Little Hands Clapping (2010), suom. Elina Koskelin, Sammakko 2011. 262 s.

Hankin tämän kirjan nimensä perusteella, taka-ajatuksena antaa se räpäkkinä henkilölle, joka viimeaikaisen bc-toimintansa vuoksi ansaitsee aplodit. Kirjan ennakkoesittelystä en ihan tajunnut, miten tukeva annos mustaa huumoria tulee mukana...

Ensin ajattelin, että hörönlöröä mutta onneksi sujuvasti kirjoitettua ja käännettyä, nopsa lukea. Sitten tajusin, mikä sairaan huumorin runsaudensarvi kirjailijalla onkaan päässään, jos on sarvet muutenkin. Koiranoksennusten äärellä olin jo ihan myyty, niin kökköä, niin kökköä. Jos siis tälle lajityypille kerran on suvaittava olemassaolon oikeus, niin onhan tämä sen loistava edustaja! Posketon*), ihana kirja! Oli onni saada hyvä syy lukea se. Ja tekijältä on suomennettu jo kuusi kirjaa, enkä ollut ennen kuullut koko hepusta! Oli hauska tutustua.

-ruzena

*) Se yksi söi ne.

Toivottavasti vastaanottaja nauttii hänelle osoitetuista aplodeista!

(Jos kaunosieluisuuttasi et pysty lukemaan kirjaa, niin voithan pistää sen vain vaivihkaa eteenpäin. Vaikka lukutuolille, jolta olemme saaneet niin paljon. Tai Tarnalle. Ihan jo kuulen, miten hän tälle rähisee.)
Edit. 9.3.14. JESS! Tarna vailla loppua...

Moikka moikkanen! Voiko tuota nauramatta ikinä lukea...
Mahtava yllätys! Kiitos kovasti priimakirjasta! Kätösiin sopiva, siisti kirjanmerkkikin vielä! Kun kerran tämä kerran kulki ensiluokkaisesti, niin tokihan tämäkin on matkakassiin laitettava!
Lukutuolin mielipiteen haluan aina mustasta huumorista kuulla ja Tarnan tarinointia rajoittanee useimmiten ainoastaan journaliin mahtuvien merkkien määrä, että eiköhän sieltä lisälukemista sitten saada... Nyt harmittaa, etten laittanut vaahtokarkkeja täytteeksi ja laitoin sut kävelemään...

Posketonta ja aika hävytöntäkin menoa. Ihan mahtava, uusi kirjailijatuttavuus! Ei tätä lukiessa voinut kuin ihastella tuota ruzenan diagnosoimaa kirjailijan runsaudensarvea. Siinä koiranoksennuksen äärellä Mauron ihonväriä pohdiskellessani olin myös myyty. Oikein odotin saada tietää, millainen kudos (siis kudelma) kaikista säikeistä lopulta rakentuu. Aikamoinen hämähäkki kirjailija Rhodes vaan on ollut tätä tarinaa rakennellessaan.

Tällä absurdilla kirjalla oli huomattavasti piristävämpi vaikutus kuin siinä mainituilla banaaneilla tai cashew-pähkinöillä. Olisi varmaan mainiota odotusseuraa lääkärille mennessä.

Jäi vaivaamaan kirjan omistuskirjoitus "Vaimo-piirteille". Missä olen sen nähnyt...? Varmaan jonkun novellin nimi ollut samantapainen...

Iso kiitos ja kumarrus, ruzena! En kyllä sinulta ole varmaan ennenkään huonoa tai turhaa kirjaa saanut, joten en yllättynyt, että nautin tästä kirjasta. Taputtavat pikku kätöset pääsevät pian uudelle lukijalle, varsinaiselle bookcrossaajien runsaudensarvelle!

Edit: nyt kaikkia haastekirjoja listaillessani huomasin, että olenhan sittenkin lukenut Rhodesia aiemminkin. Tämä novellikokoelma oli hyvä - ei vaan raksuttanut tuota kirjaa lukiessa ja journalia kirjoittaessa.

Tervetuloa takaisin ja aplodit ruzenalta! :)

Olipas ihanaa palata maailmalta kotiin ja löytää portailta valtaisa pahvilaatikko!! Perhe ehti pelätä pahinta eli sitä, että laatikko on täynnä kirjoja, mutta siellähän oli vain tämä - ja täysin mieletön määrä upouusia BC-tarroja :) Aplodeja erpaxille siis lisää ja kiitokset upeasta tarratoiminnasta + tästä extra-kotiinkuljetuksesta.
Päiväkirjamerkintöjenne perusteella tämä kirja voisi olla juuri minun juttuni, aplodeja siis myös ruzenalle. En ole lukenut yhtään kirjaa Rhodesilta, mutta hyllyssäni on lojunut luvattoman kauan yksi hänen suomennettu kirjansa, oletettavasti sekin täytyy kaivaa kesälomalukemistoon. Kirjan tuleva suunta on joka tapauksessa selvillä ;)

Tätä kirjaa voisi sanoa herkulliseksi - koiranoksennuksista huolimatta tai juuri niiden vuoksi!
Siinä kohdassa repesin kyllä totaalisesti :D Kerta kaikkiaan hervoton lukukokemus, oli juurikin sitä sorttia mustaa huumoria, joka kaikessa outoudessaan ja yliampuvuudessaan uppoaa minuun. Tunnen tosin monta ihmistä, joille en antaisi tätä luettavaksi ;)

Kirja jatkaa pian matkaansa, katsotaan, seuraako ruzenan enteilemää rähinää vai lisää kannibalisimin ystäviä.

EDIT 200813

Oli sinänsä onni, ettei Tarna päässyt parilla edellisellä kerralla miittailemaan, sillä naureskelin tälle kirjalle niin paljon kotosalla, että esikoispoika halusi vetää välistä ja ehdottomasti lukea kirjan myös. Hänestäkin on kehkeytymässä hyvää vauhtia mustan huumorin ystävä :)

Seuraaviin pikku kätösiin :)

KTMC 2013 # 94

Kumma miitti: kolme kirjaa lähti mukaani, enkä yhtäkään niistä päässyt valitsemaan itse. Muut olivat tehneet valinnat puolestani. Höh? Tämän kirjan olivat minulle kuulemma määränneet ruzena ja hänen taputtavat pikku kätösensä. Öh höh??

Kiitos nyt kumminkin itse kullekin taputtelijalle, kai. Katotaas, mitä tästäkin syntyy, rähinää vai muuta. Jos on elämää vielä Palkintokaapin jälkeen. Ootkos, ruzena, tällä välin taputellut lisää ohjeita?

Lisäys 18.2.14: varattu Piparjuurelle.

Pettymys. Kätöset minulle ja ehkä myös minä aiemmille lukijoille, koska en näe mitään syytä rähinään. Aihetta ei pitäisi olla ylipitkiin jorinoihinkaan (päiväkirjamerkinnöissä ei, muuten, tiettävästi ole merkkirajoitusta), mutta enhän minä malttanut olla löpisemättä. Valitan. (Kuten varmaan arvaatte, muokkasin tätä kappaletta päästyäni merkinnän loppuun. Ynnä lisäsin seuraavan kappaleen.)
Sille joka tuskastuu jo tekstimassaa katsellessaan, tässä on vinkki: kolmanneksi viimeinen kappale on yhteenveto sitä edeltävistä jaarituksistani
Parasta Taputtavissa pikku kätösissä on nimi, jota onneksi selitettiin sekä itse tekstissä että nimilehdellä. Hyvää siinä on myös suojakannen liepeiden väri ja mustaa suojakannen pohja, esilehdet ja kansien sisäpuolet. Huumoria? No jaa, ei se ainakaan iskenyt.
Ikävintä kirjassa on se, ettei se herättänyt tässä lukijassa oikein mitään: ei tunteita eikä ajatuksia. Niin tai siis... Yksi tämän kirjan osa pakotti minut päiväkausien pohdiskeluihin, mutta siitä vähän myöhemmin.
Halloween-henkinen kansikaan ei sykähdytä. Missään kun en huomannut mainintaa kansitaiteilijasta, epäilen Hannu Mäkelän harjoittaneen pientä sivubisnestä piirtelemällä. Kuvan punaposki nimittäin vaikuttaa kovasti matkailevan Herra Huun isoisältä. Siltä jonka Matkailewaisen käsikirjasta löytyy ohjeita turistille tilanteeseen kuin tilanteeseen. Kätösten vanha mies on lingvisti, joka tuntuu taitavan kaikkia maailman kieliä ja murteita. Hänen siis pitäisi pystyä pärjäämään vieraissakin kulttuureissa kutakuinkin hyvin, mikä sekin vahvistaa uskoani sukulaisuussuhteeseen.
Hyvinhän tämä kirja on kirjoitettu, ja suoraan sanoen aika tylsänpuoleisesti minun mielestäni. Silti peräti kolme sellaista lukijaa, joiden kirjallisia mielipiteitä olen vuosien varrella oppinut arvostamaan, repeilee tätä kirjaa lukiessaan. Vika ei siis liene itse Kätösissä vaan niitä pitelevien kätösten toisessa päässä.
Odotukseni olivat ilmeisen ylimitoitetut. Ja kyllä; olen jo vähän aikaa kuullut ruzenan tuhahtelevan. Tosikko! Onko hän sitten oikeassa, siitä voimme olla eri mieltä. Minä en vain oikein ymmärrä, mikä tässä on niin rajattoman hauskaa. Tai mustaa. Kun päivittäin muutamankin kerran kuuntelee sellaisia raportteja kuin minä, eivät koiranoksennukset tunnu kovinkaan kummoiselta. — Oikein mietin omaa suhdettani Rhodesin tekstiin. Ja tutkin takakantta. Sehän lupaa nautittavan yhdistelmän viihdyttävää kerrontaa, Rhodesille tyypillisiä makaabereja aiheita, riipivää romantiikkaa sekä jännitystä ja omaperäisiä juonenkäänteitä. Höpsis. Kerronta ei viihdyttänyt, kun se ei kerran herätellyt. Romantiikka ei riipinyt. Mitä sitten tulee makaabereihin aiheisiin, jännitykseen ja omaperäisyyteen, niin tuota joo. Kun olen tammikuussa lukenut Michel Faberin loistavan romaanin Under the Skin (suomennettu nimellä Lihaa ja verta, jos muistikaan pelaa), niin Rhodesin kirja tuntuu köykäiseltä plagiaatintapaiselta, vaikka kirjat edustavatkin kovin erilaisia tyylilajeja. Faber sai minut kihisemään innosta niin kirjaa lukiessani kuin siitä kertoessani. (Kysykää vaikka Hambolta, jos ette muuten usko.) Rhodes piti minut turtana.
Yhden kerran tosin tunnustan hymähdelleeni. Latinaa mumiseva Horst oli hupaisa hahmo ja oiva esimerkki television vaikutuksesta unelmiimme ja ehkä toimintaammekin.
Mikä sitten herätti pohtimaan? No tietenkin se sinun kirjaetikettisi, ruzena. Pientä pränttiähän se on, mutta jotenkin sain siitä selvän. Ja pohdin päiväkausia, kuka (muu kuin sinä) sanoo Moikka moikkanen. Oikein kuulin äänen korvissani. Animaatiohahmo, päättelin. Jokin oikein yltiöpositiivinen tyyppi, oman aikansa ja lajityyppinsä Pollyanna. Televisiossa. Mutta enhän minä katso televisiota. Lopulta luulen osuneeni oikeaan. Ei se olekaan tv:stä tuttu animoitu vaan kunnon kirjallinen hahmo: yksi erään takavuosien Finlandia-ehdokkaan kertojista. Onhan se juuri se, onhan?
Yhteenvetona totean, että Taputtavat pikku kätöset on oikein sujuvasti ja kaikin puolin mallikkaasti kirjoitettu (paino- tms. virheitäkään en bongannut kuin yhden, ja se on lähes ennenkuulumattoman vähän), mutta minusta se on silti melko mitäänsanomaton opus.
Onneksi sillä on kuitenkin tiedossaan jo seuraava lukijansa. Luotan siihen, että hän palaa ruotuun ja ryhtyy repeilemään. Kätöset on varattu Piparjuurelle.
Kiitos tästä kokemuksesta kierrättäjät! Ilman teitä ja Dan Rhodesia en olisi tajunnutkaan, kuinka valtavan vaikutuksen Faberin esikoisromaani minuun teki.

Toivottavasti Taputtavat pikku kätöset maistuvat. Herkullisia lukuhetkiä!

Kiitos Tarna! Tarkoituksena lukea tämä Aakkoshaasteeseen :)

edit 8.4.14: Kaipa tästä jotain pitäisi kirjoittaa, vaikka lukemisesta on nyt yli viikko ja siten tarkimmat muistikuvat ovat jo hävinneet. Kirjan loppu oli jotenkin tosi nopea verrattuna alun verkkaisempaan tahtiin.. ei kovin tasapainoinen siis? Vai oliko tarkoituskin vauhdin kiihtyä? Kyllä repeilin, ainakin pakoitellen :) Mieheni piti museonhoitajaa oikein hyvänä tyyppinä, kun kerroin hänen elämänfilosofiastaan, miehelläni on ehkä samanlaisia tavoitteita: nukkua mahdollisimman paljon sekä tehdä ja puhua mahdollisimman vähän ;)

Sain kirjan luettua Tallinnan matkalla, joten vapautin sen kampin vaihtohyllyyn kotimatkalla. Lukuiloa kirjan löytäjälle!