Le Vice-consul 1966, suom. Mirja Bolgár, Otava Otavan kirjasto 1988. 155 s.

Takakansi:
Varakonsuli puhuttaa ihmisiä. Miehen kerrotaan ampuneen umpimähkään Lahoren virka-asuntonsa parvekkeelta puistoon, kerjäläisten joukkoon. Ikävien välikohtausten jälkeen mies on siirretty Kalkuttaan, jossa hänen ainut seuralaisensa on Eurooppalaisen Kerhon juoppo johtaja.
Samaan aikaan kambodzalainen kerjäläistyttö tekee julmaa vaellustaan Indokiinasta Gangesin alajuoksulle, nälästä hulluuteen. Jännitys syntyy näiden kahden toisiinsa nivoutuvista tarinoista, mutta myös rakkaudesta jota varakonsuli tuntee suurlähettilään vaimoa Anne-Marie Stretteriä kohtaan - naista jonka pidättyväinen naamio kätkee syyllisyyttä ja kuolemaa.
Nälkä, rakkaus, intohimo, kärsimys, hylkääminen... Myyttisessä kaupungissa tasapainottelevat kiihkeä elämän- ja kuolemanvoima. Kipeä tietoisuus Kalkutan yhteisestä kärsimyksestä yhdistää Mme Stretterin ja varakonsulin; heidän kohtalonsa on sinetöity.
Merkillisellä, kiehtovalla tavallaan Duras kutsuu lukijan ratkaisemaan varakonsulin arvoitusta.

9.4.2017
Luin juuri Rakastajan ja pääsin aiempaa paremmin ystäväksi Duras’n tekstityylin kanssa. Varakonsuli kuuluu Duras'n Intian-teoksiin (joita myös romaani Lol V. Steinin elämä 1964 ja elokuvaohjaus India Song 1965). Varakonsuli kuvaa kolonialistisen sosieteetin peliä "valkoisen Kalkutan pyhässä synodissa" ja sen vastaparina kotoa ajetun kerjäläistytön pitkää vaellusta. Teksti hyppelee kuin tanssi, tyylikkäänä ja tenhoavana mutta tapahtumatasolla lukijalle vaivalloisena - Intian ilmaston kuumuudessa ja kosteudessa "sitä vain odottaa ukonilmaa".

-ruzena

Kirjatornissa. Ota mukaan, lue ja kerro mitä pidit!