"Yhden yön tarinan kertoo Olli Lindholm, ainoa alkuperäisestä kokoonpanosta tähän päivään saakka jatkanut jäsen. Hän valottaa Yön laulujen syntyhistoriaa, kertoo lämpimästi yhtyeen tärkeistä hetkistä, mutta puhuu myös rehellisesti rokkitähden, perheenisän ja työmiehen elämän yhteentörmäyksistä."

18.1.2015 Tämä lähti joskus mukaan kirjaston vaihtohyllystä, mutta niinhän tuo on jäänyt kuitenkin lukematta, joten jatkakoon matkaansa. Siirrän saatavilla oleviin.

Tmarju kiinnostui tästä kirjasta, joten hän saakoon tämän, kun en itse jaksanutkaan lukea.
Hyviä lukuhetkiä ja mukavaa talven jatkoa!

Tämä oli tarjolla Flowerin hyllyssä, ja kun joskus nuorena (noin sata vuotta sitten) tuli Yötä kuunneltua, niin ajattelin sitten, että voisin lukea. Oletan siis, että tää on paluu menneisyyteen, nykyinen Yö ei enää oikein sytytä...

Hmmmm.....Puhuttiin Kotkassa Kesäpäivillä numerohaasteesta ja mainitsin numeroa yksi kaipaavalle sakirmolle, että mulla olis tämä.....
Kuten sanottu, olen 1980- luvulla Yötä kuunnellut, käynyt muutamalla keikallakin ja olihan se Hakulisen Jussi Joutsenlauluineen IHANA. Mutta näköjään toisinaan muistojen on hyvä antaa olla muistoina.
Eli kirjan alkuosaa oli kiinnostava lukea, olihan se tavallaan paluuta nuoruuteen, mutta siitä into laimeni.

Mietin lukiessani, että kaikista sitä noita elämänkertoja kirjoitetaankin....Tämän olisin hyvin voinut jättää lukematta.

Sorry Sakirmo, tämä kuitenkin tulee sulle.

P.S. Huomasin, että tämähän sopii Vapautusten vuosi -haasteeseen elokuun kirjoihin (teemana Hyvää ja pahaa - nautintoaineet).

Otankohan turhan ison riskin, kun lähetän kirjan porilaisesta Turkuun? Otan riskin kuitenkin, sillä tästä jo puhuttiin.
Ole hyvä, Sakirmo!

Kirja perillä, kiitos!!
Tämä ei muuten ollutkaan sama kirja, jota itse ajattelin kun tästä puhuttiin. Pienen googletuksen seurauksena selvisikin, että Lindholmin pärställä varustettuna on ilmestynyt 10 vuoden välein (ainakin) kaksi kirjaa: Yhden yön tarina ja Yhden miehen varietee. Kyllä on juu omaperäiset nimet keksitty :D
Joka tapauksessa parempi näin - Hakulisen jälkeinen yö ei erityisesti kiinnosta, joten eipä niillä seuraavilla 10 vuodella niin väliä olisikaan...

Kaipailin tällä viikolla Khmer Rouge -aiheisen romaanin kaveriksi jotain kevyempää ja helppoa luettavaa, joten tämä päätyi kohteeksi heti. Ja osoittautuikin yllättäen melko viihdyttäväksi. Elämäni eka keikka oli Yö (+ muistaakseni Appendix) joskus 12-vuotiaana Kirjurinluodossa, mutta muilla keikoilla en tainnut käydä enkä ole bändin touhuja seurannut oikeastaan lainkaan sitten 80-luvun lopun. Mieleen muistuu lähinnä joku satunnainen lehtijuttu Lindholmin ja Hakulisen riidoista, sekä viime ajoilta tämä ns kuohuttava kahden jäsenen erottamisjuttu (nämä samat jäsenet taisi muuten tulla Yöhön tämän kirjan aikana - en nyt ole nimistä ihan varma enkä jaksa tarkistaa) ja sitä samaa riitelyä & erottamisdraamoja näytti olevan käynnissä jatkuvasti ennenkin. Kirja muistutti ainakin siitä, miten täysiä kakaroita Yön soittajat oli suurimman suosionsa aikana, eikä tapahtumien kuvailussa peitellä tätä seikkaa mitenkään. Raadollista viihdettä ja ärsyttäviä korvamatoja - suurin osa biisien ja levyjen nimistä oli mulle tuntemattomia, mutta tietysti nyt on monta päivää soinut päässä Kuorotyttö ja Rakkaus on lumivalkoinen, vaikken kummastakaan kappaleesta edes pidä :D

** varattu Alejandalle

Ale heppasi tämän, joten siirtyy hänelle jollain sopivalla tavalla/hetkellä

Täällä on, kiitos!

Minulla istuu kotisohvalla yksi Pori-Rockin asianosaisista ja Ollia lapsesta asti höykkyyttäneestä, joten luin kirjaa hieman eri näkökulmasta kuin Yö-fanina. Siksi tämä oli mielenkiintoinen luettava. Mm. siitä Jussin jalkapallo-onnettomuudesta ja lääkärikeikasta on tullut kuultua juttua useamman kerran. Äijä oli mukana terveyskeskuksessa koko reissun ajan. Ollia tapasin usein hallilla, kun olin Ässien peleissä töissä. Olli muuten inhosi vaahtokarkkeja. Hän avasi irtsaripussin kioskin tiskillä ja nyppi pussista vaahtikset pois. Oi niitä aikoja, voi niitä muistoja. Ollia on ikävä.

Kirjahyllystä löytyy.