Alkuteos Änderungscheinederei Los Milagros (2008). Suomentanut Liisa Ryömä. Atena, Jyväskylä 2010. Sidottu, 312 sivua.
Päällys: Timo Mänttäri.

Muodistamo Los Milagros kuuluu hyllyni edes joskus on edullista asua muualla kuin Helsingin seudulla -kirjojen joukkoon. Periferian Suuri Kuu -kirjakaupat lopetettiin alkuvuodesta, ja sitä ennen niissä järjestettiin tietenkin loppuunmyynti. Ja tavan mukaan suuri osa kirjoista oli parina viimeisenä päivänä jo oikeastikin edullisia. Kävin siellä silloin. Los Milagros jäi käteen lähinnä Argentiina takia.

Takakansi:
Mariana Nalo on ompelijattarena tätinsä muodistamo Los Milagrosissa, jossa vanhoista vaatteista tehdään uusia ja kauniita. Ompelutöissä Marianan ajatukset karkaavat tuon tuosta poikaystävä Gerardoon, joka on matkoilla. Sitten eräänä päivänä Marianan ikäinen Analía Morán astuu muodistamoon mukanaan äitinsä vanha hääpuku. Helmin koristellusta puvusta pitäisi saada asu Analían ja Roberton häihin.
Muodistamo Los Milagros on ristipistotyö, jossa jokainen pisto on tärkeä osa kokonaisuutta. Pienet merkit ja vihjeet saavat lukemaan Marianan tarinaa tarkasti — ei liene sattumaa, että niin Marianan ja Analían kuin heidän poikaystäviensä koko nimet ovat anagrammeja. Mikään muukaan ei ole sitä miltä se näyttää, eivät edes Mariana ja Analía. Romaani on naisten tarinoista koostuva loistelias tilkkutäkki, jossa kaikki menee suloisesti sekaisin ja kankaiden valkoiset ja mustat pilkut lomittuvat toisiinsa.
Maagisesta realismista ja telenovelasta ponnistava romaani kertoo naisista, heidän rupattelustaan ja juoruistaan. Pianonsoitosta ja leivoksista, joita he nauttivat iltapäivän hitaina tunteina. Koruompeleen lailla kaunis kirja on ajaton, täynnä mystisiä paikkoja ja vihjeitä. Jokaisen luvun päättävä kuosi tai kuva laajentaa tarinaa edelleen: perhosten siipiä, ristisanoja, karttoja, Ihmenainen ja Bermudan kolmio. Kun kirjan kannet painaa kiinni, korvissa tikittää ompelukone ja iholla tuntee harsimisen piston, nuppineulan pistot, hyönteisen pistot...

Etulieve:
MARIA CECILIA BARBETTA syntyi 1972 Argentiinassa, missä hän kävi saksankielistä koulua. Berliiniin hän saapui opiskelemaan 1990-luvun puolivälissä ja valmistui filosofian ja yhteiskuntatieteiden tohtoriksi. Esikoisromaanistaan hän on saanut Adelbert von Chamissa Promotional -palkinnon (2009) sekä parhaalle saksankieliselle esikoiskirjailijalle myönnetyn Aspekte-palkinnon (2008). Kirja on valittu Saksassa yhdeksi vuoden 2008 kauneimmista kirjoista.


Maria Cecilia Barbetta Atenan sivuilla
Maria Cecilia Barbetta in Deutscher Wikipedia

Takalieve:
»Anteeksi nyt, minun täytyy lähteä!» hän pyytelee. »Roberto odottelee minua alhaalla. Voinko tulla taas tiistai-iltapäivänä?» »Selvä on.» On selvää että Marianan menneisyydessä on pimeitä pisteitä, jotka käsittelemättöminä eksyvät rivistä. Ompelijatarneitonen hyvästelee asiakasneitosen asunnon ovella. Tuuli on kääntynyt.
Ja totisesti käy niin, että Analía Morán tänä lauantaina taas poistuu kiireesti muodistamosta, kiitää portaat alas, ei muista ällötä oksennettuja karvapalloja, ei muista toistaa yökkäilyjä, sillä hän on menossa siihen pisteeseen jossa Marianan ja Analían tie haarautuu, menossa pisteeseen jossa Analía etääntyy Marianasta, etääntyy Marianan punaisesta mekosta ja sen laskemattomista mustista pilkuista, pois tuon yksinjätetyn leppäkertun luota, jota Elviran tyhmä kysymys on pidätellyt ja joka nyt kurkottuu hiukan liikaa etuhuoneen ikkunasta, josta näkee kadulle ja töttöröttöttöö... Leppäkerttu tasapainottelee tottuneesti reunamalla, surullinen pistepirkko tarkastelee pienillä pallosilmillään, miten kaksi vapahdettua pistettä jo irtautuu LOS MILAGROSista ja lähtee kulkemaan uutta, tuntematonta suuntaa kohti, tuntien olevansa katseiden ulottumattomissa painautuu toisiaan vasten ja katoaa taivaanrannan taa ryhtyäkseen pian, kovin pian, luultavasti jo kahden kuukauden kuluessa, lisääntymään kuin mustat kaniinit:::::::::::::::::::::::::::::::::

Muodistamo Los Milagros Atenan sivuilla

No jopas. Alun perin varmaan tartuin kirjaan Argentiinan ja tuunatulta vaikuttavan suojakannen houkuttamana. Lukumielessä otin kirjan käsiini toivoen löytäväni siitä rippusia argentiinalaisesta kulttuurista. Eipä siinä paljon kulttuurista kerrottu. Ja vaikea olisi luottaa siihenkään, mitä kirja paljasti.
Luin jonkun suosittelevan Muodistamo Los Milagrosia sellaisille lukijoille, joita perinteiset romaanit kyllästyttävät. Mikä ettei — vaikka minä kyllä kuvittelen sellaisten lukuhimoisten tarttuvan ennemmin sarjakuviin, runoihin tai muuhun kirjallisuuteen, jota ei tarvitse epäilläkään perinteiseksi romaaniksi.
Kai tällekin kirjalle lukijansa löytyy. Minä tosin olisin jättänyt Muodistamon väliin ja jopa hankkimatta, jos olisin aavistanut, mitä kansien välistä löytyy.
Juonesta ei oikein voi puhua; teksti koostuu pikemminkin irrallisista katkelmista kuin yhtenäisestä kertomuksesta. Kirjoitustyyli (joka minulle yleensä on juonta paljon tärkeämpi) ei viehätä senkään vertaa; en saanut siitä otetta hetkeksikään. Tekotaiteellista ja aivan liian monisanaista (totta! valitan jopa siitä) pölinää. Linja yltää myös kirjan taittoon ja tietenkin myös luvut päättäviin ”kuoseihin”, erilaisiin kuviin tai tekstinpätkiin. Aina silloin tällöin olen ihan ääneenkin sanonut (= kirjoittanut BC-kirjan päiväkirjaan), ettei kaunokirjallisuuden tarvitse/pidä imitoida muuta mediaa, esim. blogeja, meilejä ja/tai tekstareita. Barbetta on toista mieltä; Muodistamo on eklektinen teos, joka repii aineistoa mistä sitä vain irti saa.
Lukijana nautin eniten kirjoitustyylistä. Parhaimmillaan kirja on loistavasti kirjoitettu ja käsittelee tavalla tai toisella kulttuurista kohtaamista. Ei ihme, että Muodistamon kanssa vietetty aika oli yhtä piinaa. Monesti olin heittää lukemisen sikseen, mutta purin hammasta yhteen ja jatkoin.
Suomennos on painettu Liettuassa, kaiketi nelivärikuvat olisivat tulleet Suomessa maksamaan maltaita. Jossain vaiheessa olisi jonkun vain pitänyt lukea vedoksiakin. Painovirheitä on luvattoman paljon. Samaan hengenvetoon pitää myös todeta, että ilmeisesti kirja on sidottukin Baltiassa ja luultavasti juuri Liettuassa. Tuollaista sidontaa en uudessa suomalaisessa kaunokirjallisuudessa ole tainnut nähdä muutamaan vuosikymmeneen. Paperikin tuntuu käteen tosi hyvältä.
Mutta kun sisältö ja nimenomaan teksti on mitä on... Surkea kirja, tämä Muodistamo Los Milagros. — Lisään taas vakiteesini: lukijahan kirjan tekee. Toivottavasti Barbettan Muodistamo löytää vapauduttuaan minua huomattavasti paremman lukijan.


Maria Cecilia Barbettan saksankielinen haastattelu Zeit Onlinessa.

Miittiin mukaan.

Minustakin kirja vaikutti jotenkin tuunatulta. Siksi siihen varmaan tartuinkin miitissä. Takakansiteksti oli jotenkin sekava, mutta se oli varmaan se maagisen realismin lupailu, joka sai nappaamaan.

Kaunis origami toimittaa kirjassa kirjanmerkin virkaa. Kiitoksia kirjasta!

Edit: kirja ei saanut lukijaa minusta. En vaan saanut jutusta kiinni. Päätin päästää kirjan jatkamaan matkaansa.

Joulunalusmiitissä pöydällä lojunutta. Aikani kirjaa väänneltyäni ja käänneltyäni ja verrattuani sen liitekuvia Umberto Econ Kuningatar Loanaan päätin ottaa kirjan lukuun. Vaikuttaa hämäräperäiseltä tapaukselta... ehkei sentään aivan yhtä mystiseltä kuin Jukka Pakkanen ;-) (miittihuumoria, toim.huom.)

Ja kas: kaukaa katsottuna jouluisen näköinen kirja myös somistaa mukavasti profiilisivua.

La misteriosa fiamma della regina Loana: booktrailer

Kirjasta, jota en hoksannut tuunatuksi kirjaan, joka näyttää tuunatulta...

Odotukseni olivat mitä olivat, mutta Buenos Aires herää ainakin puoliksi eloon äänineen,väreineen, tuoksuineen; tyyliteltynä tosin ja taideteoksen järjestelmään mahdutettuna.

Liisa Ihmemaassa -fantasiamatematiikka miellytti. Ennustuskorttien, unimaailman, sakkipelilaudan, sanaristikoiden ja kaksipäisyyden käyttö eivät silti erityisesti muodista kerrontaa: eiväthän ne kovin uudentyyppisiä ratkaisuja postmodernissa tai ns. ergodisessa romaanikerronnassa ole (Lukekaapa vaikka Milorad Pavićia! Häneltä ne löytyvät kaikki!) Valtavirran lukuromaaneissa tämäntyyppisiä apukeinoja lienee kuitenkin nähty kovin harvakseltaan.

Umberto Econ Kuningatar Loanan latuja teos tosiaan pyrkii hiihtelemään popkulttuurilainailuineen ja kuvituksineen. Tuli mieleen pinjata: jätepaperimassakerroksista ilmapallon ympärille kiedottu ja sitten kirkkailla väreillä maalattu juhlakoriste. Koristeellinen kirja liitesivuineen poksuu myös pinjatan tai saippuakuplien tapaan — mutta niin ilmeisen keveänä ja onttona, että tarkoitus lienee juurikin valottaa saippuasarjan, telenovelan ja koko ympäröivän tekstuaalisen todellisuuden keinoja, ja tuoda sitä kautta esille nykykirjallisuuden ongelmia. Miten tarina kursitaankaan kokoon eli nyhjästään tyhjästä...?

Silkkoa sisältä siis... mutta tietoisesti ja taidollakin kai. Kaikenkaikkiaan: kunnianhimoinen yritys tämä (tai ehkä: esikuvat korkealla!) Moninkertaisesti kovemmat taidesävärit sain kuitenkin tänään 1920-luvun töölöläisistä porrashuoneista. Luin nimittäin Liisa Suvikummun toimittaman Porrashuoneet-kirjan ja hurmaannuin tutkimaan lisää niiden rakennustaiteellisia ominaisuuksia Helsingin kaupunginmuseon tietokannasta. Kakskytluvullakin oli vallalla eklektisismi.


[Taustamusiikkina soi Holger Czukay: Persian Love, sitten Paul Kalkbrenner: Press On]

Uusia lukijoita etsimään Tampereen ensi viikon miittiin Ciao! Caffé Ratinaan.

Mun oli aivan pakko ottaa tämä miitistä! Kiitos!