viikolla, ja toinen on tulossa Flower78:lle kunhan pokkariversio saapuu bookyn varastoon. Molemmilla osallistun luonnollisesti LiskoMiettisen toivelistahaasteeseen.

Tämä kappale onnellisesti perillä, kiitos! Itse olen niitä ihmisiä joita tympii ihan kaikenlainen painoon liittyvä vouhotus, mutta jostain syystä kuvittelen, että tämän kirjan näkökulma voisi kuitenkin olla tavallista kiinnostavampi. Katsotaan :)

Kyllähän minä ihan pidin tästä kirjasta. En päähenkilöstä persoonana ehkä niinkään, mutta harvemmin nämä "yhden asian ihmiset" muulloinkaan mitään sympatioita herättää. En jaksa sen paremmin syrjiä kuin paapoakaan ketään painon takia, oli se paino sitten 40 tai 140 kiloa, joten siksikin vouhottamiseen välillä väsyi, vaikka ymmärrän toki että iso ihminen kokee ja näkee nämä painoasiat aivan eri tavalla kuin ulkopuolinen. Uskon heidän kokemaansa syrjintään, mutta en siihen, että jokseenkin KAIKKI vastoinkäymiset jotenkin liittyisivät siihen painoon, kuten tämä Anni tuntui välillä kuvittelevan. Töistä on varmaan moni muukin joskus saanut koeajalla potkut, mutta ehkä siinä tilanteessa kaikki muutkin sitten etsii jotain "helppoa" selitystä asialle, tyyliin olin liian vanha/liian nuori/liian lihava/liian nainen/whatever, ettei tarvitsisi uskoa olleensa vain jotenkin epäsopiva juuri siihen hommaan... No, oli miten oli, luin kirjan ihan mielelläni ja tykkäsin Hiltusen tavasta kuvailla Annin elämää ja asennetta.

Sain toivekirjana, kiitos! Itse lukeudun niihin ihmisiin, joiden mielestä on tärkeämpää olla kunnossa kuin tietyssä painoluvussa, pidän terveestä lihaksikkuudesta ja pömppömahoista. :D En ole koskaan laihduttanut enkä tahdokaan. Katsotaan, mitä saan Annin elämästä irti. :)

Tämänhän luki tosiaan äkkiä näinkin paksuksi kirjaksi. Hyvän näkökulman tämä tarjosi, tykkäsin. Keskeisimpänä mieleen jäi kuitenkin ei suinkaan läskihysterian vastaisuus vaan tarkkanäköiset huomiot ihmisyydestä. Ja tietopalvelukohtauksia rakastin!

Siirtynee toivelistakirjana eteenpäin, katsotaan, kenelle.

Hippakirjana TiiMalle, lukuiloa!

Kiitos makke tästä toivelista(hippa)kirjasta! Mielenkiinnolla odotan mitä tästä tykkään - kommentit ovat vähän jakautuneet tämän kirjan suhteen (tosin nämä, tämän kappaleen, kommentit näyttävät kuuluvan siihen positiiviseen ryhmään.)

Maken kukkaro nyt ainakin keveni tätä kirjaa lähettäessä :( En ehtinyt älähtää, että eihän tällä niin kamala kiire ole, mun puolesta. Lieneeköhän tämä vielä monen toivelistalla; täytyy tutkia asiaa.

Tässä on muuten hieno kansi - valokuva ei anna oikeutta tälle kannelle.

Hyllyyn joutuu hetkeksi, että saan akuutin lukujonon purettua vihdoin ja viimein.

Äidille luettavaksi.

Ei ollut äidin makuun tämä kirja. Palasi kotiin lukupinoon.