Englanninkielinen alkuteos Lolita (1955). Suomentaneet Eila Pennanen ja Juhani Jaskari. Yhdeksäs painos. Menestysklassikko. Jyväskylä : Gummerus 1959/1998. Sidottu, 371 sivua.
Kannen suunnittelu: Heikki Kalliomaa.

Takakansi:
Vladimir Nabokovin tarina kaksitoistavuotiaaseen Lolitaan pakkomielteenomaisesti rakastuneesta Humbert Humbertista on muodostunut legendaksi. Ilmestymisvuodestaan 1955 asti Lolitaa on pidetty modernina klassikkona — ja kuten klassikon kuuluu, se kykenee yhä shokeeraamaan ja yllättämään. Nabokovin kielellinen loisteliaisuus häikäisee ja kestää ajan kulun.

Etulieve:
Vladimir Nabokov syntyi vuonna 1899 Pietarissa. Vuonna 1919 hän siirtyi maanpakoon ja opiskeli Cambridgen yliopistossa kirjallisuutta ja hyönteistiedettä. Asuttuaan vuosia Berliinissä ja Pariisissa Nabokov asettui 1940 Yhdysvaltoihin, jossa hänet luettiin pian huomattavimpiin emigranttikirjailijoihin. Nabokov toimi venäläisen kirjallisuuden professorina ja julkaisi myös perhosia koskevia tieteellisiä tutkimuksia. Nabokov aloitti kirjailijatoimintansa 1923 julkaisemalla venäjäksi kaksi taidokasta runokokoelmaa; sen jälkeen nimellä V. Sirin romaaneja joille on ominaista verraton tyylin taituruus. Vuodesta 1940 Nabokov julkaisi teoksensa englanniksi, ja tuli tunnetuksi virtuoosimaisesta kielen käytöstään. Tältä kaudelta ovat peräisin hänen merkittävimmät teoksensa kuten Sebastian Knightin todellinen elämä, Ada, Pnin — ja Lolita. Nabokov kuoli Sveitsissä 1977.

Takalieve:
”Lolita, elämäni valo, kupeitteni tuli. Minun syntini, minun sieluni. Lo-li-ta: kolme kertaa kielen kärki hypähtää kitalaella ja koskettaa kolmannella hampaita. Lo. Lii. Ta.
Hän oli Lo, vain Lo, aamulla; pituus neljä jalkaa kymmenen tuumaa toisessa jalassa nilkkasukka. Hän oli Lola housuasussa. Hän oli Dolly koulussa. Hän oli Dolores pisteviivalla. Mutta minun sylissäni hän oli aina Lolita.
Oliko hänellä edeltäjää? Oli, oli tosiaan. Totuus lienee, ettei Lolitaa olisi ollutkaan, ellen olisi eräänä kesänä rakastanut muuatta tyttöä, lasta, ensimmäistäni. Meren äärellä, rannalla ruhtinaan. Ah, milloin? Suunnilleen yhtä monta vuotta ennen Lolitan syntymää kuin minulla sinä kesänä oli ikää. Murhaajaan voi aina luottaa, jos oikukkaasta proosatyylistä on kysymys.
Juryn arvoisat naiset ja herrat, näyttö numero yksi: se mitä serafin, tietämättömät, yksinkertaiset, jalosiipiset serafit kadehtivat. Katsokaa tätä okaiden tiheikköä.”

---

Kirjanmerkki on jäänyt sivujen 12 ja 13 väliin, joten kovin pitkälle en lukemisessa ole edennyt. Ajanpuutteesta se ei ole voinut johtua; olen tainnut ostaa kirjan kirja-alesta eli luultavasti joskus vuonna 1999 tai 2000. Nyt kyllä Nabokovin kieli kiinnostaisi, joten katsotaan saanko tartuttua kirjaan lukumielessä vai vapautanko sen lukemattomana ja Kirjasammossa julkaistuun aikalaisarvioon luottaen luenkin Pninin.
Kirjasta ja kirjailijasta tietoja kaivellessani törmäsin mm. Ylioppilaslahdessä 22.1.1999 julkaistuun artikkeliin Kannet myyvät kirjan. Lienenkö sitten kirjallinen snobi tai hienohelma, mutta pakko minun on myöntää tyytyväisyyteni siihen, että tämä minun kappaleeni on nimenomaan huonosti myynyt Menestysklassikko. Mitään pehmoporno- (kovasta puhumattakaan) tai movie-tie-in-versiota tuskin olisin koskaan itselleni hankkinut.


Vladimir Nabokov Wikipediassa
Vladimir Nabokov (1899-1977) - pen name Vladimir Sirin at Pegasos — A literature related site in Finland

Lolita Kirjasammossa
Lolita Wikipediassa

Luinhan minä. Ja yllätyin. Minun mielikuvani Humbert Humbertista perustui Stanley Kubrickin elokuvaan ja James Masonin roolityöhön siinä. Ainahan Mason on sympatiaa herättävä hahmo, ja Lolitassa hänen Humbertinsa oli pikemminkin saalis kuin saalistaja. Nabakovin Humbert on kaukana uhrista eikä todellakaan herätä sen paremmin sympatiaa kuin empatiaakaan. Aluksi ajattelin, että kyse on Nabokovin kyvyttömyydestä; mielestäni yksi loistavan kirjailijan mitta on, että hän saa lukijansa ymmärtämään vaikka pedofiiliä. (Toni Morrison tekee niin.) Sitten tajusin, ettei Nabokov todellakaan edes yritä tehdä Humbertistaan mitenkään miellyttävää. Minäkertoja on erinomaisen epäluotettava, ja hänen kuvauksiinsa sekä tapahtumista että muista ihmisistä on suhtauduttava suurella varauksella.
Nabokov kirjoittaa hyvin, ja Humbertin kuvauksia oli kielenkäytön ansiosta ilo lukea. Olisin kuitenkin mieluummin tarttunut alkukieliseen teokseen. Suomennos ei ole huono, mutta joitakin kömpelyyksiä siinä on. Humbert esimerkiksi sanoo ymmärtäneensä Tuntilasijärven (Hourglass Lake) nimen väärin, kun hän luulee Lolitan puhuvan ”meidän Lasijärvestämme”. Eihän tuo toimi suomeksi ollenkaan! En kyllä itsekään tiedä, mikä olisi parempi vaihtoehto — näin äkkiä mieleeni tulevan vain sanat kiima ja tiima, joista ensimmäisen olisi luullut saavan Humbertin innostumaan — mutta minäpä en olekaan suomentaja. Luulen ongelman johtuneen siitä, että kääntäjiä kirjalla on kaksi. Vaikuttaa siltä että he eivät ole (kiireen takia?) lukeneet toistensa käännöksiä.
Kaikesta huolimatta pidin kirjasta. On se hieno ja ehdottomasti ansainnut paikkansa kirjallisuuden suurten klassikoiden joukossa.

Lolita toivelistaltasi, ole hyvä!

Kiitokset tästä yllätysräpäkistä ja vielä hienosta kirjanmerkistäkin! Tätä kirjaa olen himoinut jo pitkään, niin erinäisiä mielipiteitä siitä on kuultu. Lisäksi aihe on kiehtova, ja haluan lukea minkälaista ajatuksen virtaa pedofiilin päässä liukuu.

Olipa kiinnostava kirja! En ole nyt hetkeen ehtinyt/jaksanut lukea näinkin paksua kirjaa, jonka takia pelkäsin tarttua tähän. Äidinkielen kirjallisuusesitelmän myötä sitten tuli pakotettua itsensä lukemaan, enkä olisi parempaa päätöstä voinut tehdäkkään. (Myönnettäköön tosin, etten saanut luettua kirjaa edes aloitettua kunnolla ennen esitelmän palauttamista, mutta koska huomasin ettei opettajani ollut lukenut kirjaa koskaan, sain silti esitelmästäni kiitettävän. Joskus internetin kirja-arvosteluista on yllättävääkin hyötyä. Tämä ei myöskään tule toistumaan.)

Jäin Nabokovin kauniin kielen koukkuun ensimmäisestä sivusta lähtien ja pysyin kiinni aivan kirjan viimeisellä sivulle saakka. Kekseliään maagiset ja hämmästyttävällä tavalla arkiseltakin kuulostavat vertauskuvat sekä sanoilla leikittely, venyttely ja pompottelu tekivät lukukokemuksesta jotain, mitä en ennen ole yhtä vahvasti kokenut. Ymmärsin pelottavalla tavalla Humbertia erittäin hyvin, hänen kuitenkin ollakseen minulle vastakohta lähes kokonaisuudessaan. Loin häneen tietynlaisen viha-rakkaussuhteen, suunnatonta inhoa ja säälin omanlaista tahmeaa tunnetta. Tietyt kohdat saivat sormenpäät hikoilemaan ällötyksestä. Olisin pysynyt nenä kirjassa kiinni alusta loppuun, jos välissä ei olisi täytynyt nukkua ja käydä töissä. Silti katkot eivät haitanneet, kun kirjan tapahtumat pöyrivät päässä muutenkin kun se oli poissa kädestä.

Pidin tarinan tietynlaisesta epäaitoudesta, tapahtumista, jotka osuivat liian hyvin yhteen tai eivät olleet edes aina todellisen elämän tuntuisia. Se teki tarinasta minulle jotenkin sadunomaisen, mutta tarpeeksi aidon, jotta kirjan lopussa saatoin jäädä hetkeksi tuijottamaan viimeisin sivun viimeistä pistettä syyttävästi.

Ehdottomasti ymmärrän kirjan klassikon paikan. Tämä on ensimmäinen kaikista lukemistani klassikoista, jonka voisin ajatella lukevani uudestaan. Lolita varmisti myös paikkansa lempikirjojeni listalla.

Laitan kirjan varattuihin hetkeksi aikaa, sillä Ollikin olisi kiinnostunut lukemaan sen. Harkitsen myös vielä haluanko pitää tämän itselläni vai hankinko itselleni bookcrossittoman version ja laitan tämän kiertoon. Katsotaan.