Kirjapaja 2006. 133 s.

armas.btj.fi:

"[...] Oikea kirja oikealla hetkellä voi auttaa rakentamaan omaa elämänfilosofiaa, joka kantaa pahankin paikan yli. Tässä kirjassa tehdään matkaa ja pohditaan matkantekoa. Tie näyttäytyy monissa eri tasoissa. On konkreettinen matka, vaeltaja vaeltaa, kokee matkanteon ilon ja vastukset, mutta tie vie häntä etappi etapilta kohti uutta. Matkanteko synnyttää oivalluksia, jotka kiteytyvät kulkijan eväiksi."

Pidän Eero Ojasen ruohonjuuritason filosofoinneista, ja tiehän jos mikä onkin ruohonjuuritasolla. Tässä kertoja kulkee Härkätietä ja välillä jutustelee opponenttina venkoilevan näkymättömän ystävän kanssa, välillä turisee itsekseen, runoileekin. Kun olen varttunut aikuiseksi asti Hämeenlinnassa, Ojasen lähtömaisemat olivat tutut, Hattelmalan harju, Viisari... tosiaan, Viisari-nimi juontuu ikiaikaisesta tienristeyksestä, risteyksessähän joku tai jokin viisaa että tuonnepäin. On muitakin hauskoja sananselityksiä. Seikka on merkki tai pilkka, joita iskettiin puihin tien osoittamiseksi, ja niiden seuraaminen = seikkailu. Aina en ole varma, mitkä sananselitykset ovat Ojasen omaa keksintöä, sanaleikkejä kun tuo harrastaa. Ollaan kohta jossain kohdassa, sitä kai se on kohtalo.

Tie on oikeastikin etymologinen juuri käsitteille tieto ja tiede, tietää on olla tieto(a). Samalla tavoin tie ja tieto kytkeytyvät sanonnassa olla perillä. Tieto-oppi tai tieteenfilosofia ei kuitenkaan tässä ole varsinaisesti Ojasen juttu. Hänellä näyttää sitä paitsi olevan hengellinen viitekehys. Kyllä se kelpaa agnostikollekin. Esimerkiksi syntiinlankeemuksesta heitetään mielenkiintoinen ajatus: jospa se ei ollutkaan mikään konkreettinen lankeaminen, vaan mieleen ja tietoisuuteen tullut platoninen idea syyllisyydestä ja vastuullisuudesta. Ostan tuon.

Ojanen pohtii myös konkreettista kulkemista tuolla vanhalla tiellä. Sitä kuljettiin aikanaan jalan tai hevospelillä, ja matkanteko oli raskasta puuhaa - ennen Topeliusta ei maisemia ihannoitu! Jalkamiestä auttoi(!), että kestikievareita oli aika täsmällisesti 36 kilometrin välein. Hevosella talvikulku oli kesää helpompaa - reki luisti. Tien syntyminen oli asujaimistolle siunaus - tie yhdisti ja tietä pääsi -, mutta ei pelkästään. Tien kunnossapito kuului paikalliselle talonpojalle, samoin hollikyyditykset virkamiehille ja silmäätekeville. Sillatkin piti pitää kunnossa, ja sillassa oli joka talon merkattu "vastuulankku", jotta jonkin pettäessä syyllinen tiedettiin heti.

Mikä tie sitten on? Ojasen mukaan on paitsi yleinen tien idea, yhteinen ja toisiin yhdistävä tie, myös yksityinen ja oma tie: oman näyn seuraaminen, omat pyrkimykset, tosiasiat ja arvot. (Jälkimmäisestä tuli tämän lukijan mieleen, että mene tiehesi voi olla myös positiivinen kehotus!)

Toistoa ei voi välttää, kun tiestä ottaa kaiken irti. Luin kirjan yhdellä istumalla, ja lopulta tie pyöri päässä kuin olisi sen pari kolme tuntia jotain Boleroa kuunnellut. Tuo ei ole moite.

-ruzena

Vau. Arvostan. Kirjaa, korttia ja sanaleikkiä. Kirja ja kortti ovat kauniita ja kaunis oli ajatus lähettää ne minulle. Kiitos!
Ei ole tiellä täällä meillä tämä kirja, ei suinkaan.