Takakannesta:

"Matt Roper on kerännyt kirjaansa kummallisimmat tavat, joilla ihminen voi heittää henkensä. Kaikki kirjan esimerkit ovat tosia, ja Roper on myös laskenut jokaiselle kuolinsyylle todennäköisyyden. On lohdullista tietää, että on todennäköisempää päätyä krokotiilin kitaan kuin joutua lento-onnettomuuteen.

Hulvattomia tarinoita lukiessa ymmärtää, että elämää pitää elää täysillä. Sillä koskaan ei voi tietää, milloin päähän osuu lentokoneesta tiputettu pakastunut kakkakuutio!"

Tämä oli ihan mukava välipalakirja. :) Huonoa omaatuntoa potien nauroin monesti ääneen, kun oli niin älyttömiä sattumuksia (esimerkiksi kirjan nimen tapaus; miten noin VOI käydä?!). Joidenkin kuolematyylien kohdalla olisin kaivannut lisää tietoa siitä mekanismista mikä ihmisen lopulta tappaa. Mitä esimerkiksi tapahtuu elimistössä kun ihminen kuolee pelattuaan tuntikausia putkeen tietokonepelejä? Vähän jäi siis pintaraapaisuksi tämä, ja joidenkin lukujen kohdalla kyllä ihan mietin että voiko tuo nyt pitää paikkansa...

Tästä sai myös vähän perspektiiviä ihmisten älyttömälle haipelolle. On monin, monin, moooonin verroin todennäköisempää kuolla koiran puremaan kuin tulla hain tappamaksi. Silti edellämainittua paijataan, jälkimmäistä vihataan. Mielenkiintoista olisi ollut tietää myös se, millä todennäköisyydellä ihminen pääsee hengestään suden kynsissä. Hatarasti muistelen jostain lukeneeni, että viimeksi susi tappoi ihmisen 1800-luvulla (!).

Miittiin tarjolle.

Kevyt kirjallisuus on aina tervetullutta! Välillä on vaan pakko löytää hyllystä jotain aivotonta ja mahdollisimman vähän keskittymiskykyä vaativaa...

Johan oli varsinainen hajatelmakokoelma! Ihan käsittämätöntä mihin kaikkeen ihmiset joutuvatkaan, mutta totuus on tosiaan usein tarua ihmeellisempää. Ihmetyttää kyllä miten shampanjapullon korkilla voi päästä päiviltä... Aivan kuten Duskiska totesikin, fysiologisista tekijöistä olisi lukenut kyllä hiukan lisääkin. "Kirjailijan" todennäköisyyslaskelmat herättivät myös uteliaisuuden, olisi ihan mielenkiintoista kuulla mitkä tekijät on aina kulloinkin pitänyt ottaa huomioon.

Jos maailma masentaa, niin tule piristämään päivääsi hyvällä kaffella ja samalla voit tsekata miten toisille on käynyt...

Tämä näytti sopivalta välipalalukemiselta, joten tarttui mukaan.

No jopas oli kirja, välillä nauratti ja välillä puistatti. Kaikenlaisia tapaturmia sitä voikin sattua, en muuta sano. En olis uskonut että kuulakärkikynään muka tukehtuu joka vuosi sata ihmistä. En myöskään ymmärrä miten joku voi kaatua kirjahyllyn taakse niin että hänet löydettiin vasta kolmen viikon kuluttua.

Opuksesta tuli muuten mieleen Darwin's Award, missä annetaan palkintoja niille jotka kuolevat omaa typeryyttään ja siten poistavat itsensä geenipoolista.

Kirja vapautuu Bookcrossing-kesäpäivien kirjabuffetissa. Jos kirja ei sieltä löydä lukijaa, se vapautunee sunnuntaina jonnekinpäin Hervantaa.

Lukuiloa löytäjälle!

Hah, ja taas on kirja kulkeutunut Turkuun takaisin. Nappasin kirjasen siis Tampereen bc-kesäpäiviltä.

Vähän jäi syyllinen olo kun toisten onnettomat kuolemat naurattivat. Kaikkea kummaa sitä voi sattuakin.

Tuon kirjan bc-miittiin Kupittaalle. Mikäli kirja ei jää kenenkään bookcrossaajaan hyppysiin, se jäänee odottamaan seuraavaa lukijaa Kupittaan urheiluhallin geokätköilytapahtuman bookcrossing-pöydälle. Lukuiloa!

Olen kuullut BC-toiminnasta aikaisemminkin, mutta tämä oli ensimmäinen kulkeva kirja johon törmäsin Kupittaan MEGA-tapahtuman yhteydessä. Kirjoja oli tarjolla paljon, mutta halusin jotakin kevyttä välipalalukemista, joten tartuin tähän. Poikaystävä on suuri Darwinawards-sivuston fani ja siteeraa aika usein sieltä lukemiaan tapauksia minulle, joten tämä kirja oli ehkä hänelle sopivampaa viihdettä, vaikka hauska näitä oli toki lukea minunkin mielestäni (luin ääneen autossa matkan varrella). Nyt kirja on Kuopiossa ja vapautan sen varmaankin täällä jossain vaiheessa sopivaan paikkaan.

Jätin odottamaan seuraavaa lukijaa.