Kirjailijan esikoisromaani, jota on verrattu Alkemistiin ja Pikku prinssiin. Ihana kirja, suosittelen lukemaan.

Postin avustuksella lähti kirja lukijalle. Itse tykkäsin kirjasta ja toivon että muutkin tykästyvät siihen.

Kirja saapui perille. Menee seuraavaksi lukujonoon.

Mielenkiintoinen kirja. Aivan ihana.

Mielenkiintoinen kirja. Aivan ihana.

Kirja lähtee seuraavalle lukijalle.

Kiitos kirjasta! Tästä tulee aakkoshaasteen Ö-kirja ;)

Hmmm, tykkään kovasti Pikku prinssistä, mutta vaikka Kadonnutta ruusua kuinka verrataan mainosteksteissä ko. kirjaan, tämä ei iskenyt minuun, ei sitten yhtään. Tarina tuntui jotenkin ohuelta ja ”mystinen viisaus” kovin päälle liimatulta tai sitten olen vain liian realistinen tollo, enkä ymmärrä koko kirjan hienoutta :D Päähenkilö Diana oli ahdistunut ja huolestunut, mutta jotenkin en vain kyennyt samaistumaan mitenkään hänen huoleen. Kirjan kieli tuntui vähän ”tökkivältä”, lieneekö sitten suomennoksen vai alkukielen peruja. Kirjailija oli minulle täysin tuntematon, joten piti sitten hieman googlettaa hänen taustojaan. Samalla päädyin myös lukemaan vähän laajemmin kirjan lukijoiden kommentteja. Näyttää vähän siltä, että tämä kirja on jakanut lukijat: osa tykkää todella paljon, osa ei ollenkaan. Pakko todeta, ettei tämä ollut minun juttuni ja vaikka kirja ei ollutkaan kovin paksu, olisin jättänyt sen kesken ellen olisi lukenut tätä aakkoshaasteeseen. Toivottavasti seuraavat lukijat pitävät kirjasta enemmän ;)

Kirja matkaa uudelle lukijalle, tosin jos kirja jäi viikonloppureissulla Lehmoon, kirja pääsee eteenpäin vasta ensi viikolla.

Ennen lähettämistä yksi tuttavani ehti lukea, hän ei halunnut itse tehdä merkintää, mutta kuulema tykkäsi kovasti kirjasta (vaikka ei pidäkään Pikku prinssistä), eli näin tällä kertaa ;).

Kadonneesta ruususta meinasi muuten todella tulla kadonnut, sillä kirja jäi auton takaosan päälle ja oli sitten singahtanut mutkasta kadulle. Ystävällinen isä löysi kirjan ja uuden kuoren saatuaan se on nyt matkalla kohti Poria.

Kiitos. Tämä on niin mielenkiintoisen näkönen että taitaa mennä jonossa vähän ylemmäs kuin laki sallii.
Ja minun jälkeeni Alelle. Se on jo sovittu :)

p.s. mä en oo lukenut Pikku prinssiä enkä lue. Traumani kerron joskus.

No voi herttinen mikä kirja. Arvasin jo kun verrattiin Pikku prinssiin, että minä en tästä pidä. Mutta luulin silti ihan erilaiseksi. Puolessa välissä oli pakko tarkistaa kustantaja ettei tämä sitten ole joku harlekiini-sarjan serkkuosa. Jotenkin meni välillä niin samanlaiseksi.

Ei siis todellakaan ollut minun juttu. Loppuun olisin silti lukenut ilman haastettakin, mutta täytyy sanoa, että harvoin näin eri mieltä olen "suuren yleisön" kanssa.

Nyt odotan jännityksellä, mitä Ale pitää tästä kirjasta.

Kiitos Ööstä! Katsotaan, mitä pidän.

Päästän arjamaarian jännityksestä. Vielä on osa lukematta, mutta tuskin tämä kirja tästä paremmaksi muuttuu. Ihan kuin lukisi paatoksella kirjoitettua keskinkertaista Kontaktia tai Årestrandia. Arjamaarian vertaus Harlequiniin on mielestäni osuva. Se, että kirjailija on Turkin käännetyimpiä, oli minulle aikamoinen yllätys.

Parasta tässä kirjassa on se, että tästä ollaan oltu näin vastakkaista mieltä.

Hyvää joulua toivoopi Ale.

Ale?! Poriin minun epäilykseni kyllä suuntautuivat, mutta että kieltojen (”Saa avata 24.12.2011 klo 18 jälkeen!”) harrastaja onkin foorumin armoitettu humoristi Alejanda — se ei pälkähtänytkään päähäni.
Oli vähän huumori koetuksella. Minä inhoan sekä kieltoja että etenkin huutomerkkejä. Vaikka myönnettävähän se on; ajatus lahjasta — kaiken lisäksi vielä kirjalahjasta — hälvensi kutkuttavuudessaan kaikki epäsuotuisat ajatukset. Kirjalliset joululahjat ovat harvinaista herkkua, olleet jo viitisentoista vuotta.
Aattona taisin avata vain yhden lahjan. Normaalikäyttäytymistäni se ei ole, tämä joulu nyt vain oli semmoinen. Suurin osa saamistani lahjoistani (eikä niitä nyt niin monta ollut) on vieläkin paketeissaan. Tämän avasin viime yönä; tuli ilmiselvä kirjalahjan tarve. KIITOS, ALE!
Kiinnostavalta vaikuttava kansi, varsinkin alaotsikko Romaani etsimisestä ja löytämisestä houkuttaa. Kaunis kansi. Turkkilaista kirjallisuutta en kovin hyvin tunnekaan. Ja joo. Kun ei paketin sisältökään selvittänyt, kuka kirjan oli lähettänyt, minun oli heti yöllä kännyköitävä itseni sen journaaliin. Merkintojä vilkuiltuani poikkesin erään toisen Ruusun päiväkirjaan. Mielenkiintoista. Tästä tulee vielä melkoinen matka. :)
KIITOS myös kirjanmerkistä. Se on upea. Ja jos se on vihje siitä, millaista tasoa saa odotella Appelsiinin Kirjanmerkkivaihdossa, kaivaudun häpeillen kirjanmerkkipinon alle, enkä tule ulos ainakaan ennen ystävänpäivää...
Ja vielä:
HYVÄÄ UUTTA VUOTTA KAIKILLE!

Lisäys 30.12.11. Toissayönä yritin tarkistaa vaan en kännyllä onnistunut, eilisiltana muistin ja tsekkasin vaan en ehtinyt korjaamaan tätä merkintää. Mutta nyt muistan: Kadonnut ruusuhan on ollut toivelistallani ilmestymisestään eli vuodesta 2008 lähtien. Aikaisempaakin isommat kiitokset kirjasta ihanaiselle Alejandalle.

Rakkaat kanssakrossaajat ja muut mahdolliset lukijat, jotka olette ihastuneet tähän kirjaan, uskokaa vaikka huviksenne: minä todella arvostan teidän mielipidettänne. Me vain olemme lukeneet eri kirjaa. (Lukijahan se viime kädessä kirjan tekee. Luotan ikivanhaan teesiini yhä.) Ehkä se johtuu erilaisesta maailmankuvasta (minulla se taitaa olla aika raadollinen, teillä mahdollisesti enempi ihanteellinen), ehkä jostain muusta.
Kadonnut ruusu on pelkkää potaskaa eikä valitettavasti kadonnut.
On oikeastaan aika hauskaa, miten Minerva muistaa mainita Özkanin psykologian opinnot mutta unohtaa herran opiskelleen Yhdysvalloissa myös markkinointia. Jälkimmäinen oppi taisi tarttua päähän paremmin. Özkanin ilmeisimmät kirjalliset esikuvat ovat kumpikin oman aikansa myyntitykkejä: Paolo Coelho ja Richard Bach, joista jälkimmäinen tosin kykeni luomaan yhden kohtuullisen hyvänkin kirjan. Ruusu valitettavasti muistuttaa pikemmin Bachin Lokki Joonatanin jälkeistä, huomattavasti hutumpaa tuotantoa. Coelho puolestaan suoltaa — no jääköön nyt sanomatta. Valuuttamerkit silmissään kolmikko kuitenkin on teoksensa kirjaillut. Rahaa ja mainetta toki moni muukin kirjailija tavoittelee. Ei siinä mitään pahaa sinänsä ole. Keinot eivät vain saisi olla näin halpoja. Eivätkä kehnoja.
Özkanin tyylissä ei kehumista ole. Muodollisesti hänen lauseensa ovat oikein; tällaista tekstiä voisi tuottaa hyvään kielenkäyttöön tottunut virkamies. (Haa! Ei minun maailmankuvani niin kamalan synkkä voi olla, kun kerran uskon kapulakieltä kaihtavan virkamiehen olemassaoloon. ;-)) Siitä puuttuu se mystinen jokin, mikä tekee tekstistä kaunokirjallisuutta. (Jos tietäisin mikä se salaisuus on, minä varmaan kirjoittaisin fiktiota. Älkää siis kysykö.) Ammattitaitoisen tekijän, puhutaan sitten vaikka urheilijasta, kirjailijasta tai kirvesmiehestä, työ näyttää helposti ja sulavasti tehdyltä. Taitoluistelija hyppelee kevyesti, kirjailija tuottaa sujuvaa tekstiä ja talon hirret on salvottu niin kuin ne olisivat aina kuuluneet yhteen. Kadonneessa ruusussa on punnerruksen maku. Jälki on karkeaa, pieleen lyödyt kirveeniskut ja hyppyharjoitusten mustelmat selvästi näkyvissä. Lukijana jouduin jännittämään kirjailijan puolesta; selviytyykö tuo raukka vammoitta loppuun asti.
Kielen/tyylin ongelma voi osittain toki olla käännöksessäkin. Siis jommassakummassa tai molemmissa. Ymmärrän Özkanin kirjoittaneen kirjansa turkiksi, sillä kielellähän hänen kotisivunsa ovat (tai sitten en vain osannut hakea muunkielisiä versioita). Minerva tosin puhuu nimilehdellä amerikkalaisesta alkuperäisteoksesta, mikä sivumennen sanoen pistää hieman epäilemään suomalaiskustantajan rehellisyyttä enemmänkin. Jos suomennos on tulkinnan tulkinta eli käännöksen käännös, se pitäisi ehdottomasti kertoa myös lukijalle.
Tahatonta huumoria kirja kieltämättä tarjoaa yllin kyllin. Hörötin ääneen useammankin kerran, enkä yleensä tee niin ihan tarkoituksellistakaan huumoria lukiessani. Koko juttu on totaalisen hölmö: tarina on luonnoton vaan ei kyllin satumainen, juoni ennalta arvattava ja henkilöhahmot erinomaisen epäuskottavia. Kirjaan on kaivettu kaapista kaikki mahdolliset gourmet-ruokien ainekset ja heitetty ne samaan pataan. Valmiina ruoka on vastenmielisen epämääräistä sitä-sun-tätä-mössöä. Vähän on saippuasarjojen rikkaita ja kauniita, hyppysellinen orientin eksotiikkaa ja matkailumainosta, hippu tarinan kannalta täysin tarpeetonta romantiikkaa, vähän filosofiaa (joo, Jostein Gaarderkin tuli mieleen, hän tosin osaa oikeasti kirjoittaa), psykologiaa ja uskonnollisuutta, hitunen yliluonnollisuutta, himpun verran historiaa ja intertekstuaalisuutta jne. Pikku prinssi tästä tarinasta ei olisi mitenkään muistunut mieleen, ellei kirjailija olisi tyrkyttänyt sitä tekstissään.
Jotain hyvää Ruusu sai sentään aikaan: pari Özkanin tulkintaa kalskahti sen verran vierailta, että luin Pikku prinssin ties monennenko kerran uudelleen.
Maria kirjoittaa isälleen mm: Kirjan lopussa Saint-Exupéry kehottaa meitä kysymään itseltämme: ”Onkohan lammas syönyt ruusun?” Hän sanoo, että tämän kysymyksen vastaus muuttaa kaiken. No juu, Pikku prinssissä tosiaan sanotaan maailmankaikkeuden muuttuvan sen mukaan, onko lammas popsinut kukkasen vai ei. Mutta sitten Saint-Exupéry sanoo myös: — Katsokaa taivaalle. Ja kysykää itseltänne, onko lammas syönyt kukan? Ja tulette huomaamaan, kuinka kaikki muuttuu . . . (Tarkistin myös alkukielisen tekstin. Suomennos seuraa sitä.) Minun luennassani hän ei väitä vastauksen ainakaan yksinään aiheuttavan muutosta, koska jo kysymys on tehnyt sen. Kysymällä eli pohtimalla ruusun kohtaloa kysyjä myöntää välittävänsä. Ja se on se, mikä muuttaa kysyjän maailmankuvaa. Mitä sitten ruusujen tuoksuun ja kuuntelemiseen tulee, Pikku prinssiin monessa käänteessä vetoava Özkan kääntää ranskalaiskirjailijan ajatuksen päälaelleen. Valitettavasti en vain enää jaksanut etsiä ao. kohtia ko. kirjoista.
Esitellessään Özkanin kakkoskirjaa Omer ja kuoleman enkeli Monerva väittää kirjailijan saavuttaneen esikoisensa ansiosta kulttikirjailijan aseman. Ja että Kadonnut ruusu olisi käännetty yli 30 kielelle? Rohkenen epäillä: kovin paljon aikaa en netissä ehdi viettää, mutta olisin silti luullut löytäväni noin tunnetusta kirjailijasta tietoja jollain muullakin kielellä kuin suomeksi ja turkiksi (ne kotisivut). Ja olisin luullut Yhdysvalloissa opiskelleen ja siellä ”alkuperäisteoksensa” julkaisseen kirjailijan kotisivujen olevan vähintään englanniksikin. Edes suomenkielisiä kirja-arvioita ei Ruususta juurikaan pompahdellut esiin. Millä eväin kirja on päässyt toiseen painokseensa, ja ensimmäinen painos on loppuunmyyty? Miksi minä en muista kuulleeni Sedar Özkanista mitään, vaikka hänen esikoisensa olenkin onnistunut ujuttamaan toivelistalleni? Miten minusta tuntuu, että meitä on huiputettu. Minerva? Kaipaan selityksiä.
Kauniiksi kehumani kansi muuten muistutti minua Pahan kukista. Lopulta kaivoin Charles Baudelairen runokirjan hyllystäni esiin. Ja kyllä, vähintään pikkuserkkuja ovat.
Toivelistakirja on luettu. Alelle vielä kerran kiitokset.

Miittiin.

No kylläpäs tämä on jakanut mielipiteitä! Siirtyi minun lukupinooni illan BC-tapaamisessa...

Tarina alkoi lupaavasti, mutta sen jälkeen kaikki oli silkkaa pettymystä. Tekotaiteellista ja näennäisfilosofista soopaa, sanoisinpa. Olen kai sen verran maallinen ihminen, että tämmöinen symbolien kanssa leikittely tuntuu lähinnä ärsyttävälle. Richard Bach puhutteli joskus vuosikymmeniä sitten, nuoruusiässä, olisinkohan siinä vaiheessa ollut otollisempaa maaperää myös Özkanille? Nyt on aika tehnyt tehtävänsä tämän tyylilajin suhteen :)
Onneksi kirja on vielä ainakin eräällä toivelistalla, koska Kadonneesta Ruususta on ihanaa lukea näin hajoavia mielipiteitä!

Jatkaa matkaansa toivelistayllärinä - lukuiloa :)

KTMC 2012 # 27

Toivelistakirja? Ihanaa, lukutuoli, sinä se osaat yllättää, joka kerta!
Olen toivonut tätä kirjaa juuri siksi koska siitä on oltu niin montaa mieltä. Kiitokset vielä kerran myös mahtavasta yhteismiitistä.

Ohhoh. Tämä kirja on unoh... Ei, vaan Kadonnut kirjahyllyn uumeniin. Kahdesti. Nyt kun se sattui käteeni, muistan lukeneeni tämän jossain vaiheessa. Mutta selvästikin siis unohtanut journaloida.
Kenties halusin aikaa tarinalle, jotta se selkeytyisi mielessäni joksikin järkeväksi. Niin ei valitettavasti ole käynyt. Halusin pitää tästä kirjasta. "Romaani etsimisestä ja löytämisestä" kuulostaa niin kauniilta. Mutta päällimmäinen olo tästä on edelleen se, että tarina oli väkinäinen, en pitänyt kirjailijan tyylistä enkä päässyt Dianan kanssa "syvälle hänen omaan elämäänsä" kuten takakannen teksti lupaa. Pitäisiköhän lukea jotain muuta kirjailijalta? Näköjään suomennettuja teoksia on Kadonneen ruusun lisäksi Omar ja Kuoleman enkeli.

Kirja vapautuu Sampolan Asukkaat ry:n Peräkonttikirppiksellä Itätuulen koulun parkkipaikalla.