"Kun mieheni löi minua ensimmäisen kerran, olin yhdeksäntoistavuotias."

Frannie Benedetto on nuori sairaanhoidonopiskelija kun hän tapaa tulevan miehensä brooklynilaisessa kulmakuppilassa. Frannie rakastuu oikopäätä tummaan ja komeaan poliisiin. Unelma onnellisesta perhe-elämästä nujertuu kuitenkin nopeasti nyrkiniskuihin, mutta Frannie pitää unelmastaan kiinni mustelmiensa hinnalla. 17 vuoden avioliiton jälkeen Frannie lopulta kokoaa voimansa ja pakenee 10-vuotiaan poikansa kanssa miestään toiselle puolelle Yhdysvaltoja. Juuri kun elämä tuntuu asettuvan raiteilleen, hiipii pelko takaisin hätääntyneen äidin ja isäänsä yhä rakastavan pojan elämään...

Pulitzer-palkittu Anna Quindlen on tavoittanut mestarillisesti aran aiheensa. Hän ei sorru helppoihin ratkaisuihin, vaan parisuhdeväkivalta näyttäytyy monimutkaisena vyyhtenä, josta vahvinkaan ihminen ei välttämättä pääse irti. Mustelmilla on yhtä lailla tunteisiin, älyyn kuin inhimillisyyteen vetoava romaani, joka pitää lukijan herpaantumatta otteessaan eikä laske irti lukemisen jälkeenkään."

Pidin kirjasta. Quindlen kuvasi koskettavasti ja mielestäni uskottavasti perheväkivallan uhrin ja väkivallan vaikutukset uhrin mieleen. Toisaalta uhrin ja päähenkilön mieleen olisi voinut sukeltaa ehkä syvemmällekin. Tekstissä tuotiin hyvin esille se, miten väkivalta teki päähenkilöstä epävarman, varovaisen ja pelokkaan, mutta kuvittelen, että tällaisessa tilanteessa uhrilla olisi muitakin ajatuksia kuin kirjassa esitetyt. Ehkä olisin kaivannut päähenkilöön hieman enemmän sisua, varsinkin lopputapahtumat jäivät hieman ihmetyttämään minua. Ahdistavan tunnelman Quindlen säilytti läpi kirjan. Ehkä ripaus lisää persoonaa päähenkilön hahmoon, olisi voinut tehdä kirjasta vielä paremman, ellei sitten ollut tarkoitus kuvata päähenkilö hieman vaillinaisena, kuorena, ehkä tämä oli tarkoituskin ja oli tarkoituksella esitetty väkivallan vaikutukset näin.

Voin suositella kirjaa seuraaville lukijoille, mutta minään voimaannuttavana teoksena perheväkivallan uhreille tämä kirja ei ehkä toimi, vaikken olekaan oikea henkilö sitä arvioimaan.

Miitistä mukaan. En tiedä, koska ehdin lukea, mutta katsotaan.

Olen pariin otteeseen yrittänyt tarttua tähän kirjaan, mutta aina se on tuntunut turhan raskaalta lukemiselta ja niinpä se näyttää siirtyvän toistuvasti lukupinon päältä takaisin pohjalle. Nyt ajattelin luovuttaa ja antaa kirjan jatkaa matkaansa. Vilkaisujen perusteella se vaikuttaa hyvin kirjoitetulta, mutten tiedä, jaksanko enää oikein yhtään juttua perheväkivallasta, kun siitä kuulee niin valitettavan usein ihan tosielämässäkin.

Kahvillan bookcrossing/kirjanvaihtohyllyyn.

EDIT. No nii, oonpa huolellinen kirjanvapauttaja, kun unohdin, että Kahvilla on maanantaisin kiinni. Jätin kirjan kuitenkin pikkueteisen ikkunalaudalle, josta se kulkeutunee hyllyyn. Saa sen toki siitä ikkunalaudaltakin napata, jos sen siinä huomaa ja ovi on auki.

Kirja oli kuin olikin löytänyt tiensä kierrätyshyllyyn - Kahvillan ikkunalauta vapautuspaikkana on tullut tutuksi minullekin aukioloaukojen ulkopuolella. Kiitos!

Jätän kierrätyshyllyyn. Hyvin kirjoitettu teos, jonka luin lähes yhdeltä istumalta. Enjoy!