Kuvaus:
Ennen oli häpeä, jos oli vanhapiika. Oli uskomus, että ei kelpaa kenellekään ja kun jää itsekseen, neiti-ihmiseksi, on kaiken suvun piika.
Vanhojapiikoja ja vapaita naisia kertoo naisista, jotka asuvat ja elävät yksin ja ilman lapsia. Yhden hengen talouksia on enemmän kuin ennen.
Arja Mäkinen on kirjoittanut tämän kirjan väitöskirjansa pohjalta. Hän on haastatellut joukkoa naisia, jotka kertovat millaista on elää yksin. Millaista se oikeasti on ja millaisia ovat kaikki uskomukset. Onhan lähes aina ajateltu, että naisen kuuluu löytää puoliso ja saada lapsia.
Mitäs jos nainen elääkin yksin? Onko hän itsekäs vai onko hän se, joka ei kelpaa. Onko hän kovaluonteinen kun ei halua lapsia? Mukavuudenhaluinen, joka kuorii vain kerman päältä. Kuinka on seksin laita – eikö hän tykkää ollenkaan vai onko hän vaarallinen kaikille parisuhteessa eläville?
Kirja kertoo varsin elävästi siitä voiko olla nainen, jos ei ole äiti ja vaimo. Haastattelusitaatit tuovat kirjaan lisää potkua. Niin, ja tämän kirjan voivat lukea myös äidit ja vaimot sekä miehetkin, sillä kyllä se murtaa käsityksiä.
****************************************
Päivitys 16.1.2013: helppolukuinen, mielenkiintoinen kirja.
Jotkut tulokset kyllä ihmetyttivät ja epäilyttivät, mutta jos tämä perustuu tutkittuun tietoon niin kait se on uskottava että ainakin vielä 2008 on ollut ihmeen paljon ennakkoluuloja ja kummallisia ajatuksia yksinelävistä lapsettomista naisista.
Jotenkin vain tuntuu että nykyään kun on kaikenlaisia perhemuotoja ja asumisjärjestelyitä, kukaan ei enää kiinnittäisi huomiota erikseen yksineläviin elleivät he sitten itse tuo asiaa esille.

Kirja lähtee sakirmolle. Mielenkiintoisia lukuhetkiä!

Saapui tänään, kiitos! Erittäin kiinnostavalta vaikuttaa.

Päällimmäisenä jäi mieleen sama ihmettely kuin edeltäjälläkin: nyky-Suomessa kun on vaivaiset miljoona sinkkutaloutta, niin miten ihmeessä yksineläjiä jaksetaan kummastella ja kauhistella noin paljon, mitä tästä tutkimuksesta voi päätellä? Tuntuu kovin oudolta, mutta kaipa näin sitten on. Toisaalta haastateltaviltakin oli välillä siteerattu melko kaukaahaettuja "syrjintä"esimerkkejä; mm. kappaleessa "yksineläjä uhkana parisuhteelle" eräs kertoo, miten hänet kutsutaan tuttavansa luo kylään vain silloin, kun miehensä on matkoilla. Tämä siis automaattisesti tarkoittaa sitä, että tuttava pelkää sinkun vievän miehensä, eikä esim. sitä, että tuttavan mielestä on mukavampaa kun saadaan jutella rauhassa kahden kesken?!? Pitänee nyt minunkin lähettää pahoittelu-/selittelyviesti kaikille niille sinkkututtavilleni, jotka olen erehtynyt kutsumaan kylään silloin kun mies sattuu olemaan poissa, etteivät vain kuvittele tuollaisia :D
No, takaisin asiaan: suosittelisin tätä kirjaa luettavaksi jokaiselle, joiden mielestä yksinelävä nainen on jotain näistä: katkeroitunut vanhapiika selibaatissa, suoraan Sinkkuelämää-sarjasta repäisty cityhahmo, pelokas traumatisoitunut ressukka tai luultavasti lesbo. Sellaiselle, jonka mielestä yksinelämisessä ei ole mitään omituista tai epätavallista, tämä kirja aiheuttanee lähinnä päänraapimista ja kulmien kurtistelua. Toisaalta avaa myös silmät sille, että 50-lukulaiset asenteet näyttää edelleenkin olevan voimissaan siellä sun täällä, tässä(kin) asiassa.

Kirja lähtee mukaan miittiin. Jos sieltä ei uutta lukijaa löydy, niin täytyy sitten keksiä jotain muuta.

**

Osallistun tällä myös 52 viikkoa -vapautushaasteeseen: naistenpäivän kunniaksi viikon teema liittyy tietysti naisiin.

Kirja löysi tien laukkuuni miitistä Enni-kahvilassa.

Iiiiiik, tämä opusparka on suorastaan sammaloitunut hyllyyni. Ei hyvä! Nyt siis äkkiä liikkeelle, että pääsee vetreytymään!

Tarjolle kierrätysmiittiin!

Kirja siirtyi sateisen päivän tapaamisessa eteenpäin!

Näin entisenä vanhanapiikana täytyy verestää muistoja ja katsoa, oliko minulla yhtään samanlaisia kokemuksia 40 vuotta sitten. Yksinäiset äidit ainakin kohtasivat ennakkoluuloja vielä silloin, miten lie nyt. Minäkin olin sellaiseksi päättänyt ryhtyä, vastarannan kiiski kun olen, mutta ei se nyt aivan niin mennyt.