Poliisi Maria Wernin pitäisi todistaa isossa rikosjutussa, mutta hän ja hänen lapsensa joutuvat uhkailujen kohteeksi. Wern lähtee ystävänsä siivellä Gotska Sandönin saarella järjestettävälle stressinhallinta-kurssille, eikä kenenkään hänen esimiehensä lisäksi tulisi tietää asiasta. Saari on luonnonidyllisen kaunis ja kurssilaisia lukuunottamatta täysin tyhjä. Stressinhallintakurssin vetäjät uskovat täydelliseen luonnonmukaisuuteen, mutta hotellin ja mukavuuksien puute ei millytä kaikkia. Mutta yksi kurssilaisista löytyy kuolleena, sähköt ovat saarelta poikki, laivan on määrä saapua hakemaan ryhmää vasta viikon kuluttua, ruuasta ja juomasta on puute ja mieliä kaihertaa saareen liittyvä synkkä legenda, ahdistus alkaa pian siivittämään jokaisen ajatuksia.

Kirja on periaatteessa toisinto vanhasta suljetun paikan mysteeristä, lajiesimerkkinä vaikkapa Agatha Christien Eikä yksikään pelastunut. En ole lukenut koskaan aiemmin yhtään Maria Wern -dekkaria enkä katsonut myöskään tv-elokuvia, mutta tarinaan oli helppo hypätä mukaan. Minä en ole suuri kauhun ystävä ja jotenkin juuri suljettu ympäristö aiheutti minulle kylmiä väreitä. Oli pakko lukea, vaikka vähän jännitti. En tiedä oliko kirja nyt niin jännittävä, mutta pimeänä yönä luettuna se toi kyllä minulle jännityksen. Luen mielleläni lisää näitä.

Kirja matkaa Rantakassin myötä uudelle lukijalle.

Laitoin juuri Janssonin Haudan takaa eteenpäin lukematta, koska ajattelin kirjan olevan liian jännittävä minulle :D. No, tässä pääsen sitten tutustumaan Janssonin kirjoihin, kun ensimmäisen tilaisuuden kerran ohitin. Kiitos, Liinuskainen! :)