Ruotsinkielinen alkuteos Dykungens dotter (1985). Suomentanut Oili Suominen. Otavan kirjasto. Helsinki : Otava 1987. Sidottu, 324 sivua.
Kannen kuva: Paula Modershon-Becker.

Takakansi:
Arvostelumenestys, palkintomenestys, väkevän lyyrinen romaani elämän tuhosta elämän voittoon. Kirja joka unohtumattomalla tavalla valottaa ihmisen sisintä, ihmiselämän salaisuutta.
Tässä romaanissa on monta toisensa kohtaavaa maailmaa ja tasoa. Ulkoisilta puitteiltaan Liejukuninkaan tytär on kertomus kolmen sukupolven elämästä Ruotsissa 1920-luvulta nykypäivään, vuosikymmeninä, jolloin ruotsalainen yhteiskunta teollistui ja kaupungistui. Mutta yksittäisten ihmisten kuvauksesta Trotzigin teksti laajenee ja syvenee huimaksi runoelmaksi ihmisenä olemisen kohtalosta ja arvoituksesta yleensä.
Romaanin symboliikan perustaa ovat H.C. Andersenin samanniminen satu ja kirjailijan katolinen elämännäkemys. Rakentavat voimat ja tuhoavat tunteet nousevat samasta maaperästä ja itävät samassa ihmisessä. Maailma saattaa aiheuttaa alennusta ja sietämätöntä kipua, mutta suurimmankin hädän läpäisee armon ihme. Mikään ei pysty estämään elämän voittoa.
Birgitta Trotzigin kertojanääni on maaginen, ymmärtävä, jäljittelemättömän omaperäinen ja vahva; hänen romaaninsa todellisuus samalla kertaa sekä myyttisen salaperäinen että näynomaisen selkeä ja realistinen; täynnä merkitystä.

Etulieve:
Birgitta Trotzig (s. 1929) on jo pitkään ollut Ruotsin arvostetuimpia ja palkituimpia kirjailijoita, vuonna 1985 ilmestynyt teos Liejukuninkaan tytär teki hänestä myös kansainvälisesti kuuluisan. Romaani julkaistiin pikimmiten monissa maissa.
Birgitta Trotzig on syntynyt Göteborgissa ja kuvannut lapsuutensa ja nuoruutensa kasvuympäristöä useissa teoksissaan. 50- ja 70-luvuilla hän asui aviomiehensä taiteilija Ulf Trotzigin kanssa Ranskassa.
Uskonnolliselta näkemykseltään Birgitta Trotzig on katolinen. Rakkauden katoaminen, ihmisen henkinen kuoleminen ja ylösnousemus ovat hänen keskeisiä, toistuvia teemojaan. Itse hän sanoo kirjailijanlaadustaan, että hän on yhdellä kerta sekä romaanikirjailija että runoilija: hänen romaaninsa ovat myös runoelmia, hänen runonsa taas lyhyitä ja keskitettyjä ”romaaneja”.
Birgitta Trotzigin tuotannosta on suomennettu aikaisemmin Tarina rannikolta, En berättelse från kusten 1961. Hänen muuta tuotantoaan ovat muun muassa teokset Ur de älskandes liv 1951, Bilder 1954, De utsatta 1957, Ett landskap 1959, Utkast och förslag1962, Levande och döda 1964, Sveket 1966, Ordgränser 1968, Sjukdomen 1972, I kejsarens tid 1975, Berättelser 1977, Jaget och världen 1977, Anima 1982, Bilder/Ordgränser 1984.

Birgitta Trotzig Wikipediassa
Birgitta Trotzig på svensk Wikipedia
Birgitta Trotzig i Nordisk kvinnolitteraturhistoria
Birgitta Trotzig är död på SvD Kultur 15 maj 2011

Dykungens dotter på Wikipedia

Ensinnäkin yksi huomautus takakansitekstiin. Olen useaan kertaan yrittänyt löytää netistä tietoja kirjan Trotzigille tuomista palkinnoista, mutta mitään en ole löytänyt. Siksi uskallan epäillä Otavan väitettä, vaikka romaani olisi minun mielestä muutaman palkinnon ansainnutkin. Toiseksi ihmettelen sitä, ettei Birgitta Trotzigista tunnu löytyvän kovinkaan paljon tietoa netistä.

Luin Liejukuninkaan tyttären vuoden 1999 alussa, ja se on kulkenut mukanani (siis mielessä) siitä lähtien. Viisitoista vuotta kirjan kanssa on pitkä aika muttei mikään ihme, kun kirja on hyvä ja ennen kaikkea vaikuttava.
Ja vaikuttava Trotzigin romaani on. Muistan elävästi oman reaktioni siihen, mutta kaivoin kuitenkin esiin vanhan lukupäiväkirjani:

Katolilainen ruotsalaiskirjailija esittää oivallista protestanttisen työn etiikan ja raskasmielisyyden kritiikkiä rivien välissä.
Kertomus kolmesta sukupolvesta: äidistä, tyttärestä ja tämän pojasta. Vaikka kahden jälkimmäisen tarina kerrotaan syntymästä kuolemaan ja äidin nuoruudesta eläkeikään, minulle kirja oli äidin tarina.
Maalla asuva nuori tyttö tapaa suolla miehen, rakastelee tämän kanssa tapaamisten yhteydessä, tulee raskaaksi, peittelee sitä aikansa ja lähtee lopulta kaupunkiin... Eletään 1920-lukua. Nainen yrittää aiheuttaa itselleen keskenmenon. Hän synnyttää tyttölapsen ja yrittää tappaa tämän. Hän ei kuitenkaan pysty tekemään sitä ja oppii rakastamaan lastaan. Yksinhuoltajan elämä on raskasta. Valoisiakin hetkiä silti on kuten oikeassa elämässä.
Upea kirja! Loppuun päästyäni ITKIN. En siksi, että olisi tapahtunut jotain murheellista, vaan ehkä omia pelkojani. Elämätöntä elämää. Pettymystä: tässäkö on ihmisen elämä, tämän äidin elämä.
Kirja oli lukupiiriehdokkaana mutta raakattiin siitä pelosta, että se muistuttaisi liikaa Tournierin Keijujen kuningasta. Yhtymäkohdista (mm. myytit, väritys) huolimatta kirja oli täysin erilainen. Silti ensimmäinen, joka mielessäni nousi Tournierin tasolle. MAHTAVA.
Tämän jälkeen on luettava jotain tavallaan ”mitätöntä”.

”Jotain tavallaan 'mitätöntä'” osoittautui sitten Ollin vähemmän mitättömäksi mutta erinomaisen helppolukuiseksi pakinakokoelmaksi Törkeätä lievempää.

Sen koommin en ole Liejukuninkaan tyttäreen tarttunut; ei minun ole tarvinnut, koska kirja on mielessä muutenkin. En ole kuitenkaan kyennyt luopumaan siitä — ennen kuin nyt. Ehkä joku muukin kokee sen vaikuttavana tekstinä.

Miittiin mukaan.

Miitissä tämä oli tarjolla ja Tarna tätä suositteli.