Harry Sinton on merkillisen neuroosin vallassa: hän pelkää tietämättään syyllistyneensä useisiin murhiin. Kun runoilija ja romaanikirjailija Max Callis kuolee, poliisi arvioi tilanteen itsemurhaksi. Harry Sinton on kuitenkin toista mieltä: "Minä olen murhaaja!" Nyt hänen on vain yritettävä selvittää itselleen miten ja miksi hän tappoi Max Callisin.

Paikasta paikkaan, ihmisen luota toisen luo Sinton kiertää metsästämässä rikoksensa yksityiskohtia. Poliisi on myös saanut vihiä asiasta ja etsii häntä. Ajojahti muuttuu yhä kiihkeämmäksi, kunnes saa lopulta yllättävän karmean loppuratkaisunsa eräällä pyörryttävän korkealla kattoparvekkeella.

Englanninkielinen alkuteos: Fantasy and Fugue (1959)
Suomentanut: Eero Ahmavaara

SAPO-pokkari, 240 s.

Tämä se olisi ilman Aakkosten lukuhaastetta ja kolmea f-kirjaintaan jäänyt kyllä lukematta. Ei niinkään siksi, että se nyt niin kamalan huono olisi, mutta jos kirjan kannessa lukee SAPO, minä olen niin vanhanaikainen, että odotan kunnon dekkaria, sellaista jossa ensin murhataan joku ja sitten sitä ratkoo etsivä tai poliisivoimien ulkopuolinen harrastelija. Lisäksi kerronta ja kertomus ovat sen verran sekavia, että alkuun vei aikaa päästä jyvälle juonesta.

Sivistystä kirja tarjosi, piti oikein googlata ektomorfia, ektoplasma, eumenidi ja epigrammimainen ;) Näistä mielenkiintoisin on ektoplasma, josta Wikipedia kertoo seuraavaa: Ektoplasma (kreikk. ektos 'ulkopuolella', plasma 'muottiin valettu hahmo') tarkoittaa parapsykologiassa etenkin spiritismiin yhdistettävää nimitystä aineesta, joka saa aikaan niin sanotun fysikaalisen mediumismin eli henkimaailman materialisoitumisen. Ektoplasman väitetään olevan joko meedioiden tuottamaa tai henkimaailmasta peräisin olevaa ainetta.

Teellä on britteihin ilmeisesti melkoinen vaikutus: "Kupin paksuus huulieni välissä, juoman lämmin sentimentaalisuus vapautti sisässäni tunteiden virran." Suomalaista lukijaa taas ilahduttaa kirjan loppusuoralla tämä: "Aivan kuin Sibeliuksen sinfoniassa teema on aluksi vain hattaroita ja melodisia vihjeitä mutta viimein tulee esiin täyteläisenä ja kirkastaa koko teoksen, minäkin tiesin nyt."

Kyllähän tämän luki, ajankuvauksenkin takia, mutta mitään hinkua tästä ei tullut saada lisää Fulleria luettavaksi..

Tarjolle lauantai-illan Stinappi-miittiin Mesopotamia Café Caisaan!

Nämä SAPO-dekkarit ovat aina arvoituksia: pidänkö vai en? Se jää nähtäväksi.

Tämä SAPO-dekkari ei ottanut tulta alleen, joten lähtee pian etsimään uusia lukijoita.

Lukuiloa!