Sympaattinen tarina australialaisesta suurperheestä. TaskuSet-sarjan kirja vuodelta 1974.

Oi, tämäkin saapui StinaP:n kirjapaketissa tänään :) Kuriiri kyllä yritti toimittaa kirjat aiemmin, mutta aikataulumme eivät koskaan sopineet yhteen ;) Nämä vanhat lasten/nuortenkirjat ovat loistavia, ja tämä vielä sijoittuu Ausseihin! Kiitos, StinaP!

Luin kirjan loppuun tänään ja jopas olikin kirja! Sen ilmestymisaika 1894 kyllä näkyy kaikessa selvästi ja lapsilukija saattaisi järkyttyä kaikesta siitä väkivallasta ja sillä uhkaamisesta, jota perheessä harrastettiin tai siis perheen kapteeni-isä harrasti. Hirvitti se ratsupiiskan viuhuminen aikuislukijaakin. Muutkin rankaisumenetelmät tuntuivat jokseenkin kohtuuttomilta, kuten Judy-tytön lähettäminen sisäoppilaitokseen, josta tämä pakenee ja pääosin kävelee viikon ajan päästäkseen takaisin kotiin - 77 mailin matkan. Päästyään vihdoin kotiin hän joutuu piileskelemään kapteeni-isää vajassa, vaikka on sairas.

Kasvatusmenetelmien ankaruuden ohella kirjassa oli erikoista rakkaudettomuus. Sisarukset (1-16 v.) kyllä rakastivat toisiaan ja olivat toistensa tuki ja turva, kun taas 20-vuotias äitipuoli vetoaa tiukoissa paikoissa nuoreen ikäänsä ja pyytää, ettei puoliso tuomitsisi häntä liian ankarasti. Ei tuo nyt sinänsä ole ihmeellistä edes kirjojen maailmassa, mutta niin kirjoissa kuin oikeassakin elämässä lapsilla on sitten useimmiten ainakin yksi järkevä, vastuullinen ja rakastava aikuinen elämässään, olipa tämä sitten täti, setä, naapuri tai joku palveluskuntaan kuuluva.

Tuo äitipuolen jatkuva vetoaminen nuoreen ikäänsä ärsytti kirjan alussa, sillä olisihan asiaa voinut ehkä ajatella jo ennen naimisiinmenoa, siis että sitä joutuu kuuden lapsen äitipuoleksi ja omakin lapsi on kuitenkin tulossa heti. Toisaalta, 1800-luvulla ei naiselta taidettu juurikaan kysellä suostumusta moisiin asioihin..

Onnellisinta - ja sitten kuitenkin kaikkein surullisinta - aikaa sisarukset tuntuvat viettävän Yarrahappinissa, kun koko lössi matkaa 300 mailia yöjunalla (ja 25 mailia hevoskärryissä) äitipuolen vanhempien luokse - kapteeni-isän iloitessa, kun saa omaa rauhaa. Isovanhemmilla (tai siis eiväthän Hassalit oikeasti olleet isovanhempia kuin näiden kuuden sisaruksen äitipuolen pienokaiselle) oli aikaa ja halua välittää lapsista. Isovanhempiin voi aina luottaa <3

Lastenkirjaksi kertomus on siis rankka, mutta se kuvastanee hyvin aikaansa. Wikipedian tietoja Turnerista kun katsoo, saattaa kirjalla olla jotain todellisuuspohjaakin: https://en.wikipedia.org/wiki/Ethel_Turner

Kun jättää huomiotta nuo mainitsemani asiat, kirja on mitä viehättävin ja hauskin kuvaus australialaislasten elämästä 1800-luvun lopulla :) Jatko-osakin sujahti jo toivelistalleni ;)

Yllärikirja Kesikselle illan tapaamisessamme :) Osallistun kirjalla Chanian Vapautusten vuosi 2015 -haasteeseen.

Lukuiloa!

Kiitokset tästäin kirjasta, ehdin lueain jo 30 sivua tuossa junassa, ehkä mä taidan pitää ihan va oti-illan perjantaina, saa lukea. oon tätä menoa mlle päiville ihan iitettävästi saanutkin keksittyä.