Englanninkielinen alkuteos Sacred Clowns (1993). Suomentanut Ilkka Terho. Crime Club. Otava, Helsinki 1995. Kovakantinen, 256 sivua.

1994 Anthony Award -ehdokas (Best Novel -kategoria)

Kirjastoauton poistokappale Metson poistomyynnistä. Tätä en ole tainnut aikaisemmin lukeakaan.

Takakansi:
Jännitystä navajointiaanien mailla
Konstaapeli Jim Chee saa tehtäväkseen etsiä sisäoppilaitoksesta karannutta poikaa pueblo-heimon juhla-alueelta. Chee yhdistää huvin ja hyödyn kutsumalla viehättävän ystävättärensä katsomaan pyhien ilveilijöiden juhlaa. Karkulainen livistää kuitenkin käsistä, ja kesken seremonioiden muuan ilveilijä kolkataan hengiltä.
Edellisenä päivänä on surmattu kaikkien rakastama lähetysaseman opettaja. Rikokset hämmentävät niin pueblojen väkeä kuin tutkijoita. Chee määrätään keskittymään karkulaiseen sekä erääseen vanhaan yliajojuttuun. Sen sijaan vanha konkari, komisario Joe Leaphorn, yrittää rakentaa siltoja rikosten välille.
Tony Hillerman on saanut lukuisia palkintoja kirjallisista ansioistaan sekä intiaanikulttuurin puolesta tekemästään työstä. Hänen viides suomennettu navajodekkarinsa tarjoaa jännittävän rikostarinan ohella ajatuksia herättävää kuvausta perinteiden ja nykyajan yhteentörmäyksestä.

Tony Hillerman DekkariNetissä
Tony Hillerman Wikipediassa
The Unofficial Tony Hillerman Homepage

Että minä tykkäsin! Pidänhän minä Hillermanin navajodekkareista yleensäkin mutta tästä aivan erityisesti. Kirjan filosofinen puoli viehätti minua aivan suunnattomasti, esimerkiksi se miten kirjassa kuvailtiin ilveilijöitä, kosareita, ja heidän merkitystään. ”Kaikki ihmiset ovat ilveilijöitä, jos heitä vertaa siihen mitä Luojamme halusi meidän olevan”, sanotaan ja selitetään kosareiden olevan tanoheimon eettisiä poliiseja: ”Heidän työnään on ojentaa meitä aina kun alamme vieraantua meille opetetusta elämäntavasta.” Päädyin miettimään, pitäisikö meillä suomalaisillakin olla omat kosarimme. Vai onko meillä? Ehkä emme vain välitä heistä?
Nautin myös Cheen eettisistä pohdiskeluista ja siitä, miten hän selitti Janet Petelle rangaistuskäsitettä navajokulttuurissa. Hän näkee rangaistuksen oikeudenmukaisuuden uskonnollisena käsitteenä. Ajatus jonka mukaan rangaistuksen on oltava oikeassa suhteessa rikoksen laatuun merkitsee hänen mielestään samaa kuin meillä Hammurabin lain pohjaksi väitetty silmä silmästä, hammas hampaasta -periaate. (Itse asiassa kyse taitaa olla vanhatestamentillisesta ajatuksesta, mutta olkoon.) Hän siis puhuu periaatteesta, johon ainakin länsimainen oikeusjärjestelmä nojaa. Navajojen käsitys pohjautuu käsitteeseen hozho. Hozho voidaan kääntää rauhaksi, tasapainoksi, kauneudeksi ja harmoniaksi. Se merkitsee sitä, että ihminen yhtä ympäristönsä kanssa, osa sitä. ”Jos vahingoitat jotakuta, sovit hänen perheensä kanssa vahingon suuruudesta ja hyvität sen”, Chee selittää. ”Siten hozho palautuu ja kahden perheen välillä vallitsee taas tasapaino.” Aina se ei vain onnistu; jos joku tekee ilkeyttään pahaa, hän jaa hozhoa vaille. Sellaista ihmistä ei rangaista vaan hoidetaan terveeksi. Hänen on päästävä uudelleen tasapainoon ympäristönsä kanssa. ”Hänet tehdään jälleen kauniiksi”, konstaapeli sanoo ja tarkentaa vielä tarkoittavansa sisäistä kauneutta.
Cheen selitys muistutti minua opiskeluajoista ja siitä, kun eräällä North American Studies -kirjallisuuskurssilla käsittelimme mm. James Welchin mustajalkaintiaaneista kertovaa romaania Fools Crow. Eräs opiskelijoista kysyi, miksi kirjan päähenkilöä ei rangaistu, kun hän oli tehnyt toista henkilöä kohtaan todella väärin. Luennoitsijamme, jolla muuten oli intiaanistatus, selitti ettei intiaanikulttuureissa ole rangaistuksia. Kosto kyllä, mutta ei rangaistusta. Aika ajoin olen miettinyt sitä, esimerkiksi silloin kun erään johtavan maailmanvaltion silloinen presidentti puhisi rankaisevansa erästä maata tietyn maailmaa kohahduttaneen tapahtuman jälkeen. Rankaiseminen, ajattelin silloin, tarkoittaa sitä että rankaisija kokee olevansa rangaistavaa arvossa ylempänä. Muutenhan hänellä ei olisi oikeuta rangaista. Kostaja sen sijaan kokee olevansa tasa-arvoisessa tai alemmassa asemassa vihansa kohteen kanssa.

Pyhät ilveilijät oli tämänsyksyisessä Palkintokaapissa, josta Kesis valitsi sen luettavakseen ja teki minut samalla aivan sanomattoman iloiseksi. Riemuitsen aina kun joku kanssalukija löytää Hillermanin navajodekkarit. Kiitos, Kesis!

---

Tottahan minä myös nk. Ammattihaasteeseen tällä kirjalla osallistun. Onhan siinä ammatteja, joita sellaisinaan ei Suomessa tapaa — muuten kuin intiaanikirjallisuudessa.
Jim Chee on konstaapeli navajojen heimopoliisissa. Yksi hänen merkittävimmistä ominaisuuksistaan on navajokulttuurin ymmärtäminen. Siksi hän osaa puhua alueensa asukkaille niin että saa/ansaitsee heidän luottamuksensa ja saa heiltä arvokasta tietoa.
Joe Leaphorn on Cheen esimies, arvoltaan komisario. Vaikka hän ei olekaan navajokulttuurissa yhtä syvällä kuin Chee, myös hänellä on taito kuulustella navajoja ja tarvittaessa myös muita intiaaneja. Saadun tiedon käsittelyssään hän on enemmän intiaani kuin valkoihoinen, ja siksi hän onnistuu ratkaisemaan sellaisiakin juttuja, jotka perusamerikkalaiselta poliisilta jäisivät keskeneräisiksi.
Kirjassa esiintyy myös Virginia, jonka virkanimikkeenä on navajoalueen yleisen turvallisuusviraston hallinto-osaston toimistoapulainen. Hänen kuvataan toimialueen operaatioiden hermokeskukseksi, joka tietää kaiken: miksi X ei ole toimistossaan, mitä siinä ja siinä kokouksessa tapahtui jne. Hän myös osaa käsitellä kaikkia virastossa työskenteleviä ihmisiä.

---

Lisäys 5.11. Vallan unohdin kertoa, että kirja tarjosi hauskoja hetkiä myös viitatessaan muuhun kuin intiaanien kulttuuriin. Nautin jo silloin, kun Chee luki Margaret Atwoodia tehdäkseen myöhemmin vaikutuksen Janet Peteen. Mutta silloinhan meno vallan hillittömäksi äityi, kun kolmikko ajoi drive-iniin katsomaan John Fordin Cheyenne-leffaa (orig. Cheyenne Autumn). Olipahan kiintoisaa saada uusi näkökulma vanhaan tuotteeseen.

Tarya tulee ylihuomenna Tampereelle ja on luvannut kuljettaa kirjoja Helsinkiin. Pamina puolestaan lupasi kantaa ne Taryalle. Minähän tietty tartuin tilaisuuten ja kiikutin Ilveilijät miittiin Paminalle. Kiitos, te kultaiset kuriirit!
Hyviä lukuhetkiä, Kesis!

sain tämän tän päivän pikkujoulumiitissä kiitos Taryalle ja kuriireille ja myös Tarnalle joka laittoi tän palkintokaappiin, yhden olen lukenut, yleensä en tykkää näin hitaasti etenevistä mut nämä jotenki vetosi minuun tai ainakikin se edellinen hillerman, langennut mies tais olla se. Mukava myös lukea että olen tehnyt Tarnankin sanomattoman iloseksi.

nyt ihan hauskaa kun Olen tarnanki näåhnyt jo livenä ni ihan eri tunne ku saa näitä kirjoja siltä suunnalta joten suurensuuri kiitos :)

Kiitos kirjasta ja Kesikselle myös miittiseurasta!