Kirjasta sanottua:

Kuinka selvitä järkeään menettämättä kahdeksan
vuotta vankina kellarissa? Kymmenvuotiaana siepattu
itävaltalainen Natascha kertoo uskomattoman tarinansa

Vuonna 1998 kadonneesta itävaltalaisesta Natascha Kampuschista tuli maailmankuulu elokuussa 2006, kun hän onnistui pakenemaan sieppaajaltaan. Wolfgang Priklopil oli pitänyt tyttöä vankina autotallinsa lattian alla muutaman neliön kopissa 3096 päivää.

22-vuotias Kampusch paljastaa nyt ensimmäistä kertaa kaiken
vankeudestaan. Priklopil pahoinpiteli tyttöä, piti häntä nälässä ja
pakotti palvelemaan itseään. Seksuaalista hyväksikäyttöä Kampusch
ei kerro kokeneensa, mutta hänen piti kutsua miestä ’’herraksi’”.
Vankeutensa aikana Kampusch keskittyi selviämiseen, ajattelemaan
vain seuraavaa päivää, ja haaveili salaa vapaudesta. Samana
päivänä kun hänen onnistui paeta, Priklopil teki itsemurhan heittäytymällä junan alle.

Tämä kirja yllätti kypsyydellään. Natascha kertoo oman tarinansa omalla äänellään, eikä lukija voi kuin lukea.

Kiitoksia Semming myös tästä kirjasta. Tämä herätti kiinnostusta myös toisissa pikkujoulun juhlijoissa, joten järjestän tästä ringin, kunhan itse luen ensin.

Tämä kirja tulikin luettua sitten kerta-ahmaisulla.
Nataschan tarina on hyvin koskettava ja tunteisiin vetoava ja saa miettimään ihmisen pimeitä puolia. On pelottavaa, miten ihmistä voidaan pitää niin kauan vankina, aivan tiheän asutuksen keskellä. Natascha kertoo tarinansa kauniisti ja koskettavasti ja osoittaa olevansa vahva, selviytyjä. Kirjan tekstistä ei kuulu katkeruus, eikä viha, Natascha pystyi antamaan sieppaajalleen anteeksi.

Kirjasta tulee nyt säde, lukuaikaa 3-4 viikkoa/osallistuja.
Jos lukuaika ei riitä, tulee aikaa pyytää ajoissa lisää. Ilmoittautumiset PM:llä.

Lii5a (Tampere)
amynita (Helsinki)
Jo_a_na (Helsinki)
pippis (Turku)
duskiska (Turku)
AspenYard (Turku)
margih (Tampere)
MinnaMaria (Tuusula)
vinya (Kuopio, viimeiseksi)

Kirja tuli tänään, kiitos. Kesken on nyt yksi kirja, mutta tämä menee lukupinon seuraavaksi.

Luinkin tämän, vaikka toinen kirja on vielä kesken - nuortenkirja, jonka tarinoita voi lukea hyvin luku kerrallaan. Kampuschin kirja oli tavallaan helppo lukea - aihe ei tietenkään ole helppo tai kevyt, mutta teksti oli selkeää ja nopealukuista.

Paljolti yhdyn edellisten kirjoittajien kommentteihin - teksti oli kypsää ja pohdittua, Natascha on vahva persoona jota ei vankeus murtanut. Vankeusajan loppupuolelta kirjassa on kopioita päiväkirjamerkinnöistä - niitä olisin kaivannut jo kirjan alussa, mutta ehkä hän ei siinä vaiheessa ole merkintöjä tehnyt.

Kirjan alkuosan vankeuden kuvaus tuntui minusta jotenkin - mitenhän sen sanoisi - terapian tuottamalta? Ehkä hän ei kovin yksityiskohtaisesti muista ensimmäisten vuosien tapahtumia, vaikea sanoa, mutta jotenkin niiden kuvaus ei mielestäni tuntunut yhtä aidolta kuin viimeisten vuosien. Eikä siksi, että alkuvuosina väkivaltaa ei ilmeisesti ollut, kun taas loppuvuosina se taisi olla päivittäistä. (Tosin alkuvuosina taisi muutenkni tapahtua vähemmän, aika kului yksin vankeudessa.) Alkuvuosien kuvauksissa minua jotenkin häiritsi toistuvat "Nyt ymmärrän että"- kommentit - ikäänkuin hän todella kuvaisi alkuvuosia täysin terapiansa ja psykologiassa oppimansa läpi, ulkopuolisena jopa.

Kirjan loppuosassa sensijaan ei samalla tavalla häirinnyt se, että joitakin asioita selitettiin myös psykologisen tiedon kautta - ehkä siksi, että myös oman vankeuden kuvausta mm. päiväkirjamerkintöjen kautta oli enemmän.

Mielenkiintoista on se, että Kampusch kokee, että hänen ei sallita kertoa sieppaajastaan mitään hyvää, vaan heti aletaan puhua Tukholma-syndroomasta. Onko ihmisillä, meillä, ehdoton tarve nähdä ihminen joko hyvänä tai pahana, eikä sellaisena jossa hyvyys ja pahuus elävät rinnakkain?


"Pimeä puoli ei ole tullut tyhjästä, kukaan ei synny hirviönä maailmaan. Kontakti maailmaan ja muihin ihmisiin muovaa meistä sellaisia kuin olemme. Ja siksi olemme kaikki viime kädessä vastuussa siitä, mitä perheissämme ja ympäristössämme tapahtuu."

Kirja lähtee eteenpäin amynitalle kunhan saan osoitteen.

Kirja tuli jo pari päivää sitten, valitettavasti ehdin vasta nyt journaloimaan siitä. Odotan mielenkiinnolla tämän lukemista. Tällä hetkellä on yksi tiiliskivi kesken (jota ei viitsisi tarinan vuoksi keskeyttää välillä), tämä menee heti seuraavaksi lukulistalle. Toivottavasti ei tarvitse pyytää lisää lukuaikaa! :)

Luin sittenkin tämän kesken toisen kirjan lukemisen, niin saan tämän taas seuraavalle. Kirja oli mielenkiintoista luettavaa, kypsää pohdintaa. Ei tosin mikään kirjallisuuden merkkiteos, mutta eipä tämän kirjan tarkoitus olekaan luoda kutkuttavaa jännitystä tai kaunista kieltä, vaan kertoa omin sanoin, mitä tapahtui.
Otan yhteyttä Jo_a_na:aan, niin saan toimitettua kirjan hänelle.

EDIT:Jo_a_naa ei löydy täältä nettisivuilta, joten kirja nyt seisoo minulla, kun selvittelen asiaa, jotta saisin hänen yhteystietonsa.

EDIT 2: Lopulta löytyi oikea nimimerkin haltija ja kirja pääsi eteenpäin.

Sain kirjan tänään Amynitalta, ja olen ehtinyt lukea sitä jo noin puoleen väliin. Tarina on kiinnostava, joten lukeminen on nopeaa ja helppoa.

Oli todella kiinnostavaa lukea tämän huomiota herättäneen tapauksen kuvaus Natascha Kampuschin omasta näkökulmasta.

Otan yhteyttä seuraavaan lukijaan, jotta saan kirjan matkaan pikimmiten!

Kiitokset, että sain osallistua tähän säteeseen.

Laitan kirjan tänään postissa eteenpäin!

Kirja odotteli kotiinpalaajaa, kiitos kovasti kierrättäjille! Tämä kiilailee vähän lukujonossa...

Selviytyjähän tässä puhuu, sitä ei voi kieltää. Mitä versiota hän sitten elämästään kertoo, on toinen asia. En voi sille mitään, mutta kirjan sävyssä on jotain liian laskelmoitua, liian aikuista, liian harkitsevaa. Tuntuu että paljon jää kertomatta ja mutkia vedetään suoriksi. Eihän kahdeksan vuoden vankeudesta nyt voi kertoa päiväkohtaista kertomusta tai kaikkia tunteita siirtää sellaisinaan paperille, mutta minusta tämä vaikutti siltä versiolta, jonka "voi" suurelle yleisölle antaa sensaationnälkää tyydyttämään. Miten paljon tytössä jonka minuus on järjestelmällisesti riisuttu ja kielletty, täytyy olla sieppaajan arvo- ja ajatusmaailman vaikutteita vankeusvuosien varrelta. Kuten hän itsekin painottaa, sieppaaja oli ainoa ihminen, jonka hän tunsi. Vaikka Natascha miten kieltää suoranaisen Tukholma-syndrooman, en voi olla ihmettelemättä sitä, miten hän luo itsestään kuvan täysin tapahtuneista irrallisena yksilönä, jonka ajatukset ja arvot olisivat olleet valmiit jo kymmenvuotiaana, säilyneet siitä asti ja kehittyneet vankeusaikana yksinomaan hänen omista lähtökohdistaan ilman sieppaajan minkäänlaista vaikutusta. En vain niele edes pureksimalla Nataschan antamaa madonnamaista kuvaa itsestään. Mene ja tiedä mikä sitten on lopullinen totuus sieppauksen lähtökohdissa saati mikä on kaikessa uutisoinnissa totta, mutta sieppaajan ystävän Holzapfelin osallisuuden tutkimusten yhteydessä kävi ilmi, että tämä oli tavannut tytön eri remontoitavilla asunnoilla useampaan kertaan. Miksei Natascha mainitse tällaisista kohtaamisista mitään kirjassa?

Kirja jää odottelemaan seuraavaa Turku-miittiä siirtyäkseen uudelle lukijalle!

Kirja lähti duskiskalle!

Kirja täällä, hän kiittää!

Huh. Tämä kirja piti otteessaan, oli todella hankala jättää välillä lukeminen kesken ja tehdä jotain muuta.

Olen lukenut melko vähän omaelämäkertoja tai muistelmia ja olen pitänyt aika vaikeana arvioida niiden kirjallista laatua. Mutta tämän luettuani voin ainakin sanoa tietäväni millaista on hyvä omaelämäkerrallinen teksti. Pidin todella paljon siitä että Natascha kommentoi omia kokemuksiaan ja tunteitaan ajan kulumisen ja tiedon tuomasta perspektiivistä. Se toi lukukokemukseen sellaista syvyyttä joka puuttui esim. Julie Gregoryn Sickened-kirjasta.

Sattumoisin tässä oli monia sellaisia teemoja joita käsittelen feminististä kirjallisuudentutkimusta hyödyntävässä gradussani: oman tarinan kertomisen tärkeys, oman äänen kuuluviin saattaminen, muiden määrittelyjen vastustaminen, uhriudesta irtautuminen kertomisen kautta. Vau. Hienoa nähdä näiden juttujen toimivan oikeasti käytännössä voimauttamassa entistä uhria, että ne eivät ole vain akateemikkojen tyhjää sanahelinää.

Arvatkaapa muuten miten iloisia itävaltalaiset ovat näistä tapauksista ja niiden saamasta kansainvälisestä julkisuudesta? No eivät kovin iloisia. Eräskin itävaltainen kaverini kiroaa usein sitä, että ainoat mitä hänen kotimaastaan muistetaan ovat Hitler, Priklopil ja Josef Fritzl. Muunmaalaiset sitten pohtivat päin hänen näköään että mikä sitä teidän kansakuntaa vaivaa kun siellä on näitä tapauksia. Karsea kuvahan niistä välittyy ulkomaille maasta, joka on kyllä omien kokemusteni mukaan niin ihana että sinne tekisi mieli muuttaa asumaan, kaikista Priklopileista huolimatta.

Seuraavaksi AspenYardille.

Kiitos, opus löytyi sovitusta paikasta sovitulla "koodilla" :) Ehdin tarttumaan opuksen vasta huhtikuun puolella, joten toivottavasti muut jaksatte hiukan odotella.

Kiitos kirjan kierrättäjille. Tämä kirja oli minun päälleni asteen verran liian rankka, mutta tiesin sen etukäteen, ja halusin silti tämän lukea. En ollut seurannut asian uutisointia, joten vertailukohtaa ei ollut. Ja piti pari yötä nukkua ennen journalin kirjoittamista, sulatella ja pohtia.

Kuten aiemmissakin kommenteissa on todettu , minuakin häiritsi paikoin alkuosan lapsuuskuvaus - aloin epäillä, että käännös oli huono, koska 3-5-vuotiaan touhuista kertovasta osuudesta ei tullut vaikutelmaa, että kerrottiin lapsen touhuista. Aloin oikein miettiä joissain kohdissa, että hetkinen, minkä ikäinen tämä tyttö nyt oikein on, nimenomaan sanavalintojen vuoksi. Toisaalta monet vanhemmista kerrotut asiat olivat varsin kielteisen sävyisiä, eikä lapsen käsitys vanhemmistaan ole muutenkaan aina objektiivinen - kenties tuo terapiavaikutuskin selittää jotain.

Vankeusajan alkupuolella myös häiritsi "nyt ymmärrän että" -kommentit, samoin kuin johtopäätelmät "syynä on varmasti se, että olin lapsi". Ainoa asia, mistä hän olisi voinut olla ylpeä, ja joka oli hänen syvintä itseään, henkinen vahvuus, oli tuolla tavalla sysätty syrjään - eikö sitten saa kokea olevansa vahva... Jossain vaiheessa alkoi myös häiritä sellainen ajatuskulku, että lapsuus olisi ikäänkuin valmistanut häntä sieppaukseen; tuo ajatuskulku oli vastenmielinen. Minua hämmästyttää kovasti myös se, että vaikka analyyseissä mainitaan psykologista teoriaakin, silti ei sanallakaan tuoda esiin keskitysleirejä. Koska minusta tuo vankeus muistutti lähinnä muualta lukemiani kuvauksia keskitysleireistä, ja niiltä eloonjääneiden selvitymistarinoita, olisi jonkinlainen viittaus ollut paikallaan - jonkinlaista vertaistukeakin jopa kirjoittajalle (?). Lisäksi itävaltalainen Viktor E. Frankl, nimekäs psykiatri, on kirjoittanut nimenomaan tuollaisista kokemuksista, joten ko. maassa luulisi olevan tietoa. Mutta liekö sitten tarkoituksellinen päätös olla mainitsematta - onko asiasta puhuminen tabu. Hyvä-paha-ajattelun kyseenalaistaminen sen sijaan oli hyvinkin positiivista.

Nimenomaan Itävallasta on tullut julkisuuteen useita vastaavia tapauksia? Miksi juuri Itävallan tapaukset pääsevät kansainvälisiin uutisiin? Ajatuskulkuni menivät juuri siihen suuntaan, mistä edellinen journaloija ehti jo vihjata. Mutta Itävallan julkkiksiahan ovat myös toki Sissi ja Mozart ;-)

Kirja jatkaa pikapuoliin seuraavalle lukijalle-

Kiitos, kirja tipahti postiluukusta tänään.. tai siis eilen. Rinkikirjoja tupsahdellut viikon sisällä aika määrä, mutta yritän suoriutua luku-urakasta nopeasti, että tämäkin kirja pääsee jatkamaan suht normaalissa aikarajassa seuraavalle lukijalle.

Tämä kirja oli mielenkiintoinen lukea. Mutta... hieman "kliininen" tarina ja varmaan johtuen siitä, että taustalla on jo paljon terapiaa ja paranemista ja tarinassa tulee varmasti tämän vuoksi esille vaikutus paranemisprosessista ja ammatilaisten avusta. Ja ammatilaiskirjoittajia myös takana, mikä nyt tietty ymmärrettävää. Mutta, hieman häiritsi..

Natascha on läpikäynyt helvetin ja tarinaan ei pysty mitenkään samaistumaan (eikä tietty ole tarkoituskaan). Lukiessani aloin välillä pohtimaan näitä eri tilanteita ja pahoinpitelyjä yms ja on uskomatonta, miten hän tästä on selvinnyt! Eräänlaista kypsyyttä ja rajojen laittamista osoittaa myös se, että hän jättää kirjassa seksuaaliset hyväksikäytöt kokonaan pois. Varmasti moni lukija haluaisi lukea näistäkin kauheuksista, mutta Natascha haluaa pitää jotain itsellään. Jo nyt häntä on tuomittu, arvosteltu ym. ja miten rankkaa ihmisten asennoituminen olisi, jos vielä tämä puolikin tuotaisiin julkiseen tietoon.

Laitan osoitekyselyä seuraavalle lukijalle, jotta kirja pääsee jatkamaan matkaansa. Kiitos ringistä.

Kirja lähti tänään MinnaMarialle kakkospostissa.

Kirja löytyi tänään postilaatikosta! Kiitos Margih :)

Kirja oli todella mielenkiintoinen ja tuli myös ahmaistua miltei kerralla. Aihe ei ollut kevyt, mutta mielestäni tekstiä oli työstetty kypsästi ja on yksi parhaista omaelämäkerroista.

Kirja jatkaa matkaansa heti kun saan seuraavan osoitteen. Kiitos lottuli säteestä!

Matka jatkuu seuraavalle lukijalle. Lukuiloa synkästä aiheesta huolimatta!

1.6.2012:

Kiitoksia, kirja tuli eilen postin mukana! Aloitin jo lukemaan muiden kirjojen ohella.

---

11.6.2012:

Luin kirjan melko heti saamisen jälkeen ja sitten taas merkinnän tekeminen siirtyi tänne asti.

Minä en jotenkin tykännyt tekstin tyylistä. Se oli jollain lailla raskasta ja paikoin hankala lukea, vaikkei se varsinaisesti raskasta ollut. Vaikea selittää. Kirja oli mielenkiintoinen ja olisin mielellään lukenut, mitä Nataschalle nykyään kuuluu, millaista on ollut sopeutua takaisin yhteiskuntaan. Mietin tätä aikoinaan tapauksen tultua esille, mutten tiennyt, että Nataschalla oli niin hyvät pohjat kuitenkin vankeusajalta ja oheistekemistä, jotka mahdollistivat ajantasalla pysymisen tuollaisessa paikassa.

Taidan tarjota tätä kuopiolaisille lukijoille seuraavassa tapaamisessa.

---

10.8.2012:
Ei ollut miitissä kirjasta kiinnostuneita, niin nappasin tämän itselleni takaisin. Vapautan varmaan myöhemmin kirjaston vaihtohyllyyn.

Kirja meni äipälle luettavaksi. Hän ei varmaankaan tule tekemään merkintää, joten teen sen näin hänen puolestaan.

Äidin kaveri luki kirjan myös.

Äitini oli vapauttanut kirjan loppusyksystä, mutta ei ollut muistanut mainita siitä minulle, joten tarkkaa vapautuspäivää en tiedä.

Kirja vapautui kirjaston vaihtohyllyyn.

---

Hei uusi lukija!

Mukavaa, kun löysit vapauttamani kirjan. Toivon, että teet kirjasta merkinnän, että kirja on sinulla hyvissä käsissä ja laitat kirjan myöhemmin takaisin kiertoon.

Lue toki ja kerro, mitä pidit kirjasta (vapaaehtoista), on kiva kuulla muiden mielipiteitä kirjasta. Laita sitten kirja uudelleen matkalle ja vapauta jonnekin (esimerkiksi takaisin löytöpaikkaan, juna-asemalle, kahvilaan, puistoon, liikkeiden ilmaislehtien jakelutelineeseen...) tai anna tuttavalle.
Muista kertoa siitä merkinnässä (sivustolla "Vapauta kirja" -kohta). Kiitos paljon Sinulle ja mukavia lukuhetkiä!

Jos et ole aikaisemmin tutustunut BookCrossingiin, niin täältä löytyy lisätietoa:
BookCrossingista yleensä: http://www.bookcrossing.com/about
Usein Kysyttyjä Kysymyksiä: http://www.bookcrossing.com/faqs
Suomenkielinen keskustelufoorumi: http://www.bookcrossing.com/forum/30