Journal Entry 1 by lukutuoli from Tampere, Pirkanmaa Finland on Tuesday, November 01, 2011

Kustantajan nettisivuilta:

"Sijaisvanhempien on annettava sielunsa, vähempi ei riitä

Tuulan, hänen kymmenvuotiaan poikansa Roopen ja uuden miehensä Harrin elämä on onnellista ja huoletonta. Tuula vain ei voi saada enää lapsia, ja mielessä alkaa itää ajatus sijaislapsesta. Harria hanke epäilyttää, ja Tuulan ystävätärkin puuttuu asiaan: ”Mitä aukkoa sä yrität itsessäsi tukkia?”

Asiat alkavat edetä vauhdilla, kun Tuula ja Harri kuulevat mahdollisista sijaislapsista. Sisarukset Luke ja Venni, 8 ja 5, asuvat kriisiperhekodissa, koska vanhemmat eivät pysty huolehtimaan heistä.

Äkkiä kaikilla on mielipide Tuulan ja Harrin ratkaisusta, jopa itsekeskeisellä anopillakin. Tunteet lyövät laidasta laitaan, mutta mitkä ovat oikeat sanat?

Anna-Leena Härkönen näyttää erehtymättömän tarkasti ensikosketuksen, hauraan siteen joka alkaa rakentua perheen ja sijaislasten välille, hukassa olevien biologisten vanhempien epätoivon."

Anna-Leena Härkönen tunnetaan kirjailijana, joka ei pelkää tarttua vaiettuihin aiheisiin. Hänen edellinen, naisen seksuaalisuutta käsittelevä romaaninsa Ei kiitos hurmasi sekä lukijat että kriitikot: ”Härkönen kirjoittaa yhtä aikaa ironisen hauskasti ja sydäntä särkevästi.” – Ilkka.

Tulipa hankittua pitkästä aikaa kirjakerhon kuukaudenkirja. Jää todennäköisesti luettuani pysyväishyllyyn.

 

Journal Entry 2 by lukutuoli at Tampere, Pirkanmaa Finland on Friday, November 04, 2011

Olipas nautittavaa lukea tätä kirjaa, tykkäsin tosi paljon. Vakavasta aihepiiristä huolimatta kerronta oli kepeää ja ilmavaa, humorististakin.
Kirja oli hyvin realistisen ja uskottavan oloinen kuvaus sijaisvanhemmuudesta ja huostaanotetun lapsen tunteista.

Miinuspuolena kirjassa oli ehkä se, että koska tarina kuvasi sijoituksen pitkähköä prosessia, monet asiat harpottiin ajallisesti turhan nopeasti. Varsinkin pariskunnan päätösentekoprosessi sijaisperheeksi ryhtymiseen liittyen ohittui sellaisella salamavauhdilla, että siitä jäi epäuskottava fiilis. Epäuskottavin henkilöhahmo oli ehkä perheen isä, Harri, joka oli tyyneydessään ja rauhallisuudessaan vähän liian hyvää ollakseen totta :)