Värikäs koko perheen romaani seuramatkasta kotiin Karjalaan.
Marja-Leena Tiaisen ensimmäinen aikuisille suunnattu romaani vuodelta 1992.
Posion kirjaston poisto.

Kirja jäi Itkijä-patsaan helmoihin muovipussiin suojattuna.

Pyörimme sitten kirjateorian kanssa Ämmässä samaan aikaan, joten kävin tänään kirjanmetsästyksessä Itkijä-patsaalla :)

Kirjassa suomalaisporukka matkusti 1990-luvun alussa entisille kotiseuduille Neuvosto-Karjalaan. Seurueeseen kuului sodan kokeneita karjalaisia sekä heidän lapsiaan ja lapsenlapsiaan. Tarinassa tuli esille eri ikäluokkien ongelmia, tässä ehkä tuli esiin kirjailijan nuortenkirjatausta, 17-vuotias Santtukin laittoi reissussa elämäänsä järjestykseen.

Kirja herätti omat muistoni kun vietin juhannuksen 1990 Karjalassa, tosin hiukan pohjoisempana, Kuhmon korkeudella Kalevalassa. Yövyimme perheessä ja kauppojen hyllyt olivat tyhjinä. Tuliaisiksi viemämme kahvipaketti päätyi isäntäperheen olohuoneen kirjahyllyyn.

Mukava kirja, tykkäsin.

Vein kirjan, sain teetä StinaPilta :)

Oi, tää oli kiva kirja! Oikeasti mun piti vain kuriroida tämä eteenpäin, mutta "erehdyin" lukemaan, ja kyllä kannatti.

Marja-Leena Tiaineseltahan on nykyään ilmestynyt aika paljonkin kirjoja, joista osan olen lukenut ihan uutuuksina. Tällainen vanhempi kirja (1992) oli mukava aikahyppy menneeseen. Muistan minäkin noita Karjalan-matkoja tehdyn. Itse en ole koskaan Venäjällä tai Neuvostoliitossa käynyt eikä varsinaisesti kiinnostakaan, koska sukuni ei ole sieltäpäin. Jos olisi, motivaatio käydä vanhoilla paikoilla olisi varmasti iso. Sen verran kuitenkin oman suvun historia kiinnostaa.

Kirja jatkaa suunniteltua matkaansa toiselle crossarille.

Olepa hyvä, tässä sinulle yllärinä mukava Karjala-aiheinen kirja!

Tämäkin toivelistakirja oli siinä jättipaketissa, jonka jokin aika sitten hain Valtsusta :) Kiitos!

Kirja tuli luettua nyt välipalana, vaikka oikeasti minun piti kyllä lukea syysuutuusrinkikirjaa (Pöyhösen Doe), jossa olen jossain 120. sivun paikkeilla. Tykkään kyllä tuosta rinkikirjasta ja se pitää joka tapauksessa lukea tänään loppuun, jotta saan sen huomenna He_Ri:lle, kun hän käymässä Helsingissä, mutta en ole viitsinyt kuljetella kirjaa mukanani, ettei se nuhjaantuisi työmatkoilla repussa ja sotkeentuisi kahviloissa (tässä kohdin pitää kai tunnustaa, etten tämän onnettoman terveydentilani vuoksi ole jaksanut kantaa kauppaostoksia enkä tehdä kotona ruokaa vaan olen käynyt aina töistä palatessani syömässä jossain..). Tämän muovitetun kirjan puolesta ei ole tarvinnut niin pelätä ;)

Värikäs koko perheen romaani seuramatkasta kotiin Karjalaan. No juu, värikästä oli kyllä meininki tällä matkalla eikä meno varmaan jäänyt niistä tosielämän reissuista paljon jälkeen ;) Ainoa, mikä kirjassa tökki, oli Tiaisen vähän liian vastenmieliseksi muovaama Ismo - kommunismiin nuorempana hurahtanut ääliö, joka väheksyy ja vähättelee oman sukunsa kärsimyksiä ja menetyksiä, keski-ikää lähestyvä juoppo, joka on viinan takia menettänyt lähes kaiken eikä arvosta edes sitä, mitä on jäljellä. Onneksi Santtu on erossa jäänyt äidilleen ja pojasta on kasvanut/kasvamassa kunnon nuorukainen.

Kuopiossa syntynyt ja siellä edelleen asuva Tiainen on kyllä törmännyt outoihin romaneihin, kun Viipurissa "Kadulla pyyhältävät ajoneuvot eivät olisi kelvanneet Suomessa mustalaisillekaan, niin huonokuntoisilta ne näyttivät." Ei ainakaan Helsingissä ja Tampereella kenelläkään sen komeampia Mersuja ole kuin mustalaisilla! Johan nyt heimon vuosisatainen hevos- ja vähän uudempi autokaupantekoperinnekin velvoittavat :D Kirja on ilmestynyt vuonna 1992 ja sortavalalaisperheen kirjahyllyssä ollut Anttilan postimyyntiluettelo herätti kyllä muistoja :)

Itse matkaa kuvataan Kannakselta lähteneiden silmin osuvasti ja herkästi. Vaikka itse en tarkene uida järvessä kesälläkään, kyllä olisin minäkin Sulon tavoin painellut uimaan Laatokkaan syyskuun sateessa, jos kyseessä olisi kotipaikkani ja paluu sinne vuosikymmenten jälkeen, Sulon sanoin: "Vaik miun ois pitänyt hakata avanto niin sittenkin mie oisin uimaan mennyt." Ei koti ja kotiseutu haihdu mielestä lähes 50 vuodessakaan. Oma sukuni joutui lähtemään Kannakselta, kahdesti, mutta evakkoisovanhempani ovat kuolleet 33 ja 24 vuotta sitten, joten juuri mitään muistikuvia ei minulla heidän kertomuksistaan ole. Äitini, perheen kolmas lapsi, on syntynyt sotien jälkeen Länsi-Suomessa. Ei kuitenkaan vaadi kovin paljon, että pystyy kuvittelemaan sen riemun ja samanaikaisen surun, kun kaiken sen itänaapureiden Karjalassa sotien jälkeen aikaansaaman hävityksen keskeltä löytää heinikosta oman kotinsa sammaloituneet rappuset ja voi jälleen istahtaa niille. Jossain vaiheessa kävi minullakin mielessä käydä katsomassa noita entisaikaisia kotikontuja ja ihan sitä varten opiskelin venäjääkin. Nyt, kun aikaa on mennyt, Karjalasta lähtemään joutuneista ei enää ole oppaiksi :(

Kirjassa liikutaan muun muassa Viipurissa, Sortavalassa, Aunuksessa ja Impilahdella.
http://www.luovutettukarjala.fi/kartat/luovkarjkar.htm Jokunen vuosi sitten Maanmittauslaitos avasi Karjalan kartat -sivuston, josta pystyy etsimään oman kotipaikkansa tontin tarkkuudella. http://www.karjalankartat.fi/

Mainio välipalakirja, nyt palaan Doen pariin :)

Tarjoanpa tätä kirjaa huomenna Kesikselle :) Osallistun samalla Chanian Vapautusten vuosi 2015 -haasteeseen.

Lukemisen iloa ja hyvää joulunaikaa!

Kiitos :) tämä oli yllä ihanapelastus varsinki kun silmälasitn päätti hajota tämän llan reissussa muuten olikin oiva reissuö, mutta ni houkutteleva kirja et taitaa lähtä joululomalle mukaan ellen sitä jo tällä vviiolal lue säli mikäl pystyn nällä vanhoilla voimakkuukslla, ei muuten kyllähä mä nen mutta tää hajataitto *murr*

no täytynee syödä särkylääkettä.

Kiitokset Taryalle llan onserttiseurasta, tuln otn ni joululaulutkn jo kuulostaa joululauluilta

tämä löytyi nyt kotikotoa pahvilaatikosta joka oli joululomallani kirjojen säilytyspaikkanani nyt otin reppuun tämä tulee varmastikin junamatkalla tänään luettua. :)

Tämä olikin nopea luettava ja vaikka mulla ei ole sukua tai muuta sidettä karjalaan joku noissa karjalasta ja laatokassa ja mitä niitä oaikkoja oli kiehtoi. Voisin lukea enemmänki tämän kirjailijan kirjoja

Miittiin tarjolle. Lukuiloa

halusi miitistä takaisin kotiini

Rantakassinappaus ole hyvä, hyvän valinnan teitkin. Lukuiloa :)

Kiitos rantakassikirjasta!

Mielenkiintoinen kirja aiheensa puolesta. Miehen suku on nämä kokenut, minun ei. Kahdesti ovat Viipurista lähteneet ja anoppi jo 12-vuotiaana Leningradin alueelta. Perheellä oli Suomen passit, siksi lähtö 1930-luvun alussa oli mahdollinen. Anoppi ei koskaan halunnut käydä itärajan takana, mutta sisarensa kävi tapaamassa aviomiehen takia rajan taa jäänyttä serkkua. Anopin muisteloissa jätetty lapsuudenkoti oli ihana paikka ja kaipauksen kohde. Viipuria hän ei sillä tavalla kaivannut. Oli kotipitäjässäni evakoitakin ja minun lapsuudessani evakot vielä laskettiin eri kastiin kuuluviksi kuin kanta-asukkaat.

Kävin Juhani Ahon syntymäpäivillä. Siellä oli Bookcrossingista esittely, joten vein muutaman kirjan sinne.
Lukuiloa löytäjälle!

This is my # 87 in
"KEEP THEM MOVING 2016" Challenge arranged by Booklady331.