La casa de papel 2002, suom. Einari Aaltonen, Basam Books 2006. 134 s.

Olen lukenut tämän jo rinkikirjana, mutta oma kappale piti saada, kuuluu täällä ikään kuin rooliin.

-ruzena

Lupasin kirjan uudelle lukijalle, mutta se on niin pieni ja niin kiva, että lukaisin sen taas, nyt jo kolmannen kerran. Kun juoni oli tuttu, maltoin nyt sivistää itseäni ja mm. käydä katsomassa, mikä on inkunaabeli. Tulin myös kerranneeksi monta hyvää sisustusvinkkiä ja esimerkiksi sen, että jos huonoa proosaa lukiessa kuuntelee hyvää konserttoa, teksti voi vaikuttaa paremmalta kuin onkaan.

(Sokeritoukat eivät kyllä ainakaan meidän ilmastossa ole erityinen uhka kirjoille. Sokeritoukat vaativat olopaikkaansa kosteutta ja syötäväkseen ruokaa.)

Joka kirjaa kutsuu, se kirjan saapi!
Möbiuksen nauha unohtui paketista. ;-)

Paljon kiitoksia kirjasta sekä kauniista postikortista, ruzena! Vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta kirjalta.

Luin tämän kirjan eilen. Aloitin junassa matkalla töihin ja luin loppuun illalla kotona. Nopealukuinen kirja siis, mutta se ei todellakaan vähennä sen arvoa. Pidin tästä kirjasta valtavan paljon! Se on samalla sekä viehättävä ja kiehtova että tavallaan aika kammottavakin. Minua suorastaan järkytti se mitä Brauer oli kirjoillaan lopulta tehnyt!

Tämän luettuaan tajuaa, että vaikka kirjoja on omaan kotiinikin paljon kertynyt (ja lisää tulvii), niin ei tämä kirjahulluus ihan noin pitkälle ole mennyt kuin tämän kirjan henkilöillä. Ja osaan sentään myös luopua kirjoista (pakollinen ominaisuus bookcrossaajalle).

Tämän kirjan voisi lukea joskus uudestaankin.

Kirja lähtee postitse sakirmolle. Hyviä lukuhetkiä ja mukavaa kesää!

Kirja perillä, monet kiitokset!!

Tästä voisin käyttää täsmälleen samoja sanoja kuin juuri äsken lukemastani Elokuvankertojasta: hieno pieni kirja. Katsotaan, pitääkö tämän kirjan osalta paikkansa alkusivujen toteamus "kirjasta eroon pääseminen on usein vaikeampaa kuin sen hankkiminen"...

Lukijoita ei löytynyt miitistä, mutta Myllyn kirjastohuoneesta voi käydä noukkimassa kirjan mukaansa!