Virve Sammalkorven neljäs romaani

Onko kummituksia olemassa?
-Ei tytöt. Kummitukset elävät ihmisen omassa mielessä.

Gummerus 2003, 313 sivua.

"Kokemäenjoen varrella sijaitseva pieni torppa on Edithin ja Veikon idyllinen kesäpaikka, jonne myös Edithin sisar miehensä ja pienen poikansa kanssa on tullut lomalle. Kun miehet lähtevät viikonlopuksi kalastusreissulle, naiset jäävät mökille pienen Arvo-pojan kanssa. He saavat seurakseen kutsumattoman vieraan, ja viikonloppu muuttuu painajaiseksi.

Voiko ihminen tuntea myötätuntoa sitä kohtaan, joka vahingoittaa häntä eniten? Mitä vaaditaan, että hän vapautuu syyllisyydentunteestaan ja jatkaa elämäänsä?

Sammalkorven neljäs romaani on kertomus peloista, jotka muuttuvat todeksi. Se on tarina siitä, miten hyvä ja paha kulkevat käsi kädessä ja miten häilyvä raja syyllisyyden ja syyttömyyden välillä on.

Virve Sammalkorpi sai runsaasti huomiota esikoisteoksellaan Sinkkuleikki (1999). Sen jälkeen häneltä ovat ilmestyneet absurdilla huumorilla väritetty elämäntapakuvaus Paula ja Klaus (2000) ja monikerroksinen ihmissuhderomaani Pinnan alla (2001)."

Luin kirjan tietämättä, mitä odottaa. Ja sitä mitä sain, en osannut odottaa. Kirjassa on kolme osaa, jotka toimisivat itsenäisinä novelleina/pienoisromaaneina, mutta tässä tapauksessa ne liittyvät kiinteästi toisiinsa.
Ensimmäinen osa on hyytävä. En ole lukenut mitään muuta Sammalkorvelta, joten en osaa sanoa, onko tämä hänen tapansa. Mutta pelottava ja inhottava tunnelma välittyy käsinkoskeltevana lukijalle. En ole kovinkaan herkkänahkainen lukija, mutta tuon ekan osan lukemisessa oli pidettävä taukoja. Mutta kesken ei voinut jättää.
Jälkimmäiset osat olivat sitten enemmän selventäviä...

Tykkäsin siis tästä, mutta en ehkä ihan heti haluaisi lukea samanlaista. Mutta aion googlata kirjailijan muun tuotannon.

Toivelistahipan jälkiseuraamuksena kirja lähtee Piikulle. Niin, ja mullehan tämä on Chanian kuukausihaasteen 2014 syyskuun kirja sanalla metsä.

Hippasin tällä Piikua ja samalla osallistun kuukausihaasteeseen (syyskuu: metsä).

Kirja odotti matkalta palaajaa, kiitos Tmarju!

Ensimmäinen osa oli tosiaan hyytävä, kuten Tmarju jo kirjoittikin. Niin kamala että ei olisi kestänyt lukea, mutta kuitenkin jotenkin sellainen ettei kirjaa malttanut laskea käsistään. Onneksi meillä ei ole kesämökkiä, tämän jälkeen en varmaan koskaan uskaltaisi olla siellä yksin. Loppuosa olikin sitten pitkäveteisempi, mutta selvensi kyllä taustoja ja sitä mitä sitten tapahtui... Mieleenjäävä lukukokemus, kiitos Tmarju!

Kirja lähtee mukaan Turun miittiin Brinkkalan joulukahvilaan, ja jää jonnekin Vanhan Suurtorin maisemiin ellei kukaan miittiläinen sitä nappaa mukaansa.

Mukaan Brinkkalan joulukahvilan miitistä!

Oho, enpä tajunnut ottavani mukaani jotain huikauhia-osastoa. Eteenpäin siis!

Kerttuun tarjolle!

Mullehan se tämäkin päätyi. Vaikuttaa mielenkiintoiselta!

Tätä oli jännä lähteä lukemaan, kun ei ihan tiennyt mitä on tulossa. Odotin hiukan erityyppistä tarinaa, mutta kyllä tätä näinkin luki oikein mielellään. Kauhean kauan vaan kesti saada kirja loppuun - syy ei ole kirjassa vaan lukijassa, jonka lukutoukkailu on laantunut hälyttävästi.

Miitistä miittiin!

Miitistä mukaan.