Etulieve:

Kaikki mikä ilmeni, kasvoi ja iti, liikkui näkyvänä toimintana tai ajelehti häilyvinä ajatuksina – kaiken Yhteiskunta rekisteröi. Eletään yltiödemokratian aikaa. Mitro Tell toimii täysin määräysten mukaan, mutta hän ei tiedä kaikkea. Vain Elena on selvillä Auruksen kadonneen tajunnan arvoituksesta.
Toisinajattelevan tiedemiehen tapaus johdattaa lukijan villiin ajatusleikkiin, mielikuvituksen ääriin, mystisiin syvyyksiin. Huima sukellus tulevaisuuteen on samalla matka omaan aikaamme ja ihmiseen sen armoilla.

Kovakantinen kirjastopoisto
Kirjayhtymä 1980

Että tällainen Tapaus. Pakkasta sille joka sitä toivoo.
Osallistun kirjalla Minkulan toivekirjahaasteeseen.

Mielenkiintoisia lukuhetkiä!

Että tällainen tapaus! Mistä ihmeestä aina näitä toivelistakirjoja oikein löydät, Miuskis? Tässä juuri paikallismiitissä oli kova vakuutteleminen siitä, että koko Jukka Pakkasta ylipäätään edes on olemassa... :D Kiitos vaan taas kovasti sinne!

Juu, ja kortti oli mieluisa - kuten muistelit. Juu, ja se toi mieleeni sen yhden haasteen, jossa en vieläkään ole vapautusta tehnyt...

Kiitokset mahtavasta ylläristä, jonka uskoisin ainakin yhdelle toisellekin bookcrossarille päätyvän... :)

Melkoinen tapaus tämä Pakkanen: kirjoittaa scifiäkin! Hänen tuotannostaan olen lukenut Marianzan raitiovaunut -novellin, jossa oli myös futuristinen ja teknologinenkin ote, mutten ollut tajunnut, että Pakkanen on tosiaan kirjoittanut tällaisenkin romaanin.

Kirjassa oli isovelimäinen Yhteiskunta, jossa oli ties mitä valojärjestelmiä, tajunnansiirtoja ja muita hienouksia. Toisaalta Yhteiskunnassa ei ollut kirjoilla enää vakavaa sijaa, eikä sen puoleen naisillakaan. Enimmäkseen kirjassa keskityttiin tajunta-asioihin, joista en tajunnut läheskään kaikkea.

Tarinassa toisena pääkertojana oli Mitro Tell ja toisena kertojana toimi Elena, kuolleen vesitieteilijä Auruksen naisystävä. Yhteiskunta ei ollut saanut kuolleen vesitieteilijän tietoisuutta totutusti talteen, ja Mitrin Yhteiskunnan sanelemaksi tehtäväksi koitui selvitellä asiaa Elenalta, jonka epäiltiin napanneen tuon tietoisuuden.

Pakkaselle ominaisiin isäin ja poikain välisiin suhteisiinkin päästiin jo alussa. Tällä kertaa päähenkilö tunsi voimakasta yhteyttä isoisoisäänsä... Mitro etsi jotain vastauksia, mutta minulta ainakin tämä selvittely jotenkin hukkui kaiken muun alle.

"Joskus minusta tuntui, ettei J. A. Tellin ja Mitro Tellin välillä ollut muita: minun isääni, isoisääni. Tai aivan kuin he olisivat eläneet elämänsä vain, jotta minä sain syntyä. Aivan kuin heitä ei tarvittaisi siinä kuinka minä käänsin pitkän katseeni J. A. Tellin elämään sata vuotta taaksepäin: kuinka se sillä hetkellä käynnistyi liikkeeseen kuin filmi. Aivan kuin olisi tunneli jota pitkin minun piti kulkea kahden miespolven läpi menneisyyteen."

Jäi myös jotenkin vaivaamaan, että onko tämä "Elena" oikeastikin olemassa: ensimmäinen jukkapakkaskirjani kun oli vaikutuksen tehnyt Elena Damianin kirjeet.

***
Kyllä oli meillä muutamilla Pakkasen tuotantoon törmänneillä vakuuttelemista Tre-miiteissä. Kukaan ei muka ollut kuullut Jukka Pakkasesta, kun yritimme selittää hänen hienotunnelmaisista kirjoistaan: no, Jukka Pakkanen, kirjoittaa mm. kilpapyöräilystä ja sellaisella epäilevällä asenteella hengellisyyteen liittyvistä asioista. Vastauksena vain epäilevää hihitystä. Huonoon selitykseen, kun lisäisi vielä kirjailijan rakkauden Italiaan, jalkapalloon, raitiovaunuihin sekä toistuvan etsiskelyn ja menneisyyden tonkimisen isien ja poikien välisiin suhteisiin liittyen, nyt vielä tämän scifin, niin... Monipuolista porukkaa koko perhe:

"Kirjailevia Pakkasia on jo kolmessa polvessa: Kaijan tytär Outi on dekkarikirjailija, poika Jukka tunnetaan kirjailijana hänetkin ja Jukan poika Mitri Pakkanen on julkaissut kaksi jalkapalloilusta kertovaa nuortenkirjaa." (Lähde)

Tulipas sekava journal, toivottavasti kukaan ei jaksa lukea. :D

Kiitokset taas kerran, miuskis! :)

En yleensä lue scifiä, mutta jos kirjoittaja on Jukka Pakkanen, siihen täytyy ehdottomasti tutustua :) Onkohan Tampereelle pesiytymässä Koskinen fan clubin oheen myös Jukka Pakkasen oma fanijoukko ?! Kiitos, erpax ja miuskis! Tämä kirja siirtyi minulle kahvila Nostalgiasta iltapäivän BC-tapaamisesta.

Tällä kertaa Pakkanen liihotti semmoisissa sfääreissä, etä koko juttu liippasi minulta yli ja lujaa! En päässyt kiinni koko juttuun, paitsi että huomasin, että isän miettimisen lisäksi kirjailija mietti nyt niitä isoisiä ja isoisoisiäkin.
Jos tämä olisi sattunut olemaan ensimmäinen lukemani Pakkanen, en taatusti haalisi käsiini enää yhtäkään kyseisen kirjailijan kirjaa, mutta onneksi tiedän, että osa teksteistä kulkee hieman lähempänä ymmärrystasoani. Huh, huh...
Mutta vakuutuinpa siitä, että monipuolisesta kirjoittajasta on kyse, kun tämmöistäkin hän kirjoittaa.

KTMC 2013 # 100

Minulle ojennettiin tämä Jukka Pakkanen illan miitissä. Kyllä kiinnostaa, kiitos! Taitaa muuten taas käydä niin kuin viime kerralla Pakkasen kanssa: jumituin lukemaan jo samana iltana enkä paljon sohvalta hievahtanut... Asetelma on mielenkiintoinen siksikin, että suhtaudun aina epäilevästi fantasiaan ja scifiin. (Nyt uskon kuitenkin jo, ettei Jukka Pakkanen ole mielikuvitusolento; että sikäli ollaan voiton puolella.)

Kirja tuli tosiaan luettua puolen vuorokauden aikana...

***

Scifigenren intentiona on yleensä olemassaolevien rakenteiden kaksoisvalotus ja problematisointi. Scifi on siis aina lähtökohtaisesti yhteiskuntakriittistä, ja Jukka Pakkanen menee genren juuriin asti. Minua Pakkasessa ihastuttaa nimenomaan perinpohjaisuus.

Ongelma ihmisestä yhteiskunnan osana ilmeisesti toistuu Pakkasen tuotannossa eri genreistä käsin valaistuna: lisäksi Pakkanen kampanjoi yhteiskunnallisesti osallistumatonta taidetta vastaan. Lajityyppien skaala on häkellyttävän runsas, ja mission henkilökohtaisuus/julkisuus kiinnostaa: onko päämäärä tuoda kampanja mahdollisimman laajan lukijakunnan ulottuville vai ottaa itse haltuun niin laaja kenttä kuin mahdollista? Auruksen tapauksessa HALTUUNOTON teema näkyy kaikilla tasoilla: kuinka paljon Pakkanen ottaa ja pystyy ottamaan haltuun, entä lajityyppi, romaanin yhteiskunta, yksilö, mieli? Taitavan genrenkäsittelyn ja herkullisten intertekstien (kaikki suuret läsnä: Kafka, Orwell, Philip K. Dick, Asimov, Gogol, Solaris, Metropolis...) ansiosta teos on jo itsessään metatasoinen taidetutkielma, mutta onko Pakkasen suorittamalla haltuunotolla parodisiakin tarkoitusperiä?

Auruksen tapaus luotaa yhteiskunnan olemusta (ja yhteiskunnassa olemista) varsin syvällisesti. Kirjassa maapallo on saanut ekokatastrofin jälkeen avun ulkoavaruudesta. Ihmisen ulkoinen tilatodellisuus on muuttunut keinotekoiseksi ja ihmisen kehollisen tason tietoinen haltuunotto korostunut. Mieltä taas hallitaan yhteiskuntajärjestyksen säilyttämiseksi tajunnanlukemiskonein. Yhteiskuntalaiset harjoittavat kehontietoisuutta mielikuvilla, mutta ilmeisesti vain hengissäpysymisen tarkoituksessa: meidän yhteiskunnassamme taas erityisesti taiteilijoiden ja käsityöläisten työ tapahtuu pitkälti kehontietoisuuden avulla. Pikku hiljaa ihmisen ja Yhteiskunnan suhde alkaa muutenkin heittää häränpyllyä, ainakin jos kertojaan, Mitro Telliin, on uskominen. Jos missään yhteiskunnassa kukaan ei ole tietyssä mielessä vapaa, Mitro Tellin Yhteiskunnassa ihminen ei pääse kuoltuaankaan pakoon, vaan kuolematon mieli joutuu muovikansiin ja arkistoihin säilytykseen. Pakkanen leikkii kolkosti ajatuksella: Mikä on yhteiskunta? Vastaus: ihmiset! Mitä on vapaus? Vastaus: yhteiskunta!

Kuin missä tahansa todelliseksi taiteeksi tunnistettavassa, tarinaan jää kiehtovia ongelma- ja solmukohtia, jotka sallivat loogisen (tai epäloogisen) liikkumatilan järjestelmän sisällä. Itselleni näitä olivat Mitron toistuvat kokemukset oudoissa tiloissa. Mitä ne ovat: a) Yhteiskunnan rankaisukeino, b) isoisoisän tai Auruksen yhteydenottoja, c) Yhteiskunnasta vapautumisen kokemuksia, samalla mielen hajoamisen, sairastumisen oireita, d) flashbackejä osin epäonnistuneesta tajunnansiirrosta, e) repeämiä Yhteiskunnan keinotodellisuuden rakenteessa, f) näkyviä symboleja Yhteiskunnan keinotodellisuuden rakenteen repeämille, f) mielen toimintoja kuvakielelle muutettuina, g) Mitro Tellin synnynnäinen poeettinen tilakäsitys vai h) epäonnistuneen tajunnansiirron aikaansaamaa, muista eroon joutuneen tajunnanlohkopallon ympyräliikettä ajassa, eräänlaista eletyn tilan sykliä sekin? Joka tapauksessa on selvää, että Mitro Tellin ("mi-tro": puoli-usko, epäuskon ja uskon välitila) usko Yhteiskuntaan horjuu, välillä tietoisesti, välillä tiedostamatta.

Romaanin maailmaa hallitsee valo ja sen synnyttämä kuvallisuus. Vinkeä tulkinta olisi lukea (keino)VALO meidän maailmamme TEKSTIN vastineena. Kirjoitusajankohtaan muodikkaan semioottisen teorian mukaanhan kaikki, koko ympäröivä todellisuus, on tekstiä. Meidän yhteiskunnassamme hallitsevat sanat. Luonnontieteet taas opettavat, että koko näkyvä maailma on valoa. Pakkanen pakottaa lukijankin tulkitsemaan valoa, antamaan sille attribuutteja, lukemaan poeettisesti: valo on hallitsevaa, väkivaltaista, tunkeutuvaa... Romaanin voi näin lukea hyökkäyksenä massaviihdettä eli yhteiskunnan instituutioiden masinoimia keinotekoisia joukkotunteita kohtaan. Meidän maailmassamme suuri osa teksteistä on viihdettä, pienempi osa taidetta; niin myös Mitro Tellin yhteiskunnassa opastinvalot hukkuvat läpitunkevien massaviihdevalojen hälyyn. Tässäkin pureudutaan lopulta YHTEISKUNNAN ja TAITEEN suhteeseen, tai pikemminkin YHTEISKUNNAN ja TAITEILIJUUDEN (joka pitää aina sisällään toisinajattelijuuden). Puuhastelu valojen parissa, luksologian ympärille kehittyneet instituutiot jne. näkyvät lukijalle naurettavina, elämälle vieraina, triviaaleina sijais- ja harhautustoimintoina. Sivallus meidän maailmamme taiteenharjoittamiseen! Onko ihmisen tässäkään mielessä hyvä olla yhteiskunnassa; tarkoittaako sen osana oleminen aina vääjäämättä jonkinasteisia joukkotunteita, joukkosuggestiota, massaviihdettä ja massatylsistymistä? Onko taide yhteiskunnassa lopulta vain lumetta, joka estää levottomuuden, pelon, paranoian ja depression? Mietittäväksi jää, onko yltiöindividualismi parempi vai huonompi vaihtoehto kuin yltiödemokratia.

***

Jos tämä olisi ensimmäinen Pakkaseni, innostuisin varmasti lukemaan lisää. Jopa, jos hänen muukin tuotantonsa olisi pelkkää scifiä. Nyt ehdottomasti Jukka Pakkasta lisää Tampereen miitteihin, kiitos! Haluan ehdottomasti tietää, miten kilpapyöräilystä saadaan yhteiskuntakriittistä, paitsi tietysti ilmiselvimmällä mahdollisella tavalla :-D

Annettu cazfille luettavaksi.

Nyt kirja suuntaa Komentooran käsiin. Lukuiloa!

Saatu CatharinaL:ltä joulunaikaan. Tämä on nyt toinen Jukka Pakkanen, johon saan tutustua. Odotukset ovat siis suuret kirjan suhteen.

Luin kirjan jo joitakin kuukausia sitten, joten muistissa on vain kirjan ahdistava ja painajaismainen tunnelma. Tällainenko tulee olemaan tulevaisuutemme näkymä?
Liian mielikuvituksellinen minun makuuni.

Kirja on täällä taas.