Otava, 2010. 268 s.

Miten paeta piinaavasta parisuhteesta, kun kumpikaan ei suostu lähtemään?
”Pasi, minä rukoilen sinua. Älä kiusaa minua enää. Lähde pois. Jätä minut rauhaan.” Iris kiinnittää lapun eteisen peiliin. Hän on yö yöltä uupuneempi, hän ei jaksaisi enää kauan. Pasin mielestä vika on kokonaan Iriksen, Iris on pilannut kodin ilmapiirin. Naapuriin muuttava Piin veli Joel tutustuu sekä Iirikseen että Pasiin ja huomaa joutuneensa keskellä kummallista eronäytelmää. Miksi Iris pelkää Pasia, joka on kaikkien mielestä kunnon mies?
Ensimmäistä yhteistä kesälomaansa viettävät Pii ja Juha Heino yrittävät selvittää Piin tansanialaisen isän kuolemaa. Piitä tuskastuttaa asioiden hidas eteneminen, ja kun lopulta Zersenay Kipropista paljastuu jotakin, on se aivan muuta kuin Pii olisi ikinä voinut kuvitella.

Tämä oli koukuttavaa luettavaa. Varsinkin Pasin ja Iriksen kiduttavan parisuhteen kuvaus piti jännitystä ja kiinnostusta yllä. Rehellisesti sanoen minulle tuli houkutus harppoa kirjassa pikaisesti eteenpäin saadakseni selville, miten suhteessa lopulta käy. Kyllä Piin isän arvoituskin kiinnosti, mutta ei ihan yhtä paljon. Sitten vaan alan odotella, että saisin Lopun käsiini.

Osallistun tällä vapautuksella pippiksen PATSASVAPAUTUSHAASTEESEEN.

Kirja jäi Risto Rytin patsaalle.

Porin keskustassa paljastettiin 12.5. 2009 maamme viidennen presidentin Risto Rytin muistomerkki. Turkulaisen kuvanveistäjän Sofia Saaren luoman näköisrintakuvan paljasti presidentti Mauno Koivisto. Patsaan luovutti Porin kaupungille ministeri Jaakko Iloniemi ja sen otti vastaan Porin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kansanedustaja Krista Kiuru (sd.).

Satakunnan vanhimman suomenkielisen oppikoulun perinneyhdistys, Porin Lyseon Seniorit ry. pystytti patsaan Lyseon entisen oppilaan ja suuren valtiomiehen muistoksi. Ryti kirjoitti ylioppilaaksi Porin Lyseosta 1906.

Miten jännittävää! Tein BC-käyttäjätunnukseni joskus ikuisuus sitten, mutten kuitenkaan koskaan rohkaistunut jättämään kirjoja sinne tänne. Ja nyt törmäsin aivan sattumalta puistonpenkillä yksinäiseen kirjaan. Kyllä oli suupielet korvissa, kun sujautin kirjan laukkuuni ja jatkoin matkaani kirjastoon.

Tämä olisi varmaan parempi lukukokemus, jos lukisi aiemmat osat ensin. Täytyypi lainata ensimmäinen osa kirjastosta ja kokeilla, että miltä vaikuttaa.