Kabulin kauneuskoulu
Registered by sakirmo of Turku, Varsinais-Suomi / Egentliga Finland Finland on 9/21/2012
This book is in a Controlled Release!
5 journalers for this copy...
Journal Entry 1 by sakirmo from Turku, Varsinais-Suomi / Egentliga Finland Finland on Friday, September 21, 2012
"Elämänmakuinen tarina naisesta, joka kauneuden salojen ohella opettaa afgaanitytöille ystävyyden, vapauden ja itsenäisyyden merkityksen."
Journal Entry 2 by sakirmo at Turku, Varsinais-Suomi / Egentliga Finland Finland on Monday, January 14, 2013
Released 11 yrs ago (1/14/2013 UTC) at Turku, Varsinais-Suomi / Egentliga Finland Finland
CONTROLLED RELEASE NOTES:
Lähtee toivelistahipan kautta LiskoMiettiselle.
Wau, kiitoksia. Tämä houkuttelee todella.
Pidin kyllä. Tässä oli jotain tuttua. Leijapojan ja tuhat loistavaa aurinkoa lukeneena nautin tästä myös kyllä, koska kyseinen maa kiinnostaa itseä. Ehkä en vain osannut samaistua tähän kampaus ja kauneudenhoito maailmaan. Itse käyn niin harvoin kampaajalla.
Maaliskuun kirja-arvonta voittoa pukkaan matkaan näin pienellä viiveellä. Toivottavasti on mieleen tämä kirja.
Kiitos kirjasta! Vaikuttaa takakansitekstin perusteella mielenkiintoiselta :)
Mielenkiintoinen kuvaus kabulilaisten naisten arjesta. Sitkeä ja innokas oli päähenkilö tässä kirjassa!
Mielenkiintoinen kuvaus kabulilaisten naisten arjesta. Sitkeä ja innokas oli päähenkilö tässä kirjassa!
Matkalla seuraavalle lukijalle.
Kolme Rantakassikirjaa saapui viikolla, äitini haki paketin keskiviikkona ja nyt illalla pääsin siihen käsiksi. Mieluisia olivat kaikki ja olisivat voineet olla toivelistallani, jos vain viitsisin päivittää sitä :) Kiitokset kirjasta, Nadaduu!
Tämä tuli nyt vihdoin luetuksi ja vaikka siinä meni näin kauan, se on lähinnä vain merkki siitä, että kiinnostavaa luettavaa on aivan liikaa, kun tämäkin jäi aina vain sivuun..
Kulttuurin puolesta kirja ei antanut oikeastaan mitään uutta, sen verran olen tämäntyyppisiä kirjoja lukenut ja asunut sen 10 vuotta itsekin muslimimaassa. Sielläkin vanhoillisilla seuduilla "huoran" saa kuka tahansa kivittää ja "huora" on helppo tunnistaa: se on nainen, joka puhuu vieraan miehen kanssa. Ulkomaalaisen on siis syytä nopeasti oppia, että kadulla kävellessä ei pysähdytä, vaikka joku (mies) kuinka kyselisi, mitä kello on. Toisaalta minulle kävi vähän samoin kuin Rodriguezille: ulkomaalaisuuden ja (siellä miehiseksi koetun alan) yliopistotutkinnon takia minutkin sijoitettiin miesten ja naisten välimaastoon, mikä mahdollisti erivapaudet liikkumisen ja käyttäytymisen suhteen sekä sen, ettei "virheistä" em. asioissa edes yritetty rankaista. Varpaillaan ja varovainen sai toki olla koko ajan. Muistan myös tuon saman tunteen kuin Rodriguez, kun ensimmäisiä kertoja isolla porukalla kokoontuessa koin (lähestulkoon koko naiskuntaa koskevana) loukkauksena sen, että kaikkia muita vasemmalla ja oikealla puolellani tervehdittiin, mutta minut ohitettiin. En silloin parikymppisenä vielä ymmärtänyt, että se se vasta hirmuinen loukkaus olisikin ollut, jos vierasta naista olisi tervehditty, kenties peräti koskettu häntä käteen.
Vaikka kulttuurinen anti ei ollut uutta, kertomus toki oli mielenkiintoinen ja hauskakin. Rodriguez tosiaan on sitkeä tapaus ja ylitti melkoisia esteitä koulunsa kanssa, alkaen tiloista sekä sähkön ja veden puutteesta. Hattua on kyllä nostettava jokaiselle, joka edistää naisten koulutusta, eteenpäinmenomahdollisuuksia ja riippumattomuutta - ja vielä noin vaikeissa olosuhteissa! Ja vielä korkeammalle hattua on nostettava näille rohkeille naisille, jotka uusia asioita tehdessään rikkovat yhteisönsä perinteitä ja sääntöjä! Huvittavaa vain on, että näistä naisten "rikkomuksista" useimmiten hyötyy koko yhteisö tai vähintäänkin heidän perheensä, joka saa leveämmän leivän ja pystyy kouluttamaan lapsensa kohti parempaa tulevaisuutta.
Sitten nillitysosioon :P
Minusta tuo Rodriguezin avioliittokuvio oli aika merkillinen. Amerikkalaisnainen menee yhtäkkiä järjestettyyn avioliittoon tuiki tuntemattoman kanssa, ilman yhteistä kieltä. Mahtoikohan liitto olla edes laillinen Jenkeissä? Ymmärrettävää toki on, että liitto auttoi ja suojeli Rodriguezia Afganistanissa, mutta silti! :O Hirmuisen tietämätön maan kulttuurista sekä uskonnosta ja/tai sitten vain naiivi Rodriquez myös oli (esimerkiksi s. 235). Olisi kuvitellut keski-ikäisen ihmisen ottavan asioista selvää jo etukäteen tai viimeistään paikan päällä. Ehkä tämä liittyy jotenkin hänen amerikkalaisuuteensa?
Sekin pikku seikka ihmetytti, että nelikymppinen yksinhuoltajaäiti (lue: ihmisen ei luulisi olevan aivan avuton) ei osaa käyttää kaasuliettä eikä keittää teetä oltuaan Afganistanissa jo varmaan vuoden (s. 198). Noissa maissa teekulttuuri on niin vahva, että naisten lisäksi jokaikinen mieskin hallitsee teenkeiton (ja hyvin!), vaikka kukaan heistä ei kyllä teetä laita, jos läsnä on (paikallisia) naisia.
Tätä samaa olen itsekin joutunut pohtimaan:
"Toisinaan mietin, saanko täällä paljonkaan hyvää aikaan. Meitä on monta länsimaalaista, jotka tahdomme auttaa Afganistanin naisia, mutta ponnistelumme eivät aina auta heitä sillä tavoin kuin me toivomme. Näitä naisia pidättelevät kovin monenlaiset siteet, ja monia niistä ei edes erota länsimaalaisen silmin. Kestää kauan ymmärtää, miten näiden naisten elämän sotkut poikkeavat meidän elämämme sotkuista. Toisinaan emme voi auttaa, vaikka ymmärtäisimmekin monimutkaiset vyyhdet. Kulttuuri muuttuu kovin paljon hitaammin kuin noiden naisten unelmat."
Osallistun kirjalla Pamina_81:n Helmet-lukuhaasteeseen (kohta 32. Kirjassa käydään koulua tai opiskellaan) ja bookwormessin TBR-vuoren louhintahaasteeseen 2.1.-31.8.2018.
Seuraavaksi Louhintahaaste taitaa viedä Hongkongin kautta USA:han :)
PS. Aika näppärästi michiganilainen kampaaja muuten tunnisti oitis hiehon eikä pitänyt sitä lehmänä ;) Eläimistä puheen ollen, mulla-sanan asemesta olisin ehkä käyttänyt mullahia, sillä esimerkiksi sivun 348 "mullien äänet" voi tulkita vähän toisin kuin on tarkoitettu. "Mullahien äänet" olisi selvempi :)
* * * * * *
Rodriguez Wikipediassa: https://en.wikipedia.org/wiki/Debbie_Rodriguez
Rodriguezin kotisivut: http://www.debbierodriguez.com/
* * * * * *
Tämän päiväkirjamerkinnän kuvassa on lukuhetki Eastonissa :)
Kulttuurin puolesta kirja ei antanut oikeastaan mitään uutta, sen verran olen tämäntyyppisiä kirjoja lukenut ja asunut sen 10 vuotta itsekin muslimimaassa. Sielläkin vanhoillisilla seuduilla "huoran" saa kuka tahansa kivittää ja "huora" on helppo tunnistaa: se on nainen, joka puhuu vieraan miehen kanssa. Ulkomaalaisen on siis syytä nopeasti oppia, että kadulla kävellessä ei pysähdytä, vaikka joku (mies) kuinka kyselisi, mitä kello on. Toisaalta minulle kävi vähän samoin kuin Rodriguezille: ulkomaalaisuuden ja (siellä miehiseksi koetun alan) yliopistotutkinnon takia minutkin sijoitettiin miesten ja naisten välimaastoon, mikä mahdollisti erivapaudet liikkumisen ja käyttäytymisen suhteen sekä sen, ettei "virheistä" em. asioissa edes yritetty rankaista. Varpaillaan ja varovainen sai toki olla koko ajan. Muistan myös tuon saman tunteen kuin Rodriguez, kun ensimmäisiä kertoja isolla porukalla kokoontuessa koin (lähestulkoon koko naiskuntaa koskevana) loukkauksena sen, että kaikkia muita vasemmalla ja oikealla puolellani tervehdittiin, mutta minut ohitettiin. En silloin parikymppisenä vielä ymmärtänyt, että se se vasta hirmuinen loukkaus olisikin ollut, jos vierasta naista olisi tervehditty, kenties peräti koskettu häntä käteen.
Vaikka kulttuurinen anti ei ollut uutta, kertomus toki oli mielenkiintoinen ja hauskakin. Rodriguez tosiaan on sitkeä tapaus ja ylitti melkoisia esteitä koulunsa kanssa, alkaen tiloista sekä sähkön ja veden puutteesta. Hattua on kyllä nostettava jokaiselle, joka edistää naisten koulutusta, eteenpäinmenomahdollisuuksia ja riippumattomuutta - ja vielä noin vaikeissa olosuhteissa! Ja vielä korkeammalle hattua on nostettava näille rohkeille naisille, jotka uusia asioita tehdessään rikkovat yhteisönsä perinteitä ja sääntöjä! Huvittavaa vain on, että näistä naisten "rikkomuksista" useimmiten hyötyy koko yhteisö tai vähintäänkin heidän perheensä, joka saa leveämmän leivän ja pystyy kouluttamaan lapsensa kohti parempaa tulevaisuutta.
Sitten nillitysosioon :P
Minusta tuo Rodriguezin avioliittokuvio oli aika merkillinen. Amerikkalaisnainen menee yhtäkkiä järjestettyyn avioliittoon tuiki tuntemattoman kanssa, ilman yhteistä kieltä. Mahtoikohan liitto olla edes laillinen Jenkeissä? Ymmärrettävää toki on, että liitto auttoi ja suojeli Rodriguezia Afganistanissa, mutta silti! :O Hirmuisen tietämätön maan kulttuurista sekä uskonnosta ja/tai sitten vain naiivi Rodriquez myös oli (esimerkiksi s. 235). Olisi kuvitellut keski-ikäisen ihmisen ottavan asioista selvää jo etukäteen tai viimeistään paikan päällä. Ehkä tämä liittyy jotenkin hänen amerikkalaisuuteensa?
Sekin pikku seikka ihmetytti, että nelikymppinen yksinhuoltajaäiti (lue: ihmisen ei luulisi olevan aivan avuton) ei osaa käyttää kaasuliettä eikä keittää teetä oltuaan Afganistanissa jo varmaan vuoden (s. 198). Noissa maissa teekulttuuri on niin vahva, että naisten lisäksi jokaikinen mieskin hallitsee teenkeiton (ja hyvin!), vaikka kukaan heistä ei kyllä teetä laita, jos läsnä on (paikallisia) naisia.
Tätä samaa olen itsekin joutunut pohtimaan:
"Toisinaan mietin, saanko täällä paljonkaan hyvää aikaan. Meitä on monta länsimaalaista, jotka tahdomme auttaa Afganistanin naisia, mutta ponnistelumme eivät aina auta heitä sillä tavoin kuin me toivomme. Näitä naisia pidättelevät kovin monenlaiset siteet, ja monia niistä ei edes erota länsimaalaisen silmin. Kestää kauan ymmärtää, miten näiden naisten elämän sotkut poikkeavat meidän elämämme sotkuista. Toisinaan emme voi auttaa, vaikka ymmärtäisimmekin monimutkaiset vyyhdet. Kulttuuri muuttuu kovin paljon hitaammin kuin noiden naisten unelmat."
Osallistun kirjalla Pamina_81:n Helmet-lukuhaasteeseen (kohta 32. Kirjassa käydään koulua tai opiskellaan) ja bookwormessin TBR-vuoren louhintahaasteeseen 2.1.-31.8.2018.
Seuraavaksi Louhintahaaste taitaa viedä Hongkongin kautta USA:han :)
PS. Aika näppärästi michiganilainen kampaaja muuten tunnisti oitis hiehon eikä pitänyt sitä lehmänä ;) Eläimistä puheen ollen, mulla-sanan asemesta olisin ehkä käyttänyt mullahia, sillä esimerkiksi sivun 348 "mullien äänet" voi tulkita vähän toisin kuin on tarkoitettu. "Mullahien äänet" olisi selvempi :)
* * * * * *
Rodriguez Wikipediassa: https://en.wikipedia.org/wiki/Debbie_Rodriguez
Rodriguezin kotisivut: http://www.debbierodriguez.com/
* * * * * *
Tämän päiväkirjamerkinnän kuvassa on lukuhetki Eastonissa :)
Taryan palopuheen jälkeen kirja sujahtaa kassiini. Jos on ylen ankia tarina, niin en lupaa lukevani loppuun.
Tämä tarttui eilen illalla käteen, kun sain edellisen kirjan päätökseen.
Jotenkin tulee mieleen kirjaa lukiessa, että kirjoittaja saattaisi olla bi-polaarinen ihminen. Parkuu kun on tylsää ja kiltti mies, sitten tulee bileputki, uskonnollinen putki ja se väkivaltainen mustasukkainen aviomies nro 2, jonka kanssa Hullu-Deb oli yllättävän pitkään. Omat lapset milloin isovanhemmilla ja sitten tyrkättynä isälle. Ja sitten tämä maailmanpelastusvaihe. Tuntuu siltä, että asioita tehdään vähän niin kuin maanikot tekevät. Ja jos minulla olisi vankilatappelun aikana ollut vartijatyökaveri, joka ilmoittaa ettei uhraa rakennekynsiään, niin kyllä olisin niin mieleni pahoittanut...
Muslimikulttuuri on minulle vieras, niitä ihmisiä on vaikea ymmärtää. Ja miten sellainen yhteiskunta toimii. Mutta ehkä jokin asia valkenee kun pääsen kirjassa eteenpäin. Nopealukuinen se ainakin on. Nyt puuhataan koulun aloitusta, haastatellaan kampaajia ja kannetaan tavaraa. Tätä kirjoittaessani tuli mieleen, että taidan kysyä haluaako kampaajani lukea tämän seuraavaksi.
Jotenkin tulee mieleen kirjaa lukiessa, että kirjoittaja saattaisi olla bi-polaarinen ihminen. Parkuu kun on tylsää ja kiltti mies, sitten tulee bileputki, uskonnollinen putki ja se väkivaltainen mustasukkainen aviomies nro 2, jonka kanssa Hullu-Deb oli yllättävän pitkään. Omat lapset milloin isovanhemmilla ja sitten tyrkättynä isälle. Ja sitten tämä maailmanpelastusvaihe. Tuntuu siltä, että asioita tehdään vähän niin kuin maanikot tekevät. Ja jos minulla olisi vankilatappelun aikana ollut vartijatyökaveri, joka ilmoittaa ettei uhraa rakennekynsiään, niin kyllä olisin niin mieleni pahoittanut...
Muslimikulttuuri on minulle vieras, niitä ihmisiä on vaikea ymmärtää. Ja miten sellainen yhteiskunta toimii. Mutta ehkä jokin asia valkenee kun pääsen kirjassa eteenpäin. Nopealukuinen se ainakin on. Nyt puuhataan koulun aloitusta, haastatellaan kampaajia ja kannetaan tavaraa. Tätä kirjoittaessani tuli mieleen, että taidan kysyä haluaako kampaajani lukea tämän seuraavaksi.
Luettu. Yöunet jäivät viime yönä vähiin, kun innostuin lukemaan aina vain vielä yhden sivun. Koko ajan sattui ja tapahtui, joten uteliaisuus ja mielenkiinto pysyivät kyllä yllä.
En ole koskaan halunnut käydä missään muslimimaassa eikä tämä kirja muuttanut mieltäni mitenkään. Ihan syvältä. Täällä Suomen lintukodossa kasvaneena on niin vaikea tajuta, että jossain eletään vielä noin primitiivisesti ja että naisella ei viime kädessä ole mitään oikeuksia.
En ole koskaan halunnut käydä missään muslimimaassa eikä tämä kirja muuttanut mieltäni mitenkään. Ihan syvältä. Täällä Suomen lintukodossa kasvaneena on niin vaikea tajuta, että jossain eletään vielä noin primitiivisesti ja että naisella ei viime kädessä ole mitään oikeuksia.
Kävin koiran iltalenkillä tiputtamassa Kauneuskoulun kampaamon postiluukusta. Lauantaivuorolaiset saattavat yllättyä, toivottavasti iloisesti. Näistä Suomen hellelukemista on helppo siirtyä nojatuolissa Kabulin kuumille kaduille. Hyviä lukuhetkiä!