Nidotun laitoksen ensimmäinn paino. Teos ilmestyi ensimmäisen kerran Otavan julkaisemana 1994. Seven-pokkarit. Otava, Helsinki 1994/2008. Pokkari, 207 sivua.
Kansi: Matti Hagelberg.


Takakansi:

Älyllisesti haastava, ilkikurinen fantasiakertomus — J. H. Erkon palkinnon vuonna 1994 voittanut esikoisromaani

Suomalainen yläasteen opettaja katsahtaa ikkunasta kesken oppitunnin ja näkee Pariisin lentävän taivaalla. Tapahtuneen selittäminen oppilaille ja kollegoille tuntuu toivottomalta.
Totta se on: Pariisi on kadonnut. Ranskan hallitus kiirehtii selittämään maailmanlaajuisen sensaation työtapaturmaksi. Presidentin palatsi on siirretty turvallisuussyistä maan keskiosiin — Pariisia on itse asiassa jouduttu hieman hajauttamaan. Maapallon todetaan keventyneen Pariisin verran, retkikuntia varustetaan.
Mutta jos Pariisi ei olisi kadonnut, Helsingin yliopiston kirjastossa työskentelevän Elinan ja vahtimestari Johanneksen tarina tuskin olisi alkanut...

”Kadonnut Pariisi seuraa historian kulkua ja ajan eroosiota älyllisesti leikkien ja ujon humoristisesti. En muista lukeneeni toista suomalaista esikoisromaania, joka panisi aivot kihisemään näin iloisesti.”
— Pekka Tarkka, Helsingin Sanomat

Markus Nummi Wikipediassa

Oletko käynyt tai ehkä jopa asunut Pariisissa? Oletko ihan varma? Siitä että se oli Pariisi?
Kadonneen Pariisin aihe on hykerryttävän kiehtova: koko maailman tunteman kaupungin havaitaan yllättäen hävinneen jäljettömiin, jäljellä on vain surkeita kulisseja ja hämmentyneitä ihmisiä onttoine selityksineen. Mutta missä on Pariisi, miten ja milloin se katosi?
Markus Nummelta olen aiemmin lukenut ihastuttavan Kiinalaisen puutarhan, ja ilmeisesti juuri sen ansiosta odotukseni olivat kovin korkealla. Petyin; oli kuin olisin saapunut Pariisiin — ja havainnut sen pelkiksi rähjäisiksi kuviksi ja kulisseiksi. Ei kirjassa mitään varsinaista vikaa ole, juoni ei vain lähtenyt kuljettamaan tätä lukijaa eikä kerrontakaan vienyt mennessään. Hetkeksikään en saanut tekstistä pitävää otetta. Sääli.
Vaan onhan kirjalla ollut toisenmoisiakin lukijoita. Tämä Nummen esikoinen palkittiin vuonna 1994 sekä historian viimeisellä J.H. Erkon palkinnolla (joka oli seuraavana vuonna muuttunut Helsingin Sanomain kirjallisuus- eli esikoiskirjapalkinnoksi) että 90-lukulaisella Koskenkorva-palkinnolla.

JK. Itse asiassa en takakannen lailla määrittelisi Kadonnutta Pariisia fantasiaksi, joten kirjan nykyinen kategoria on minusta aika vinksallaan. Taidankin vielä vaihtaa sen.

Palkintokaapin hyllyiltä, ole hyvä!

Kiitokset kiinnostavasta palkintokirjasta ja varsin mittavan VPK:n pyörityksestä, Tarna!

Lukaisin tämä viime yönä, kun uni ei meinannut tulla.

Ensinnäkin todella upea kirjanmerkki löytyi kirjan sisältä! Hauskoja pöllöjä. Haluaisin osata tuollaisen tekniikan, mikä se sitten onkin, jolla tuollaisia saa aikaan.

Sitten kirjasta. Alkuun tarina lähti ihan hyvin käyntiin, vaikka kieltämättä taivaalla leijuva Pariisi laittoi mielikuvituksen lujille. Kiinnostuin siitä Elinan ja Johanneksen jutusta... Siinä vaiheessa, kun tarina siirtyi dokumenttiryhmään ja sen moniin henkilöihin, jotenkin tipahdin ja menetin kiinnostukseni. Luin loppuun, mutten minä tästä oikein innostunut.

Nummen Karkkipäivä teki vaikutuksen, mutta tämä kirja ei.

Kiitokset, Tarna!

Poimin mukaani illan miitistä.

En saanut makua tähän minäkään. Idea oli kiinnostava (sen takia kirjan miitistä mukaani poiminkin), mutta toteutus tuntui leviävän käsiin. En saanut otetta tästä ollenkaan. Kai koko juttu oli sitten vähän kuin se Pariisi - pieninä palasina maailmalla. (Paitsi että ei ollut vai oliko vai miten se nyt meni.)
Kirjan alun ihmiset hylättiin liian pitkäksi aikaa, joten loppupuolella tuli sellainen "ai niin, tämmöisiäkin tyyppejä" -vaikutelma. Ja kesti pienen ikuisuuden, ennen kuin tajusin, että Laila oli ilmeisesti se ekassa luvussa mainittu opettaja. Olisiko sekin pitänyt muistaa? No, minä en ainakaan muistanut enää siinä vaiheessa, kun Laila taas kuvioihin ilmaantui.
Dokkariryhmän touhut olivat suhteellisen kiinnostavia, mutta nekin henkilöt jäivät jokseenkin etäisiksi.
Oikeastaan tässä kirjassa ei ollut oikein mitään, mikä olisi pitänyt kiinnostusta yllä. Luinpahan loppuun kuitenkin, kun kerran tulin aloittaneeksi.

Hesarin arvostelu kirjasta

Sisäänkäyntikäytävässä ilmaislehtitelineessä.

Osallistun tällä vapautuksella Appelsiinin 52 viikkoa -vapautushaasteeseen.
Viikon 52 teema: Pariisi. Uuden vuoden lähestyessä tehdään kaikenlaisia suunnitelmia tulevalle vuodelle. Niin myös matkasuunnitelmia. Pariisi on suosittu matkakohde... jos se nyt on olemassa.

***
BC-sivuston kielen saa halutessaan vaihdettua sivun ylälaidan vihreässä palkissa olevasta valikosta. Suomenkielinen keskustelufoorumi: http://www.bookcrossing.com/forum/30