Susi sisällä
|
Susi sisällä
Buy from one of these Booksellers:
|
||||||||||||||||||||||
7 journalers for this copy...
|
Kirppislöytö. Rekkaanpa tänne, kun on ollut toivelistallanikin. Vaikea kuvitella, että aihepiiristä saadaan aikaan "hulvaton" kirja. Lukupinoon. |
|
|
|
|
Olen aina pitänyt Tiina Lymistä näyttelijänä. Lukiessani päässäni pyörivät häiritsevästi niin Lymin tähdittämät Juoksuhaudantie kuin Nousukausikin sekä remontointiohjelma, jossa Lymi oli hankkinut oman puutalovanhuksen. Luin usein Tuulan Tiinaksi ja kuvittelin hänet Lymiksi. Tuula paljastuikin ulkonäöltään Lymin peilikuvaksi, jonka käytös oli kuin Lymin esittämien hahmojen. Odotinkin jotain (Juoksuhaudantien?) lastenvaihtoepisodia Ikean parkkipaikalla. Sellaista ei tullut, vaikka Ikeakin pääsi tämän kirjan sotatantereeksi. Kirja oli jotain tragikomiikaksi tarkoitetun ja mustalla huumorilla sekä tilannekomiikalla höystetyn farssin väliltä. Minua vaan ei naurattanut eikä huvittanut. Vaikka tilannekomiikasta ja mustasta huumorista pidänkin, en osannut olla huvittunut mm. siitä, että pienet lapset joutuivat seuraamaan vanhempiensa kaoottisiakin riitoja, kuten monessa kodissa ihan tosielämässäkin. Sellaiset mielestäni hauskat kohtaukset kärsivät sitten kohdallani tästä. Tuula oli saanut viettää aika kolhutonta ja turvallista elämää: tämä oli Tuulalle kai ensimmäinen vakavampi kriisi. Kun Tuulan maailmassa tuttu muuttui tuntemattomaksi ja kaikelta todeksi luullulta romahti pohja, hänellä oli turvaverkosto ympärillään: vanhemmat, joiden luokse saattoi kriisin iskiessä lapsineen lähteä sekä luottoystävä, joka kuunteli, ulkoilutti vaikka väkisin Tuulaa ja huolehti perheen sopeutuvaisista lapsista. Tuula löysi itsekin kirjoittamisesta rakentavamman keinon purkaa vihaansa ja pettymystään. Näistä pidin kirjassa. Luulin kirjaan tarttuessani, että kyse on Vesan ensimmäisestä ja ainoasta hairahduksesta, jonkinlaisesta suhteesta. Odotin kirjan olevan jotenkin analyyttisempi: pahimman shokkivaiheen jälkeen olisi ollut enemmän keskustelua pettämisen syistä ja suhteen uudistumismahdollisuuksista. Lymi on jossain lehtihaastattelussa todennut, että kaikki pettävät. Jos hän kerran on tätä mieltä, niin miksi Vesan piti olla heti niin äärimmäinen asiassaan? Siksikö, että olisi ollut liian tavallista kirjoittaa yhdestä syrjähypystä tai suhteesta? Eikö yksi hairahdus naurattaisi ketään? Loppu oli nyt liian selvä, kun Vesa oli ihan totaalisen hukassa susi sisällään. Lymi osaa kirjoittaa todella sujuvaa ja hienoa kieltä elävästi ja hengästyttävästi sekä vaikuttaa tuntevan pettyneen ihmisen maailmaa. Aion ilman muuta lukea Lymin kirjoja lisää, sillä olin vain liian tosikko tälle kirjalle, joka oli muutenkin mielestäni enemmän näytelmä. Kirjanmerkkinä käytin miumaumoulta saamaani kirjanmerkkiä. Se jotenkin sopi kirjan aiheeseen ja palokärjen tuima tuijotus huvitti minua, kun kirja ei sitä tehnyt. Jo toinen porilainen merkki, joka toimi näin! |
|
|
|
|
Released 1 yr ago (3/3/2012 UTC) at wishlistRABCK, fellow bookcrosser -- Controlled Releases CONTROLLED RELEASE NOTES: |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Released 1 yr ago (3/12/2012 UTC) at by Post, RABCK -- Controlled Releases CONTROLLED RELEASE NOTES: KTMC 2012 #32 |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Released 1 yr ago (3/28/2012 UTC) at Helsinki, Uusimaa Finland CONTROLLED RELEASE NOTES: |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Released 1 yr ago (6/3/2012 UTC) at Hämeenlinna, Kanta-Häme Finland CONTROLLED RELEASE NOTES:
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Released 9 mos ago (9/11/2012 UTC) at Sokoksen kahvila, PKS -miitti in Helsinki, Uusimaa Finland WILD RELEASE NOTES:
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Released 3 wks ago (5/25/2013 UTC) at Helsinki, Uusimaa Finland CONTROLLED RELEASE NOTES:
|
|
|
|
|
|
|
|
|






































