Normaalia elämää kuvaa aikamme ilmiöitä ja elämäntapaa fiktiota ja todellisuutta hämärryttävällä tyylillä.
Kun vanha äiti kuolee, saattaa olla näppärintä kääriä hänet mattoon ja rullata piiloon odottelemaan, että perintövero laskee. Se voi jopa olla äidin oma tahto.
Jos työ ei suju, kannattaa palkata tehokas assistentti paikkaamaan omat virheet. Tai jos ystävätär on ylipainoinen, asiaan kannattaa tarttua tarmokkaasti, vaikka ystävä neuvoja kovasti vastustelisikin. Nykyään lihava kun on terveysriski koko yhteiskunnalle. Entä mitä kannattaa tehdä ruumiille, joka löytyy omalta työpaikalta – sen lisäksi, että soittaa vihjepalkkion toivossa iltapäivälehteen? Onko olemassa minkäänlaisia ruumiin löytäjän käytösohjeita?

Muun muassa tällaisten ongelmien parissa puuhastelevat Normaalia elämää -novellikokoelman henkilöt. Verronen on tarttunut jälleen kerran aiheisiin, jotka alkavat vaikuttaa yhteiskunnassamme huolestuttavan normaaleilta; ihmisten moraalitajun sattumanvaraisuuteen, kilpailuvietin ylikorostuneisuuteen tai edes pienimuotoisen solidaarisuuden olemattomuuteen. Kertomusten piikki osuu selvästi yksilökeskeisyyttä korostavan elämäntapamme lieveilmiöihin, mutta silti niistä voi löytää pieniä toivon pilkahduksia. Jossakin saattaa lymyillä vielä ihminen, joka antaa kodittomalle purkkihernekeittoa jai ohikulkija, joka osaa soittaa hätänumeroon.
****************************************************

Tämä Verrosen novellikokoelma oli pettymys. Olen tykännyt lukemistani Verrosen romaaneista, mutta en taida olla novelli-ihminen. Minusta nämä novellit olivat jotenkin jopa huonosti kirjoitettuja ja osa loppui kuin seinään ja ainakin minä jäin aivan hölmistyneeksi että mitä häh.
Kokoelmassa on pari herkullista tarinaa mutta kokonaisuutena hyvin pliisu ja monissa tarinoissa ei ollut mitään jujua. Tai sitten minä olen jo niin korruptoitunut ja moraaliltani degeneroitunut että tarinat olivat mielestäni normaalia elämää. 2 tähteä siitä että jaksoin lukea kuitenkin kaikki.

Verronen lähtee Tampereelle.

Verronen kiinnostaa aina, ja nyt sitä oli tarjolla HEP-ketjussa. Kiitos, Tyrnimarja!
On muuten näköjään pieni virhe BCID:ssä. Se päättyykin numeroihin 89 eikä 29, kuten lapuissa väitetään. Korjaan sen niihin ja huokaan onnellisena; hyvä että joskus erehtyy joku muukin kuin minä.

Edit 29.8.12: varattu erpaxille.

Mitenkäs erpax oikein lausahtikaan tässä postauksessaan: ”Huvittaisi lukea hyvällä ajalla uudestaan joskus.” Laittamattomasti sanottu, Verrosen lyhytproosasta kun on kyse.

Lyhyttäkin lyhyempää on Verrosen proosa taas kerran; varsinaista tekstiä kirjassa on alle puolitoistasataa sivua, ja silti siihen on mahdutettu peräti 18 novellia. Tarinat ovat pieniä tuokioita ihmisen arjesta, samanlaisia hetkiä kuin meistä itse kunkin elämässä on tai ainakin voi olla. Pinnalta katsoen niissä ei välttämättä tapahdu oikein mitään, pinnan alla sitten myllertääkin oikein kunnolla.
Jos kirjan nimi kertoo, mistä tarinoissa on kyse: monista ns. vanhaan hyvään aikaan pöyristyttäviltä tuntuneista asioista on tullut ihan normaalia elämää. Novellit on ryhmitelty neljään osastoon, joiden nimet vielä tarkentavat kirjailijan katseen kohdetta: Tähän kaikki pyrkivät, Ei sillä enää ole merkitystä, Ei kuulu kenellekään ja Muuten ei voisi olla.
Minun luennassani Verronen kuvaa moraalin rappeutumista suomalaisessa yhteiskunnassa. Ihmisiä ja ihmissuhteita arvotetaan heistä/niistä koituvan hyödyn perusteella. Imago on tärkein, ja sen parantamiseksi himoitaan mm. niitä kuuluisia 15 minuuttia. Oma ura ja uralla eteneminen on niin tärkeää, että sen takia voi antaa toisten tumpeloida ja aiheuttaa asiakkaille vahinkoa. Veronkierto on hyvä harrastus. Sellaista kaikkea — ympärilleen kun katsoo, niin valitettavan tuttua toimintaa.
Kirjan loppupuolelle pääsyäni minun olisi ehkä ollut syytä vilkuilla välillä myös peiliin; häpeä tunnustaa, mutta jotkut kuvailluista tapauksista taisivat tuntua oikeasti ihan normaaleilta...
Alkuosan novelleista nautin enemmän kuin loppuosasta. Tosin ihan viimeistenkin joukossa oli tarinoita, joista pidin kovastikin. Sellainen oli esimerkiksi Restauroija. Verronen kirjoittaa tarkasti ja sen verran visuaalista tekstiä, että minä suorastaan näin sen kaapin edessäni ja melkein haistoin vertaan kemikaalihuuruisen ilman.
Kaikesta huolimatta Normaalia elämää oli minulle pienoinen pettymys. Olisi ehkä pitänyt tehdä kuten erpax sanoi ja käyttää lukemiseen enemmän aikaa, imeskellä novelli tkerrallaan muutaman päivän aikana. Maarit Verrosen tarkat kuvaukset ja rahallinen tekstinkuljetustapa kuitenkin viehättävät aina. kiitos tästä lukukokemuksesta, Tyrnimarja! — Ja seuraavaksihan kirja matkaa tamperelaisten miittiin ja siirtyy siellä erpaxin hoteisiin.

Normaalia elämää vapautuu syksyn ensimmäisessä normaalissa Metso-miitissä (Tampereen kirjastot ovat siis viimein malttaneet luopua kesäajasta) erpaxille, joka omien sanojensa mukaan on elämän syrjässä kiinni edelleen.

Olipa mukavaa saada tämä ihan verkkaisesti luettavaksi! Olen joskus lainannut tämän kirjastosta. Sain sen jonotuslistalla roikuttuani tietenkin johonkin kiireiseen hetkeen ja pikaluin sen kirjaston jo kärkkyessä sitä seuraavan lukijan puolesta.

Mikä nyt sitten on Normaalia elämää... Kiitokset kirjasta, Tarna!
Edit: Tarna on ilmeisesti taite(i)llut kirjan mukana kulkevan origamikirjanmerkin.

Pidin jotenkin kovasti näistä novelleista. Periaatteessa ihan arkista elämää, josta näytetäänkin julkisivun takaa jotain sitä itsekästä ihmisluontoa vähemmän mairittelevaa, enemmän tai vähemmän rapistumaan päässyttä. Novellit olivat keskenään sopivasti erilaisia ja tehokkaan lyhyitä — lukijaa ei päästetty turtumaan eikä pitkästymään. Monissa kohdin oli myös yllättävää huumoria.

Luin tämän tällä BC-lainakerralla vähän maltillisemmin kuin sillä kirjastolainakerralla. Hammaslääkäri, Varastomies , Pihasomistaja ja Mökkiläiset olivat jääneet muistinperukoille kirjastokerrasta eli kolme novellia ekasta ja yksi tokasta osiosta. Tämä ei tietenkään välttämättä ole ihan yhteneväinen sen kanssa, mistä novelleista pidin eniten, mutta Tarnan tavoin tykkäsin alkupuolen novelleista enemmän. Noissa kolmessa ensin luetellussa tiivistyi kyllä paljon "huolestuttavan normaalia"... Siksi oli mukavaa, että joukossa oli Mökkiläisten kaltaisia novelleja, joissa oli pilkahdus valoa.

Kiitos kirjasta, Tarna ja Tyrnimarja!

Edit: hienokantinen Verronen pääsee mukaan Tuittupeppi-miittiin.

Miitistä nappasin myös tämän, jei! En ole ennen lukenut Verrosta, joten mielenkiinnolla odotan, mitä tuleman pitää... Novelleja kun ovat, niin ehkä saan tämän luettuakin piakkoin?!?

Kovin piakkoinhan en tätä sitten lukenutkaan, mutta nyt sattui sellainen sauma että novelleja "kuluu"... Kun ei muuta saa luettua, niin novellit on kyllä hyvä juttu (en oikein jaksa keskittyä juuri nyt enempään eikä sitä aikaakaan mukamas ole).

Tavallaan tykkäsin, mutta tavallaan kyllä vähän petyin myös. En ole Verroselta lukenut aikaisemmin kuin "Varjonaisen" ja siitä pidin kovasti (yllätyksekseni). Pidän kyllä "normaalin elämän" kuvaamisesta ihan yleisestikin, joten kyllä tämä oli ihan jees kokoelma.

Toivelistayllätyksenä eteenpäin :) Lukuiloa ja hyvää kesää B)

Mikä ihana yllätys löytyikään postilaatikosta, kiitos tuittis!!! :D :D
Superhauskaa kesää sinullekin! :)

ehdolla Runeberg-palkinnon saajaksi 2010