Takakansi:

Liian paksu perhoseksi kertoo epätavallisen suurenkokoisesta Kaisusta ja hintelästä Ernistä, romaanin aika on kaukainen 60-luku, näyttämönä epämuodikas Ruutinojan Sekatavara Pohjanmaalla.
Liian paksu perhoseksi on surumielisen huumorin sävyttämä tragikomedia. Ja ehdottomasti rakkaustarina.

********************************

Olen lukenut kirjan ensimmäisen kerran 90-luvun lopulla. Tämä on yksi niistä tarinoista, joiden henkilöt ja tapahtumat ovat palanneet mieleeni yhä uudelleen vielä vuosia ja vuosia lukemisen jälkeen.

Lähtee postissa viikon yllätyskirja-arvonnan voittajalle.

Kiitos kirjasta! Oikein arvasin. Yllätyskirja-arvonnan tekstinäyte kuvasi niin hyvin tarinan pariskuntaa. En ole lukenut kirjaa, mutta erinomaisen TV-elokuvan olen nähnyt.

Kerronta ja miljöö olivat eläviä ja kauniita. Eläviä olivat myös henkilöt. He tuntuivat niin tosilta, että lukeminen oli välillä ahdistavaa. Kaisun yksinäisyys vätysmäisen miehen ja tämän kavalan ja ilkeän perheen rinnalla oli kuristavaa luettavaa. Kaisu piti itseään tappajana, Erni ikuisena uhrina. Viha ja katkeruus oli melkein käsinkosketeltavaa. Kirjailija oli rakennellut traagiselle tarinalle onnellisen lopun liian heppoisin perustein. Kerronta oli sujuvaa ja kepeää, mutta huumoria en tästä romaanista löytänyt. Ellei huumoria ole se, että pieni hintelä mies nai väkevävoimaisen lihavan naisen. Minusta se ei ole huumoria.

3.10. matkaan ykkösluokan kirjeenä.

Hm, olenkohan lukenut tätä aikoinaan? Nimi on kovin tuttu, mutta siihen muistikuvat loppuvatkin. Vaikuttaa joka tapauksessa kiinnostavalta. Kiitos kirjasta!

Voi voi. Jotenkin surullinen tarina. Minua hymähdyttivät ne tilanteet, joissa Kaisu nakkasi häiriköiviä ukkoja kaupasta pihalle, mutta muuten tämä oli jotenkin synkkävireinen kirja. Ärsytti tuollainen nahjusmies kuin Erni on, koko ajan pompoteltavissa sukulaisten taholta.

Ihmettelen, miten nämä kaksi oikeastaan yhteen päätyivät. Kummallakaan ei kai ollut toivoa kenestäkään muusta.

Kiitos mielenkiintoisesta lukukokemuksesta Runojalka ja dotdot! Kirja saa jatkaa matkaansa tänään Raahen miitissä.

En ole lukenut kirjaa enkä katsonut elokuvaakaan kuin pätkittäin.
Kiitos kirjasta siis!

Olen iloinen, etten ollut tätä elokuvaa katsonut, vaan sain aivan puhtaalta pöydältä lukea kirjan. Tai jotain pätkiä muistan nähneeni, näen mielessäni Ernin ja Kaisun hahmot näinä näyttelijöinä.
Kirja oli yllättävän kevyt ja helppokin lukea, vaikka tarinassa oli varsin surullinen vire. Kyläkauppiaan ura ei ollut helppo ja sukulaiset toivat omat lisäongelmansa.
Maaseutu autioitui, ihmiset muuttivat työn perässä Ruotsiin ja lähettivät sieltä ilosanomia kirjeissä ja korteissa. Ja autioituminen on jatkunut edelleen tuosta 1960-luvusta, ei ole enää kyläkauppoja ja -kouluja juuri missään. Kesämökkiläiset hakevat ostoksensa taajamista.
Tarinassa ympyrä sulkeutu ja moni asia saatiin päätökseen. Mutta miten kauan Ruutinojan sekatavara olisi jatkanut asiakkaiden palvelemista? Kai se suljettiin, kun Erni ja Kaisu joskus viimein jäivät eläkkeelle?
Monet lapsuuden traumat vaikuttivat Kaisun ja Ernin elämään paljon.

Delennan kolmoishaasteeseen sopiva kohta löytyi sivulta 184:
"Ernin ääni sortuu, eikä hän pysty jatkamaan. Eikä Kaisu välittäisi edes kuulla, tuollaista äiti äiti, äiti kyllä ja äiti ei. "

Nytpä sitten kotitöiden kimppuun rivakasti, Kaisusta mallia ottaen. Voisi tuon elokuvankin katsoa, kunhan tulee vastaan.

Tämä on tuliainen jostain miitistä ja olen unohtanut tehdä merkinnän. Liian paksu perhoseksi on loistava elokuvana. Katsoin sen hiljattain Yle Areenasta. Kaarina Hazard ja Mika Nuojua näyttelevät Kaisua ja Ernestiä. En muista olenko lukenut aiemmin kirjana, mutta yhden kappaleen paksua perhosta olen aikoinaan ainakin vapauttanut Seinäjoelle.

Ihan viihdyttävää luettavaa, mutta parempi mielestäni elokuvana

Raahen kirjamessujen bookcrossing-pöytään tarjolle