Mýrin (2000), suom. Seija Holopainen. Blue Moon 2003. 270 s.
Lasiavain-palkinto 2000

Kirjastopoisto, josta sivut olivat karkaamassa kansien välistä. Liimasin ja teippasin ja vedin siistit vermeet selkään. Kirjalle siis.

Erlendur-sarjan ensimmäinen jäsen. Olen lukenut ainakin Haudanhiljaista ja Ääni kuin enkelin ennen tätä. Lukemisjärjestys ei näissä haittaa, koska tarinat ovat erillisiä, vaikka rikospoliisit jatkavat henkilökohtaista elämäänsä omine asioineen ja varsinkin Erlendur käy kirja kirjalta tutummaksi.

Juoni on taitavasti polveileva ja etenee hyvin, lukija pysyy tukevasti koukussa. Poliisien perheasioita kuvataan sopivasti, ne eivät hidasta tarinaa. Pidin sellaisestakin yksittäispiirteestä, että kirjailija muistaa uskollisesti aina luonnehtia asunnot, joissa poliisit milloin mistäkin syystä vierailevat. Huomiota kiinnitti myös se, että mieskirjailija käyttää henkilöinä niin paljon naisia ja antaa heille niin paljon puheaikaa.

Keskeinen rooli jutussa on tietyllä perinnöllisellä sairaudella ja genealogisella tutkimuksella. Kirjan henkilöillä tämä sairaus oli ilmeisesti keskimäärin vakavampaa sorttia, kun lapsia kuoli siihen, tosin vuosikymmeniä sitten. Googlettamalla selviää, että taudin esiintyvyys Suomessa on 1:3500 (siis yhden jos toisenkin tuttavapiirissä) ja että taudinkuva vaihtelee mutta tauti ei ensisijaisesti ole tappavaa laatua. Rauhotutaan.

Kirjan nykyisyydessäkin on jo nostalgiaa. Poliisien selain on Netscape, ja kollega saa selittää Erlendurille netin käytön alkeita.

-ruzena

VPK-2 -varaus.

Annimanni valitsi kirjan Tarnan virtuaalisesta palkintokaapista. Varoitus: Arnaldur saattaa aiheuttaa riippuvuutta.

Kiitos kirjasta - ja varoituksesta!

Islantilaisuus on kiehtonut minua syystä tai toisesta muutaman vuoden ja olen pitänyt kovasti lukemistani islantilaisromaaneista, niin dekkareista kuin muistakin. Esimerkiksi Sjónin Skugga-Baldur oli melkein mykistävä kokemus. Eikä pettänyt Arnaldurkaan. Juoni kulkee hienosti, henkilöhahmot ovat kaikessa rosoisuudessaan elämänmakuisia ja miljöökuvaus on onnistunutta. Onneksi minulla on kaksi seuraavaa osaa TBR-pinossa odottamassa.

Kiitos vielä kirjasta, ruzena.

Arnaldur Indridasonin kirjoista olen lukenut aiemmin pari, Hyytävän kylmyyden (http://www.bookcrossing.com/journal/11593657/) ja Ääni kuin enkelin -kirjan (oma kirjani ennen BC-aikaa). Pari muuta on odottamassa TBR-hyllyssä ja nappasin niille seuraksi tämän :) Kiitos kirjasta!

Luin Rämeen eilen, ei vaan toissapäivänä (kello on nyt 2.15) oikeastaan yhdellä istumalla tai lähinnä kyllä sohvalla maaten. Arnaldur on hankala kirjailija: mies kirjoittaa niin hyvin, että lukijalla rima nousee koko ajan, ja jo nyt huomasin, että odotukseni tälle (omassa lukemisjärjestyksessäni) kolmannelle kirjalle olivat aivan kohtuuttomat. Niinpä päällimmäiseksi jäi tunne, että jotain jäi puuttumaan, jotain olennaista, jotain joka olisi tehnyt kirjasta täydellisen. Hassu ajatus, mutta Arnaldurin kohdalla sitä kummasti vain alkaa vaatia täydellisyyttä :O

Hyvä kirjahan Räme on, dekkariksi aivan loistava. Luen hyvin vähän tämän genren kirjoja, mutta syysuutuusringissä kiertäneestä Antti Tuomaisen Kaivoksesta pidin. Jotain samaa näissä kahdessa kirjassa onkin, jos ei muuta, niin pohjoisen luonto ja ilmasto. Islantilaista elämänmenoa ja kulttuuria tässä kirjassa oli mielestäni vähemmän kuin aiemmin lukemissani, mutta mielenkiintoinen yksityiskohta oli tuo maan asuttamisen 1100-vuotisjuhla vuonna 1974. Kirjan mukaan tilaisuudessa puhuivat Laxness ja Tómas. Nobelisti on toki tuttu, vaikka hänen kirjansa odottavatkin vielä TBR-hyllyssä (yhden taisin muuten ostaa Reykjavikistä, se tosin lienee rekisteröimättä), mutta Tómasin kohdalla yleissivistykseni sitten loppuukin..

Lukiessani jäin miettimään sitä, että vaikka Islannin tuliperäinen maaperä eroaa suomalaisesta, onkohan totta, että 30-40 vuotta hautaamisen jälkeen saataisiin vielä kuolinsyy selville, siis kun on kyse sairaudesta, ei esimerkiksi tapaturmaisesta kuolemasta? Voisikohan sikäläinen maaperä säilyttää ruumiit paremmin (pH-arvo vaikuttanee), eihän tässä arkkukaan ollut maatunut em. ajassa? En oikein usko, että Arnaldur tältä osin satuilisikaan :)

Kertomuksessa ihmetytti kyllä se, miten avoimesti Erlendur selvitti poliisitutkimuksen eri vaiheita narkkarityttärelleen, jonka tuttavapiiriin kuului myös rikollisia. Ovidraamassa olin huomaavinani epäjohdonmukaisuutta, siis siinä, miten Erlendur sai otsavammansa. "Kun hän aikoi sulkea oven, toinen miehistä tunki polvensa oven väliin. [---] Hän kuuli, kuinka miehen polvi rusahti, kun hän veti [ulko-]oven kiinni sellaisella voimalla, että oven ylempi saranalevy repeytyi irti." (s. 124). Sivulla 129 kuitenkin "Velanperijän jalasta takaisin kimmonnut ovi oli lyönyt hänet melkein tajuttomaksi. Otsaa särki pahasti." Jos ovea vetää kiinni ja oven välissä on jotain, ovihan kimpoaa vetäjästä poispäin. Ja tuskin Erlendur siinä välissä loikki oven ulkopuolelle, siellähän odotti toinen velanperijä..

Suomalaisista kumisaappaista tulee tietysti pluspisteitä, vaikkei nokialaisten saaja niistä ilahtunutkaan :D

Vielä on useampi Arnaldur TBR-hyllyssä ja yksi lukulainassa olevakin palaa aikanaan. Ei siis hätää :)

Räme siirtyykin saman tien seuraavalle lukijalle, joka myös aloittelee Arnaldur-uraansa :) Osallistun kirjalla Chanian Vapautusten vuosi 2015 -haasteeseen.

Lukuiloa!