Takakansi: "On 2010-luvun jälkipuolisko. Ennennäkemättömän laaja ja tuhoisa mehiläisten joukkokatoaminen ravistelee Yhdysvaltoja. Suomessa mehiläishoitaja Orvo löytää tarhastaan tyhjän pesän. Onko Euroopan ja ehkä koko ihmiskunnan lähtölaskenta alkanut? Orvon elämällä on tähän asti ollut kaksi keskipistettä: mehiläispesät ja hänen poikansa Eero. Kun Orvon elämän perustukset romahtavat, hän joutuu huomaamaan, miten vähän hän on itse asiassa tiennyt pojastaan, tämän salaisesta elämästä internetissä ja sen ulkopuolella. Ja Eeron ja mehiläisten kohtalot linkittyvät odottamattomilla tavoilla yhteen..."

Ostin uutuuskirjan, koska sekä aihe että kirjailija kiinnostavat minua.

Voi, voi. Jos tekisin tilauksen kirjasta jossa käsiteltäisiin minulle läheisiä aiheita, tämä osuisi tosi monessa kohdassa. Olen ollut jo muutaman vuoden aivan mehiläisten lumoissa, kaikki niihin liittyvä kiinnostaa. Luen mielelläni dystopiaromaaneja, syväekologiaa, kulutuskriitiikkiä, pohdintoja siitä mihin maapallo on joutumassa ja millä tavalla (ihmis)elämä voisi täällä jatkua. Tässä kirjassa keskiössä on mehiläisyhdyskuntien romahtamisilmiö (Colony Collapse Disorder) ja sen seuraukset maailman elintarviketuotannolle sekä terrorismi eläinten oikeuksien puolustamisessa. Näin pitkälle oikein hyvä.

Mutta tuo voi, voi tuolla alussa liittyy siihen, että romaanina tämä ei ole minusta kovin kummoinen. Äskettäin lueskelin uudestaan Sinisalon edellistä kirjaa Linnunaivot, ja siinä oli kyllä kerronnallista imua ihan eri tavalla. Alan tässä miettiä, johtuuko se siitä, että tiedän varsin vähän trekkaamisesta Australiassa ja nykyään jo varsin paljon mehiläisistä. Sinisalon käyttämät asialähteet ovat enimmäkseen minulle tuttuja ja niiden sisältämät faktat ravistelevia, kiehtovia, tärkeitä jne mutta eivät enää yllättäviä. Jonathan Safran Foerin Eating Animals, johon tekstissäkin viitataan, on sekin tuttua kamaa. Laitoin siitä ringinkin: http://www.bookcrossing.com/journal/8530972/

Mutta en usko että kyse on pelkästään siitä. Tämän kirjan tarina tuntuu ohuelta. Ihmisistä (hiljainen ja aika sukupuoleton Orvo, macho Ari, eläinaktivisti Eero, irvokas Marja-Terttu) kukaan ei oikein jätä pysyvämpää jälkeä. USA:n ruokakriisistä kerrotaan ja se leviää eri puolille maailmaa, mutta kaikki se tuntuu vain kuulopuheelta. Scifinä tämä ei oikein toimi, koska kuvattu suomalainen yhteiskunta ei poikkea tästä nykyisestä eikä sen muutosta jäädä kuvaamaan, ennustellaan vain. Fantasiaelementti on kaunis mutta ohueksi jää sekin. Käteen jää oikeastaan vain detalji maalauksesta Lemminkäisen äiti.

Saa vapautua säteenä.

Rinki alkaa pks-miitissä 11.10.2011

Ohjeet: Kirja on tämän syksyn uutuus, ja toivon että se liikkuu reippaasti, lukuaikaa kolmisen viikkoa. Tee päiväkirjamerkintä saatuasi kirjan ja toinen luettuasi sen. Alla olevasta listasta näkee kenelle kirja on menossa seuraavaksi. Sovi seuraavan lukijan kanssa siitä, miten kirja pääsee eteenpäin. Lukuiloa kaikille!

Rinkijärjestys:

Semming, Helsinki
Slanias, Hämeenlinna
Kemppu, Tampere
myntti, Tampere
Sonkku, Akaa
Tarna, Tampere
Margih, Tampere
Appelsiini, Valkeakoski
Thalasse, Turku

Hammu, Kotka
lunatum, Savukoski

takaisin oofirille

LaPitchounelle miitissä
Annelis
erpax

Tämän piti olla säde, mutta muutin mieleni kun luin kirjaa bussissa ennen miittiä. Ringin loppuun voi liittyä.

Miitistä mukaan ja luettavaksi, saa nähdä mitä asiaa mehiläisillä on.

Mehiläisiä piisasi ja sitten ei. Tykkäsin etenkin loppua koti fantasiakäänteistä, mutta asiapitoisuus tökki pitkin matkaa. Sama vaiva oli Ennen päivänlaskua ei voi -kirjan peikkotietoudessa, joka tuntui päälle liimatulta. Tässäkään kirjassa en blogin muotoon laadittua tiedontungentaa arvostanut, tuntui jopa siltä, että ilman blogisivuja kirja olisi ollut paljon toimivampi ja tarinavetoisempi. Toisaalta ihan hyvä, että kirja nostaa esiin tärkeitä teemoja, mutta haittasikohan lukukokemusta liiallinen oma tieto asioista, vaikken minkäänlainen ekspertti olekaan. Jonkinlaista yliyrittämistä tässä tuntui olleen, ihan turhaan.

Kirja tuli perille!

Ennakko-oletus tästä kirjasta oli hiukan kaksinainen. Toisaalta olen pitänyt Sinisalon tavasta tuoda paljon faktaa aiheesta esille, mutta useimmiten itse tarina on jäänyt vähäpätöiseksi (hiukan ihmetellyt sitä, miksi Sinisalo joskus kehuskeli yo-kirjoituksissa selvinneensä fiktiolla, kun naisen kirjoissa selkeästi faktat on hyvin pohdiskeltuja, mutta luova kirjoitus ei toimi).

Alku lähti jotenkin todella hitaasti liikkeelle. Vilkaisin sivunumeroa jossain 100 sivun paikkeilla, kun lopulta alkoi tapahtua jotain kiinnostavaa. Mehiläisaihe oli itselleni vieras, mikä saattaa tosiaan olla yhtenä syynä siihen, että lopulta kirjaan ihastuin ja ahmin sen viimeiset sivut muutamassa tunnissa. Myös sellainen sopiva reaalifantasia kirjoissa viehättää, minkä ideat Sinisalolla ovat yleensä niin uskottavia, ettei lukiessa halua epäillä niiden todenperäisyyttä.

Maanantaina jatkaa matkaa!

Täällä on! Kiitos, alan lukea hetimiten.

Nyt seuraa ihan varauksetonta ylistystä, enkä vedä edes kotiinpäin, vaikka Johanna Sinisalo onkin tamperelainen. Minulle tämä kirja nimittäin kolisi ja kovaa. Tykkään ylipäätäänkin Sinisalon kirjoista ja kirjoitustyylistä ihan älyttömästi, ja tätäkin teosta odotin luettavaksi kieli pitkällä. Enkä pettynyt. Minulle toimii tällainen sekoitus, dystopia lähitulevaisuudesta höystettynä fantasiaelementeillä, faktoilla ja mytologialla. Usein potemaani yleistä maailmantuskaa tämä tosin vain lisäsi, kun mehiläiskato, eläinoikeusliike ja nettikeskustelut olivat ihan tätä päivää. Kirjan henkilöt eivät tulleet minullekaan mitenkään erityisen eläviksi, mutta olivat kuitenkin luonnikkaampia kuin vaikkapa Risto Isomäellä usein. (Väärinkäsityksien välttämiseksi huomautettakoon, että pidän Isomäenkin kirjoista.) Tämä ei kuitenkaan minua haitannut, teksti ja tarina veivät totaalisesti mennessään. Enkelten verta on ehdottomasti yksi tämän vuoden parhaita lukukokemuksia. Kiitos siis kirjan jakamisesta, oofiri! Nyt täytyykin pitää hieman taukoa ennen seuraavan kirjan lukemista.
Annan kirjan seuraavassa miitissä tms. Sonkulle tai ainakin jollekin Tampereen miiteissä käyvälle säteeseen osallistuvalle, joita olikin mukana useampi.

Kiitos! Kirja on nyt minulla, kun ei ollut ylempänä listassa olevia tamperelaisia rinkiläisiä paikalla miitissä tänään.

Tuli luettua kirja kahdessa päivässä, kun vihdoin oli aikaa tarttua siihen. Tykkäsin.
Laitan nyt PM:ää Sonkulle, jos vaikka välipäivinä kirjan onnistuisi siirtämään eteenpäin.
Lisään tähän kommenttejani vielä myöhemmin. Nyt pitää tästä rientää jouluostoksille.

***

Koska välipäivämiitti jäi sekä minulta että Sonkulta väliin, niin postitan kirjan Sonkulle, kunhan tästä taas arki koittaa. Kun ei tässä tiedä, koska taas osutaan samaan miittiin.

***

Pidin kirjasta paljon. Lukeminen kulki, eikä blogikohdissakaan tullut sellaista oloa, että niitä olisi ollut liikaa. Ehkä se johtuu siitä, että luen paljon blogeja. Niinpä joissain kohdissa olisi tehnyt mieli klikata sitä kohtaa, mistä olisi saanut kaikki kommentit näkyviin. (Kyllä, luen yleensä myös blogien kaikki kommentit - oli niitä sitten kaksi tai kaksisataa.)
Mehiläisistä en tiedä kovin paljon. Oikeastaan sen kaiken vähän, mitä tiedän mehiläisten hoidosta, olen oppinut Neil Gaimanin ja Sharon "Birdchick" Stitelerin blogeista. Kyllä tuosta CCD:stä on niissäkin varmaan jossain vaiheessa puhuttu, mutta kovin paljon en aiheesta muistanut. Mehiläisen merkitys mytologiassa on mennyt minulta ohi - paitsi siis muuten kuin Kalevalassa. (Sattumoisin luin Lemminkäisen tarinan kertauksen vuoksi uudelleen juuri viime vuonna, kun siihen jossain viitattiin. Ja tuli taas kerran mieleeni, että pitäisi lukea koko Kalevala uudelleen. Hyvä kirja on se.)
Pahoin pelkään, että aika monien kommentti mehiläisten katoamiseen olisi kirjassa mainittu "enköhän pärjäisi ihan hyvin ilman hunajaa" tai miten se nyt menikään. Ei ihmisille tule mieleen, miten tärkeitä mehiläisetkin ovat.
Ja kyllä, maailmantuska iskee, kuten Kemppu sanoi. Toisinaan sitä ihmettelee, että onko ihmisillä (siis noin lajina) yhtään järkeä päässä.
Minullakin tämä menee tänä vuonna luettujen kirjojen kärkikaartiin. Kiitos siis ringistä, oofiri!

***

3.1.2012 Postitettu Sonkulle.

Kirja saapui tänään perille.

Helppo ja nopealukuinen kirja. Hieman erikoinen, mutta mielenkiintoinen aihe. Eri maailmojen välillä kulkeminen ilmassa olevan aukon kautta toi mieleen Philip Pullmanin Universumien tomu -triologian jossa myöskin eri maailmojen välillä kuljetaan samaan tyyliin.

Laitan kirjan eteen päin kunhan saan osoitteen Tarnalta. Todennäköisesti menee hetken aikaa ennen kuin taas miittiin pääsen.

Kirja lähtee seuraavalle lukijalle.

Postiluukunsta kolahti tänään kuplakuorellinen Enkelten verta. Kiitos, Sonkku!
Takakansitekstin perusteella kirja vaikuttaa sekä kiehtovalta että kauhistuttavalta. Kiitos, oofiri! Kiitos myös muille kierrättäjille.

Kiusallista: en, onneton, kirjoittanut mietteitäni kirjasta heti tuoreeltaan vaan olen ehtinyt lukea tämän jälkeen jo toisen romaanin. Niin ei pitäisi tehdä. Yritän nyt kuitenkin muistutella Sinisalon tuottamaa lukukokemusta mieleen.
Päällimmäisenä on ajatus, että minä pidin kirjasta. Paljon.
Jostain syystä tulin lukiessani verranneeksi Johanna Sinisalon ja Maarit Verrosen tekstejä toisiinsa. Verrosen lause on tunnistettava ja kolahtaa ainakin minuun usein täysillä. Sinisalo ei kosketa Verrosen lailla mutta hän myöskään ole juuttunut yhteen, aina samaan tyyliin. Kirjoittajana hän on selkeästi monipuolisempi.
Se näkyy tässäkin kirjassa; Orvon rauhallinen ja mehiläisistä puhuttaessa varsin yksityiskohtainenkin kerronta muistutti kovasti Uunia, ja kun kerran rakastuin Hyryn kerrontaan, tykästyin tähänkin.
Linnunaivot olen lukenut minäkin. Enkä muuten tykännyt juuri lainkaan, mutten tarkkaan muista syystä. Mehiläisistä ja niiden hoidosta en tiedä oikeastaan mitään mutten juuri trekkaamisesta Oseaniassakaan. Vaeltaminen pohjoisemmilla leveysasteilla onkin sitten jo toinen juttu. No juu, samasta asiasta on kyse, olosuhteet vain Linnunaivoissa toiset kuin vaikkapa Lapissa. Tottahan lukijan asiantuntemus voi vaikuttaa lukukokemukseen. En kuitenkaan ihan heti usko vaellustietämykseni vaikuttaneen siihen, etten vaikuttunut Sinisalon edellisestä.
Osittain olen oofirin kanssa yhtä mieltä tämän tarinan ohuudesta. Minun diagnoosini on, että blogiosuudet vievät tilaa tarinalta. Ymmärrän Sinisalon tarpeen käyttää niitä; niissä on helppo saarnata, ja sitä kirjailija taitaa tehdä mielellään. Niihin on myös helppo istuttaa mytologiaa ja muuta tietoa, jollaista hän tuntuu rakastavan. Mutta. Minusta kirja on ihan omanlaisensa viestintäväline, eikä sen pidä matkia sähköisiä tai muitakaan sukulaisiaan. Olen lukenut pari sähköpostiviestien tms. muotoon kirjoitettua romaania, ja voi kun ne ovat olleet tylsiä. Sinisalo hallitsee kuitenkin asiansa, eivätkä blogijutut häirinneet liikaa, eivät ainakaan vielä. Miltä mahtaa tuntua viiden tai 10 vuoden kuluttua, kun blogit ovat kehittyneet tai muuttuneet vallan muuksi.
Tarinasta — oli se sitten ohut tai ei — kuitenkin pidin. Dystopioita luen jonkin verran, mutten voi sanoa mitenkään rakastavani niitä. Enkelten verta on kieltämättä dystopia, mutta sitä voi silti lukea lohdullisenakin kirjana. Minä tein nimenomaan niin. Kirjan lopussa on valoisuutta, ja myös Orvon ja Eeron isä-poika-suhde viehätti.
Orvoa lukuun ottamatta henkilöhahmot jäivät kieltämättä kovin yksipuolisiksi. Jopa Eero, johon lukija pääsi tutustumaan vain hänen blogikirjoitustensa (ja pikkuisen hänen isänsä muistojen) kautta. Minulle riitti Orvo, jossa oli samankaltaisuutta Uunin Pietarin kanssa. Pidin myös Orvon hautaustoimistojutuista. Ne muistuttivat mieleen ajat, jolloin eräs yrittäjähenkinen ystäväni suunnitteli tuovansa alalle yhtä ja toista uutta. Hänen konseptinsa tosin oli kovin toisennäköinen kuin Orvon menestysresepti. Sinisalolla on varmasti ollut hauskaa niitä osia kirjoittaessaan.
Ihmisen ja luonnon välinen suhde on Johanna Sinisalolle ilmiselvästi tärkeä, onhan hän tarkastellut sitä useammassakin kirjassaan. Aiheena se onkin sellainen, että sitä voi tuskin käsitellä liikaa. Kirjailija osoittaa oivallisesti, kuinka kauas (jopa me suomalaiset) olemme etääntyneet luonnosta. Voin hyvin kuvitella, että useimmille meistä ajatus maailmasta ilman mehiläisiä merkitsee tosiaan vain elämää ilman hunajaa.
Koko Sinisalon tuotantoa en ole lukenut, jokusen kirjan kuitenkin. Enkelten verta nousee sen kärkipäähän joskaan ei vallan lähelle hänen upeaa esikoisromaaniaan.
Suurkiitos, oofiri ja muut kierrättäjät! Joukko kesäpäivätalkoolaisia miittaa huomenna. Margihin on määrä olla paikalla, joten annanpa kirjan hänelle silloin.

Annettu Margihille kesäpäivätalkoolaisten miitissä.

Kirjan saatuani en päässyt journaloimaan kirjaa, kun oli useamman päivän netti ja telkkari kumossa. Ja yllätys, en sitten muistanut journaloida, kun kaikki taas toimi.. Mutta nyt on kirja luettu :)

Oih, pidin kirjasta aivan hurjasti! Sinisalon romaanit ovat aina olleet jollain oudolla tavalla kiehtovia ja tämä on tähän astisista paras. Uppouduin täysin tarinaan ja näin sieluni silmissä maisemat ja tutustuin Orvon ajatusmaailmaan hyvin ja Eerokin tuli blogiensa kautta tutuksi. Melkein tässä jää ikävä tätä tarinaa ja veikkaan, että tästä tulee yksi tämän vuoden suosikkikirjoistani.

Kiitos ringin järjestäjälle ja pistän kirjaa menemään Appelsiinille tässä pikapuoliin.

Löytyi takahuoneesta, kiitos Margih! :)

Sanotaan nyt ihan alkuun että tykkäsin kirjasta. En aivan valtavasti, mutta tykkäsin. Tarina kuitenkin jäi aika ohueksi, vaikkakin aina oli pakko lukea blogiteksti kommentteineen ennen kirjan alaslaskemista. Olisin kyllä kaivannut vähän enemmän otetta henkilöihin, välillä tuntui jopa siltä että tarina soljuisi eteenpäin vallan ilman henkilöitäkin!

Vaikka blogitekstit mielenkiinnolla luinkin, tuntuivat ne hieman päälle liimatuilta. Ymmärrän kyllä, että aihe on saarnaamisen arvoinen, mutta hyvin se tuntui menevän perille vaikkapa uutisankkurinkin lukemana. Jotenkin tuntui myös naivilta, että ensin Eero kirjoittaa blogia omalla nimellään, sitten ilmoittaa että blogi loppuu, mutta lupaa lukijoilleen uusia tekstejä muualla. Sitten nettiin ilmestyy radikaalimpi eläinoikeusblogi, jonka modena toimii salaperäistäkin salaperäisempi E.T. Hmmm. Kaiken tämän jälkeen vielä EVKAn blogissa riekutaan tulevalla iskulla heittelemällä "oma lehmä ojassa" -tyyppisiä kommentteja. En ole koskaan ollut mukana suunnittelemassa minkäänlaisia eläinaktivismi-iskuja, mutta jotenkin tuntuu että niistä ei hiiskuta tällaisissa kaikelle kansalle avoimissa blogeissa.

Lisäksi mieleeni heräsi ajatus, olisiko ihminen tosiaankin niin kädetön jos kaikki mehiläiset katoaisivat maailmasta. Eikö tässä kaiken teknologian keskellä pystyttäisi mitään tekemään? Tokihan jo nyt on hedelmiä, jotka tietyillä alueilla pölytetään käsin, mutta olisiko tulevaisuudenkuva oikeasti noin lohduton? Toki toivon, että mehiläiset päättävät pysyä kanssamme tässä maailmassa, oli se sen verran kurjaa luettavaa.

Kirja joutui odottelemaan hieman pankkitilin elpymistä, mutta pääsee nyt jatkamaan matkaansa seuraavalle lukijalle. Aurinkoista kevättä mehiläisiä odotellessa! :)

Kirja saapui perille, kiitokset!

Olipas nopealukuinen kirja! Tarina imaisi otteeseensa, eikä sitä pystynyt laskemaan käsistään. Pidin siis kirjasta, vaikka päähenkilö (ja myös muut henkilöt) vähän kylmäksi jäivätkin. Olen sen verran lukenut Sinisaloa, että tiedän hänen yleensä käyttävän ns. kärpänen katossa -näkökulmaa, eli hänen päähenkilönsä jäävät ulkokohtaisiksi tai etäisiksi. Näin tälläkin kertaa, vaikka kyse oli minäkertojasta.

Tämänkaltaisissa kirjoissa eivät ihmiset kuitenkaan ole pääasia. Kuten pari muutakin edellistä lukijaa, pidin kovasti tästä sekoituksesta dystopiaa ja fantasiaelementtejä. Mehiläisfaktat olivat minulle enimmäkseen tuttuja, mutta oli kiehtovaa saada tietää kuinka usein nämä hyönteiset esiintyvät eri mytologioissa. Niiden erikoisvoimien yhdistäminen pesäkatoihin oli todella kutkuttava idea, ja olen melkein valmis uskomaan että ne tosiaan pystyvät avaamaan kulkuteitä toisiin maailmoihin. Sen ainakin tiedän, että kun kevään ensimmäinen ensimmäinen mehiläinen tulee vastaan, katson sitä eri tavalla kuin ennen.

Kirjan eläinoikeusblogitekstit sen sijaan rupesivat pidemmän päälle ärsyttämään. En tykkää lukea polemiikkisia nettikeskusteluja, ja nyt sellaisten löytyminen painetun kirjan sivuilta häiritsi hiukan. Totta kai eläinten oikeudet ja hyvinvointi ovat tärkeä asia, mutta blogitekstien ymppääminen romaaniin tuntui vähän halvalta ratkaisulta tuoda asioita esille.

Kirja matkaa seuraavalle lukijalle mahdollisimman pian!

Edit. Koska sekä lunatum että Hammu ovat poistuneet ringistä, palautan kirjan takaisin oofirille.

Kirja lähti takaisin ringin järjestäjälle. :-)

Anteeksi, nyt hautautui kotiin palannut rinkikirja arjen alle. Sain tämän takaisin jo hyvän aikaa sitten. Kiitos, Thalasse ja kaikki muutkin lukijat! Oli mielenkiintoista ja rikastavaa saada lukea ajatuksianne.

Ihanaa, kun toivekirja tulee tyrkylle miitissä! Kiitos :)

(Note to self: Seuraavaksi AnneliS:lle)

On hienoa, että meillä on Sinisalo. Hän jaksaa aina hätkähdyttää ja ihastuttaa viiltävillä, uuskummilla tarinoillaan. Niiden takana on usein jokin ideologinen sanoma, joko feministinen, tällä kertaa ympäristönsuojelullinen, yhdistettynä maagiseen realismiin. Tätä kirjaa lukiessa saa siis valistusta ravintoketjuista ja biodiversiteetistä, tuttuun hiukan provokatiiviseen tapaan.

Kirjaa lukiessa voi pohtia esim.
Mitä ovat enkelit?
Miten kohtelet ympäristöäsi?
Kuinka tietoinen olet omasta vaikutuksestasi ympäristön tasapainoon?

Pidin kirjasta kovasti. Panokset kovenevat loppua kohti. Mukana on pari todella rajua allegoriaa, jotka liittyvät ihmisten luoman kulttuurin syvimpiin traumoihin: niin seksuaaliseen vallankäyttöön, orjuutukseen kuin kaikenlaiseen laajenpaankin rakenteelliseen sortoon. Huh. Pahaa teki erityisesti, sillä aiheet ovat allekirjoittaneella vielä erittäin pinnassa. Vierailin nimittäin juurikin kirjaa lukiessani Liettuassa, joka on pahasti sekä stalinismin että natsien aikanaan runtelema maa, nyt jo tietysti kiitettävän toipunut. Sortotoimien tapahtumapaikat eivät olleet mieltäylentäviä koettavia. Silti sitä täytyy ajatella, ihmisten julmuutta.

Palatakseni kirjaan: kuten Oofirikin tuolla jo totesi, hahmot jäävät ikään kuin ontoiksi titteleiksi tai toimijoiksi, mikä toisaalta kahdellakin tavalla sopii kirjan teemaan. 1) Tässä ei ryvetä humanistisessa sielun vivahteiden syvyyksissä, vaan lähdetään siitä, että ihminen on osa ravintoketjua samoin kuin pieni pölyttäjä. Ehkä hahmojen luonnekuvauksen minimalisointi alleviivaa tätä ajattelua? Muut, kovastikin eriävät massalihankulutus- ynnä muut näkökohdat tuodaan kyllä kiinnostavalla tavalla esiin. Lukija pääsee, tai kuten Semmong on mieltä, joutuu, osaksi yhteiskuntapoliittista dialogia. 2) Jotenkin tämä kaikki blogikirjoittelu ja hahmojen ohuus myös korostaa ihmisen vieraantuneisuutta kaikesta: tunnemmeko toisemme ja oman lajimme, jos vain viestimme toisillemme sähköisesti? Kuinka meidän kielemme muuttuu, jos ja kun suullinen kommunikaatio poistetaan? Orvo ja Eero eivät puhu, me lukijat emme puhu kummankaan, tai edes Johanna Sinisalon kanssa. Kuinka paljon meidän pitäisi esim. Orvoakaan tuntea, jos emme ole häntä nähneet, vaan ainoastaan lukeneet hänestä välillisesti kirjan sivuilta? Alkaako sähköinen kommunikointi olla jo aivan erilaista kommunikaatiota? Kummat lopulta viestivät enemmän: mehiläiset kolmiuloitteisella tanssillaan vai me, mustavalkoisella tekstillä?

Toivon kaiken kaikkiaan, että tämäntyyppiset teokset avaavat silmiä omalle kulutukselle. Itseäni ainakin hunajan tuotanto mietityttää uudestaan. Olemme pörriäisille paljon velkaa, enkä halua lopettaa kasvissyöntiä siksi, etteivät kasvit enää lisäänny.

Kiitos ajankohtaisesta kirjasta! Pidän tallessa Annelisia varten.

Enkelit lehahtavat siivilleen, eteenpäin, kohti AnneliSta. Pahoittelut viiveestä. En huomannut tuota 3 viikon merkintää enkä tiennyt, päteekö se yhä tässä vaiheessa.

EDIT: Hunajakriisi Suomessa!
Lue tämä

Kirja on saapunut Keravalle. Kiitos rinkiläisille!
Erpax näkyy olevan seuraavana vuorossa.

Erikoinenkirja mutta pidin sitä. Pidin minä peikkokirjastakin. Siinä tosin ns. asiatekstit häiritsivät enemmän kuin tässä. Sinisalo kirjoittaa persoonallisia kirjoja. Minä en niitä oikein osaa verrata mihinkään. Verrosen kirjoja ei ole osunut vastaan.
Luen kirjan loppuun junassa Tampereelle ja annan kirjan miitissä Erpaxille.

Kiitos rinkikirjasta ja hauskasta miittiseurasta, Annelis! :)

Olin ihan puulla päähän lyötynä, kun sain kirjan, kun tiesin haluavani lukea sen, mutta en muistanut mistä se tuli! Hippakirja? Toivelistakirja? Ai, rinkikirja - niinpä olikin! En hoksannut rinkiä vielä silloin, kun se näillä kulmillä pyöri. Kesällä kuulin Johanna Sinisalon esitelmän ja sen myötä kiinnostuin kirjasta. Mukavaa saada se nyt luettavaksi. Ilmeisesti rinki on sulkeutumassa tämän jälkeen - otan silti piakkoin lukuun.

Kirjan sai ringin seuraava, Erpax, Tampereen miitissä.
Lukuiloa!

This is my # 80 in
"KEEP THEM MOVING 2012" Challenge arranged by Booklady331.

Olin näköjään hosunut journalin kanssa. Kirja on siis luettavana. Paljon kiitoksia, Annelis ja muut kierrättäjät! :)

Luin tämän kirjan muutamassa erässä, sillä välillä piti lukea mm. "pakkovapautettava" Sanatarkka-kirja. Muuten olisin lukenut nuo erät ilman välikirjoja, sillä kirjassa oli paljon kiehtovia elementtejä.

Kiitos hienosta rinkikirjasta! Kirja jäi viiden jälkeen postiin aloittelemaan kotimatkaansa. :)

Kiitos! :)

Kirja palasi kotiin. Kiitos kaikille ringistä ja mielenkiintoisista merkinnöistä!

Mehiläisten tarhaamisen etiikkaa pohdin edelleen. Eräs ystäväni, vegaani, totesi että näkee kyllä ettei tämä ole ihan samaa kuin jos minulla olisi turkistarha takapihalla, muttei silti voi kannattaa eläinten hyväksikäyttöä. Totta: kuoleehan niitä mehiläisiä väistämättä pesillä käydessä, aina joku jää kehien väliin tai uhrautuu yhdyskuntaa tarhurilta puolustaessaan vaikka kuinka taitavasti toimisin. Voi ajatella yhden mehiläisen sijasta pesää yksilönä, superorganismina, jonka selviytymistä tarhaaja myös auttaa vaikeassa ilmastossa luonnollisen elinpiirin pohjoispuolella. Pölyttäjien määrän lisääntyminen lisää luonnon monimuotoisuutta. No, joka tapauksessa suurin osa vaivalla talven varaksi kerätystä sadosta otetaan pois ja Johanna Sinisalon sanoin "tilalle annetaan tikkuista pettua". Toisaalta joidenkin aika tavallisten kasvien medestä tehty hunaja on huonoa talviravintoa mehiläisille (liikaa kivennäisaineita, vääränlaisia sokereita) ja voi johtaa yhdyskunnan sairastumiseen tai tuhoon. Silloin sokeriliemi onkin turvallisempaa. Näissä riittää miettimistä.

Minusta hunajan tuotanto esimerkiksi näissä suomalaisissa mitoissa on eettisesti ja ekologisesti vähemmän ongelmallista kuin mm. USA:ssa käytäntönä oleva massiivinen pesien roudaaminen mantereen laidalta toiselle pölyttämään valtavia monokulttuureja. (Ei tosiaan tee mieli amerikkalaisia manteleita.) Nykyisessä varroatilanteessa punkittomia yhdyskuntia tuodaan Australiasta lentorahtina pölytystyöhön, jossa ne saavat varroatartunnan ja suuri osa kuolee ennen seuraavaa kesää - eräänlaista mehiläisten kertakäyttöä. Se tuntuu jo todella pahalta.

Mutta jos haluaa sanoutua irti kaikesta tappamisesta ja eläinten hyväksikäytöstä, niin johdonmukaista on ettei mehiläisiäkään voi pitää. Ei kissoja eikä koiria - elleivät ne pyydystä itse ruokaansa? Ei liiskaa hyttystä tai turkiskuoriaista. Silloin olisi varmaan hyvä ihminen?

Iloitsen silti mehiläisten elämästä ja siitä että pääsen seuraamaan sitä läheltä. Se on suuri ilo.

toukokuu toivoo tätä

Kirja siirtyi haltuuni illan miitissä. Ystävä hehkutti tätä kirjaa ja siksi päätin sen lisätä toiveesiini. Toiveet toteutuvat. En lue muiden kommentteja ennen kuin olen lukenut kirjan, mutta onpas niitä tosiaan kertynyt komea liuta!

Kirjaan en päässyt heti tarttumaan tai en heti jaksanut, koska ajattelin, ettei tämä varmaan ole mikään helppo luettava juuri tuon maailmantuskan lisääntymisen tähden. Muutamassa päivässähän minä tämän sitten lukaisin, kun vauhtiin pääsin. Suhtaudun hyvin maltillisesti eläinoikeuskysymyksiin, mutta hyvä, että näitä asioita tuodaan esiin. Räväkkä kirja, äärimmäinenkin, ajatuksia herättävä. Juuri se, että Eerolla oli oma lehmä ojassa oli ihan mielenkiintoinen näkökulma. Paratiisin paratiisina säilyttäminen pysymällä sieltä itse poissa oli jotenkin riipaiseva kuva. Loppuratkaisu oli jotenkin hieno. Ja se, miten asiat liittyvät toisiinsa.

Laitan kirjan postiin tänään. Se matkustaa seuraavaksi lukutuolille luettavaksi (eli oofirin järjestämä rinki jatkuu aina vaan). Vieläkin kirja ja sen esiintuomat asiat jotenkin elää mun mielessä. Hyviä lukuhetkiä seuraavalle!

Rinkikirja saapui perille tänään, kiitos! On näköjään poikennut Tampereella jo aiemmin, olin vaan hidas syttymään. Merkkaisitko, oofiri, rinkitietoihin, kuka on seuraavana? Vai palautuuko luettuani jo sinulle takaisin?

Olipa vaikuttava lukukokemus, kiilaa vuoden kärkikaartiin! Tartuin kirjaan hieman varautuneesti, koska mehiläiset ja maailmantuska eivät ole ihan ykkösjuttuni, mutta teksti imaisi mukaansa niin, ettei Sinisaloa voi kuin ihailla. Luin alkuvuodesta saman kirjailijan uudehkon kirjan, Salattuja voimia, joka kertoo vaeltamisesta. Sen kanssa kävi aivan samoin - olin haltioitunut, vaikka kuvittelin, ettei aihepiiri voisi koskettaa minua kovinkaan paljon. Faktaa ja fiktiota yhdisteltiin siinäkin upeasti, mutta muuten Sinisalon kirjat poikkeavat toisistaan paljon ja antavat kirjailijasta tosi monipuolisen kuvan.

Kiinnostuin mehiläisistä ensimmäisen kerran toissakesänä, kun maalla sukuloidessa huone kirjaimellisesti pimeni mehiläisparven asetuttua ulkoikkunaan, sen täysin peittäen. Mitähän lienee sekin mehiläisyhdyskunta paennut, miettii tämän lukemisen jälkeen! Dramaattinen, kesäinen mehiläisnäytelmä päätyi puhelinsoittojen jälkeen siihen, että joku mehiläiskasvattaja tuli hakemaan parven hoteisiinsa. Oli kiinnostavaa, vaikkakin pelottavaa, seurata touhua ja kuunnella mehiläisihmisten kertovan työstään.

Tämä kirja jätti poikkeuksellisen paljon mietittävää ja askarruttavia ajatuksia, positiivisella tavalla. Kiitos lukukokemuksesta, oofiri! Kyselen vielä ringin jatkosta...

Kirjan matkaa jatkuu Tmarjulle, jolla on onneksi tämä toivelistalla, joten voinen osallistua MINKULAn uuteen toivelistahaasteeseen :) Osallistun myös 31.12 alkavaan Appelsiinin "52 viikkoa" -teemahaasteeseen: tämän kirjan teema liittyy uudenvuodenlupauksiin.En usko, että olen nimittäin ainoa, jolle tulee tarve korjata elintapojaan ja suhdettaan luontoon luettuaan tämän - näitä asioitahan sitä on hyvä luvata tässä vuodenvaihteessa. Oikein ihanaa uutta vuotta sinulle, Tmarju!

KTMC 2012 # 142

Tästä kirjasta kuulin ensimmäisen kerran kesällä 2012, kun Hammu sitä mulle suositteli. Laitoin sen sitten toivelistalle, ja olen kulkenut kirjastossa silmät avoinna.
No, täällähän se tietysti kiertää ringissä ja tuli nyt mulle. Lukuun seuraavaksi, kunhan edellinen eepos tulee luetuksi.

Olette jo aiemmat lukijat sanoneet kaiken, mitä mulla olis tästä sanottavaa. Niinpä sanon lyhyesti, että minä tykkäsin tästä kovasti.
Sain samantien Sinisalon peikkokirjankin ("ennen päivänlaskua ei voi"),jota luen parhaillaan.
Ja ensi viikolla on kyseinen kirjailija tavattavissa Rovaniemen kirjastossa. Sinne on päästävä...
Palautan lähiaikoina oofirille, kunhan vielä hieman makustelen tätä....

Enkelten verta palaa kotiinsa. Kiitos vielä ringistä!